Maailmanloppu kunniakierroksella
Naughty Dogin näkemys ihmiskunnan tuhosta on niin suitsutettu tapaus, että Pelaajan alkuperäinen 8/10-arvosana lienee maailman nihkeimmästä päästä. Kyllähän siitä väiteltiinkin. Minulle The Last of Us on mestariteos ja yksi PS3:n parhaista peleistä. Kilpailun puutteessa se onkin samalla uuden polven konsolien ehkäpä paras peli. Kierrätyksellä on elettävä.
Kovin moni ei ole varmasti onnistunut välttämään The Last of Usin hypemyllyä, mutta kerrataan pikaisesti: armottoman hyvä käsikirjoitus, uskottavaa dialogia ja alan parasta ääninäyttelyä, upea ääniraita, taiteellisesti ja teknisesti mestarillista grafiikkaa. Noista ei ole juuri väittelemistä, vaikka Villen vihaama tarinan hitaus on minulle miellyttävää vähäeleisyyttä. Yksityiskohtiin on turha mennä – jos juonen käänteet on onnistunut välttämään tähän asti, ne on parempi kokea itse.
PS3-parka oli eittämättä koetuksella. Ruudunpäivitys takkuili ja vanhempien konsolimallien tuulettimet ulvoivat tuskasta. Selkein parannus Remastered-versiossa on siirtyminen 1080p-tarkkuuteen liki vankkumattomalla 60 fps:n ruudunpäivityksellä. Ero pelin tuntumaan on merkittävä, ja vain välillä silmille pomppaavat heikommat tekstuurit muistuttavat menneisyydestä. Grafiikan tasosta voi kerätä todisteita uudessa valokuvatilassa, johon saa hukattua tunteja ja taas tunteja. Kameraa ja valaistusta säätelemällä voi hämmästyttää itsensä vaikkapa päähahmo Joelin partakarvojen kauneudella. Ero esimerkiksi Crysis 3:n kalseaan tekniseen pätemiseen on siinä, kuinka hyvällä maulla yksittäiset huoneetkin on sisustettu.
Toimituksen sisäinen tappelu pelin ansioista käytiin aikoinaan pelattavuuden puolella. The Last of Us on näkövinkkelistä riippuen joko hiippailulla maustettu ammuskelupeli tai välillä ammuskeluksi yltyvä hiiviskely. Naughty Dogin oma näkemys on Remasteredin perusteella lähempänä jälkimmäistä. Kaikki pelin vaikeustasot ovat valittavana jo alkuvalikossa, ja se paras pelikokemus löytyy joko Survivor-tasolta tai aiemmin lisäsisältönä saapuneesta Groundedista. Niissä ammukset ja varusteet ovat niin vähissä, että ramboilu ei onnistu.
Grounded poistaa myös kaiken ruudulla näkyvän valikkotiedon, kuten ammusmäärän, ja Joel-parka kuolee periaatteessa yhdestä luodista ja parista peruszombin huitaisusta. Pelaajan on pakko tehdä täydellisiä suorituksia, sillä tallennuspisteitäkin on reilusti vähemmän ja epäonnistuminen pakottaa pelaamaan kokonaisen kentän uusiksi. Kuulostaa kauhealta, mutta Grounded on uskomattoman hekumallinen pelikokemus kärsivälliselle pelaajalle, sillä se on tunnelmaltaan lähimpänä pelin tarinan armottomuutta. Siinä on pakko oppia yliluonnolliseksi murhakoneeksi, joka ilmestyy raunioista vain hakkaamaan päitä muusiksi punatiilellä.
Kuten Remastered-paketilta sopii odottaa, tarinaa täydentävä Left Behind -latauspaketti on mukana levyllä. Se on sitä oikeaa lisäarvoa, sillä Left Behind on laadultaan yksi kaikkien aikojen parhaista lisäpaketeista. The Last of Usin taisteludynamiikka on siinä rikkaampaa, ja tarinassa kokeillaan aivan uusia kerronnan keinoja. Siksi sopii ihmetellä, miksi julkaisija on tuntenut vielä tarvetta rahastaa pelaajia moninpelipuolella. The Last of Usin moninpeli on ryhmien selviytymiskamppailua, johon myydään erikseen oikealla rahalla aseita ja perk-kykyjä. Onko muka liikaa olettaa, että tämä uusittu Remastered-paketti olisi ollut itsessään täydellinen ostos ilman mikro-ostosten mentäviä reikiä? Kaipa Sonyn on lypsettävä rehevintä lehmäänsä viimeiseen pisaraan.
Remastered on pakkohankinta PS4:n täysikäisille omistajille, jotka eivät ole The Last of Usiin aiemmin tutustuneet. Joeliin ja Ellieen ennestään tutustuneet tietävät kyllä, mitä saavat tässä sinänsä yllätyksettömässä mutta laadukkaassa paketissa. Arvosana on siis tulokkaille.