Kun vuonna 2008 julkaisee toiseen maailmansotaan sijoittuvan räiskintäpelin, sen on syytä olla todella erikoinen ja ihmeellinen. History Channel -televisiokanavan nimellä ratsastava Battle for Pacific ei valitettavasti ole sellainen. Se on kaikin tavoin ala-arvoinen tekele, joka ei ole ostamisen arvoinen, vaikka sitä myydään alehintaan.
Sotapelinä Battle for Pacificissa ei ole mitään omaa. Kaikki ideat on lainattu lajityypin muista peleistä, eikä niitä ole edes toteutettu kovin taitavasti. Pelaaja ohjaa täysin tuntemattomaksi jäävää jenkkisotilasta toisen maailmansodan Tyynenmeren sotanäyttämön maataisteluissa. Aluksi pelaaja puolustaa Wake-saarta japanilaisten maihinnousulta, minkä jälkeen siirrytään Guadalcanalille ja Filippiineille. Lopulta päädytään Iwo Jimalle, jossa pystytetään kuuluisa lippu Suribachi-vuoren huipulle.
Kaikki tehtävät pohjustetaan History Channel -kanavan dokumenttipätkillä, joissa kerrotaan taisteluiden taustoista ja tapahtumista. Tarkoitus on kai ollut antaa pelaajan kokea dokkareissa nähdyt taistelut itse, mutta kaikki kahakat ovat pelissä todella hengettömiä. Guadalcanalin kuuluisan Hendersonin lentokentän valtaaminen ja puolustaminen on pelissä viiden jenkkisotilaan ja parinkymmenen japanilaisen välinen taistelu. Iwo Jiman luolissa rämpiminen on muutaman pykälän jännittävämpää, mutta se ei riitä. Historiallisesta syvyydestä ei ole tietoakaan.
Tylsä historiantunti
Peli alkaa jo ensimmäisen viholliskosketuksen jälkeen toistaa itseään. Pelaaja seuraa lähes koko ajan jotain koneen ohjaamaa hahmoa, jonka lähellä on pysyttävä, sillä muuten peli loppuu. Pelaajaa siis vedetään käytännössä kuin sikaa narussa.
Vastaan tulee vähän väliä ryppäällinen vihollisia, jotka eivät osaa tehdä muuta kuin ampua paikallaan tai rynnätä päin pelaajaa. Mukana liikkuvat omat sotilaat ovat immuuneja vihollistulelle, mutta sillä ei ole kovin paljon väliä, sillä viholliset ampuvat aina vain pelaajaa. Kun yksi vihollisrypäs on tuhottu, edetään hieman. Sama kohtaaminen toistuu kerta toisensa jälkeen, vaikka ympäristöt välillä vaihtuvatkin.
Pelin parasta antia on sen ulkoasu, ja etenkin viidakot ovat komeita. Sääli vain, että ruudunpäivitys tahmaa vähän väliä, välillä jopa pelaamista haittaavalla tavalla.
Mukana on tietenkin myös pakollinen verkkomoninpeli, mutta sen testaaminen osoittautui hankalaksi. Edes minimipelaajamäärän sisältäviä palvelimia ei löytynyt testisessioiden aikana juuri ollenkaan, vaikka peli on ollut kaupoissa jo jonkin aikaa. Moninpelin pelimuodot ovat joka tapauksessa tavanomaisia, eikä siitä ole vastusta minkään kolmen viimeisimmän Call of Duty -pelin moninpelille.
Battle for Pacificia ei voi suositella edes kovimmille sotaräiskintäfaneille, vaikka peli on jo valmiiksi alehintainen. Historiallinen tausta jää todella vähäiseksi, ja samassa hintaluokassa on tarjolla monia paljon parempia pelejä. Lisäksi peli on todella lyhyt. Jopa aloitteleva sotapelaaja pelaa itseään toistavat tehtävät läpi parissa illassa, ellei satu kyllästymään sitä ennen.
Parhaiten peli voisi sopia historiantunnin interaktiiviseksi jatkeeksi sellaisille ihmisille, jotka eivät tavallisesti pelaa videopelejä.