The Legend of Zelda: Phantom Hourglass

Wind Wakeriin ihastuneet löytävät pelistä varmasti heti tuttuja elementtejä.

27.3.2013 12:25

Vihreänuttuisen Link-pojan tähdittämien Zelda-pelien julkaisutahdissa ei ole viime aikoina ollut valittamista. Ei ole kulunut vuottakaan siitä, kun Nintendon klassikkopelisarja laajeni mainiolla Twilight Princess -seikkailulla GameCubelle ja Wiille. Nousukiidossa olevan pelijätin EAD-studiolla ei menestyksen myötä jääty lepäämään laakereilleen, vaan oikeastaan päinvastoin. Alun perin DS:n Four Swords -seikkailuksi suunnitellusta The Legend of Zelda: Phantom Hourglassista on loihdittu pesunkestävä Zelda-seikkailu, joka jatkaa tarinaa siitä, mihin muutaman vuoden takainen Wind Waker jäi. Peli alkaa, kun Link on matkustamassa Wind Wakerista tuttujen piraattien ja prinsessa Zeldan alter egoksi paljastuneen kapteeni Tetran kanssa. Kaverukset törmäävät merellä tyhjältä näyttävään aavelaivaan, jota suin päin tutkimaan rientävä Tetra katoaa laivan uumeniin. Tetran perään säntäävä Link putoaa mereen. Sankarimme herää tuntemattomalla saarella, jonka ystävällisten asukkaiden avustuksella hän pian tutustuu sekä Ciela-nimiseen keijukaiseen että Linebackina tunnettuun pelokkaaseen merikapteeniin. Tämä eripurainen ja värikäs kaksikko muodostaa Linkin seikkailun välttämättömän tukikaksikon, jonka kanssa hän rientää etsimään johtolankoja Tetran vieneestä aavelaivasta.

Tunnetta ja tunnelmaa

Luvassa on siis Wind Wakerin tyyliin ja tunnelmaan sopivaa merellistä seikkailua, joskin huomattavasti satunnaisille pelaajille ystävällisemmässä muodossa. Pelin ohjausjärjestelmä ansaitsee erityismaininnan: Linkin kontrollointi hoidetaan kaikkia liikkeitä ja erikoisesineiden käyttöä myöten kosketuskynällä, eikä varsinaisiin nappeihin tarvitse kajota kuin pikavalintojen muodossa. DS:n ominaisuuksien hyödyntäminen ei rajoitu pelkästään kosketusnäyttöön, vaan välillä pelaaja joutuu hyödyntämään laitteen mikrofonia esimerkiksi puhaltamalla tai huutamalla. Ylempää peliruutua hallitsee jatkuvasti päivittyvä automaattikartta, ja alemmasta ruudusta kuikuillaan Linkin edesottamuksia ja annetaan tälle komentoja. Kartta on siinä mielessä mielenkiintoinen lisäys, että pelaaja voi kosketuskynällä kirjoittaa siihen omia muistiinpanojaan ja nähdä ne aina karttaa katsoessaan. Monet pelin ongelmista edellyttävätkin automaattikartan ja sen muistiinpano-ominaisuuden hallitsemista. Kosketuskynällä on roolinsa myös varsinaisessa ongelmanratkaisussa. Kosketusnäyttö piirto-ominaisuuksineen ja muine uudistuksineen tuo pulmien setvimiseen ja pomotaisteluihin täysin uuden ulottuvuuden, ja se on antanut tekijöille paljon mahdollisuuksia. Peli ei silti ole monimutkaistunut, vaan lähinnä monipuolistunut: Phantom Hourglass tuntuu vaikeustasonsa ja erityisesti luolastojen monimutkaisuuden osalta olevan helpoiten lähestyttävä Zelda pitkiin aikoihin. Kevyt tunnelma ja hillitty vaikeustaso palvelevat osaltaan DS:n perinteisten pelaajapiirien ulkopuolelle laajenevaa käyttäjäkuntaa. Lähestyttävyyteen vaikuttaa myös se, että kolmas ulottuvuus ei tee pelitilanteita monimutkaisiksi samalla tavoin kuin uudemmissa kotikonsoli-Zeldoissa. Wind Wakeriin ihastuneet löytävät pelistä varmasti heti tuttuja elementtejä, hahmoja ja paikkoja, mutta pelin pelaaminen ei millään muotoa ole edellytys Phantom Hourglassista nauttimiselle. Alkuanimaation ja pelin itsensä aikana Zelda-noviiseille kerrotaan Linkin edellisestä merimatkasta kaikki oleellinen. Peli on jatkumoluonteestaan huolimatta itsenäinen ja täysipainoinen seikkailu.

Aavan meren tuolla puolen

Pelillisesti Phantom Hourglass on hyvin pitkälle nakutettu tuttuun Zelda-muottiin. Kohtuullisen suurta ulkomaailmaa ja sen asutuskeskuksia kompensoivat pulmilla ja vahvoilla pomohirviöillä täytetyt temppelit ja muut luolastot. Wind Wakerin hengessä kun mennään, iso osa maailmankartasta on tietysti merta. Linkin pääasiallisena kulkupelinä toimivan S.S. Lineback -paatin ohjaus on siinä mielessä helppoa, että minkäänlaista Wind Waker -tyylistä tuulilla kikkailua ei tarvita. Pelaaja voi kosketuskynällä piirtämällä määrätä paatille reitin, jota autopilotti sitten orjallisesti lähtee seuraamaan. Maailma on kuitenkin täytetty piilotetuilla aarteilla ja laivaa uhkaavilla hirviöillä, joten alkuperäisestä suunnitelmasta joutuu välillä poikkeamaan. Yksi pelin juonenkuljetuksen ja tapahtumien tärkeimmistä keskuksista on aloitussaarella sijaitseva merikuninkaan temppeli. Tämän lukuisista ja jatkuvasti vaikeutuvista kerroksista koostuvan luolaston tutkiminen on yksi pelin päätehtävistä. Lähes kaikki, mitä pelaaja muualla tekee, liittyy suoraan tai epäsuorasti temppelissä etenemiseen. Temppelissä tutustutaan myös pelille nimen antavaan haamujen tiimalasiin. Merikuningas on nimittäin siinä mielessä ilkeä kaveri, että hän on täyttänyt temppelinsä voimakkailla haamuilla ja paikkaan eksyvistä tutkimusmatkailijoista elämän imevällä sumulla. Linkin mukana kulkeva tiimalasi antaa seikkailijallemme aikaa liikkua tappavan sumun seassa vahingoittumattomana, mutta tällöin kiirettä piiskaavat sekä tiimalasista jatkuvasti hupeneva aika että temppelin kuolemattomat vartijat. Vaikka aikarajat itsessään voivatkin tuntua ahdistavilta, ei kello kaikeksi onneksi tikitä koko aikaa. Kerrokset ovat täynnä suoja-alueita, joissa seuraavaa liikettään ja ympäröivää aluetta saa tutkia kaikessa rauhassa ilman tikittävän kellon tai perässä leijuvien haamujen luomaa ahdistusta.

Hyvä antaa parastaan

The Legend of Zelda: Phantom Hourglass on monella tapaa valloittava kokemus. Se on tunnelmallinen, hauska, kekseliäs, elävä ja monipuolinen. Piskuinen DS puskee Wind Wakerin tyylille uskollista ja näyttävää grafiikkaa nykimättä, ja yhdessä vanhojen sekä uusien loistavien musiikkikappaleiden kanssa Phantom Hourglass onnistuu olemaan ehkä DS:n audiovisuaalisesti vaikuttavin peli. Kosketuskynällä hoidettava sulava ohjausmekaniikka vielä lisää tunnelmaa, mutta täysin vailla lapsuksia ei ohjaus valitettavasti ole. Esimerkiksi kuperkeikkojen ja pyörähdyshyökkäyksien suorittaminen ovat liikkeitä, joissa tunnistusjärjestelmä ei aina pysy perässä. Systeemi tuntuu kuitenkin kauttaaltaan huomattavasti luontevammalta kuin normaali nuoliohjaus. Nintendolta onkin luvattu, että Phantom Hourglassin järjestelmää tullaan hyödyntämään myös tulevissa DS:n Zeldoissa. DS-pelikokemuksena The Legend of Zelda: Phantom Hourglass hipoo täydellisyyttä. Se on yksi hahmokeskeisimpiä koskaan tehtyjä Zeldoja, ja dialogia löytyy suorastaan hengästyttävä määrä. Kovimpia Zelda-puristeja pelin konsensuksenomainen helppous voi harmittaa, mutta tosiasia on, että kyseessä on vaivatta yksi parhaista DS:n peleistä nyt ja todennäköisesti myös tulevaisuudessa. Jos Zeldat – tai hyvät toimintaseikkailut yleensäkin – kiinnostavat vähääkään, Phantom Hourglass on käytännössä pakkohankinta. Parempaa pakopaikkaa pimeneviltä syysilloilta ei ainakaan tälle laitteelle ole tarjolla.

 

Ei ihan Four Swords

Vaikka Phantom Hourglassia alun perin suunniteltiinkin DS-versioksi moninpeliseikkailu Four Swordsista, ei idean torppaaminen ole poistanut täysin pelin moninpeliulottuvuutta. WiFi-nettiyhteydellä tai kahden DS:n langattomalla linkillä kaksi pelaajaa voi ottaa mittaa toisistaan Battle Modeksi kutsutussa moninpeliosiossa. Battle Mode on eräänlainen kaksinpeliversio merikuninkaan temppelissä käytävästä hippaleikistä. Toinen pelaaja ohjaa alueelle sijoiteltuja voimakiviä kaappaavaa Linkkiä, toinen taas näitä kiviä suojelevia haamuja – hauskaa hetken hupia.

9/10
JulkaisijaNintendo
JulkaisualustatNintendo DS
Pegi-ikärajatK-7
Pegi-merkinnätOnline, Väkivalta
Lisää luettavaa