Wachowskin veljesten kunnianhimoinen The Matrix -elokuvatrilogia on tähän mennessä poikinut lähinnä keskinkertaisia tai jopa surkeita tietokonepelejä. Paljon hypetetty Enter the Matrix oli valmiina tuotoksena varsin surkea tekele, eikä kesällä julkaistu The Matrix Online -verkkoroolipelikään erottunut edukseen lajityypin muiden edustajien joukosta.

Rankasti kritisoidun Enter the Matrix -pelin tehnyt Shiny Entertainment on Sacrifice– ja MDK-peleillä todistanut osaavansa tehdä myös laadukkaita pelejä, ja niinpä onkin syytä odottaa, että firma olisi petrannut suoritustaan huomattavasti. Tylsän elokuvien juonta sivuavan taustatarinan sijasta Path of Neo panostaa elokuvissa nähdyn kokemiseen ja syventämiseen sekä seuraa nimensä mukaisesti elokuvien päähenkilön Neon edesottamuksia koko trilogian ajalta.

Pähkinänkuoressa kyseessä on Devil May Cry– ja Ninja Gaiden -tyyppinen kolmannen persoonan toimintapeli, joskin erittäin vahvoin Matrix-vivahtein. Tappeleminen näyttää ja tuntuu todellakin The Matrixilta. Yhdistelmä- ja erikoishyökkäysten suorittaminen on hetken opettelun jälkeen todella helppoa ja visuaalisestikin palkitsevaa.

Keskitietä ja oikopolkuja

Koska peli seuraa ainoastaan Neon matkaa, kenttien suunnittelussa on jouduttu tekemään erilaisia kompromisseja, joista osa on hyviä, osa huonoja. Hyvänä puolena pelaajaa ei elokuvien tapaan kiduteta ylipitkillä takaa-ajoilla, vaan pääpaino on näyttävässä lähitaistelussa.

Huonoista puolista pahin on se, että peliä on paikoitellen pidennetty aivan vääristä kohdista, lähinnä alkupäästä: ensimmäisen elokuvan venytetty, äkkikuolemien kyllästämä toimistopako ja moneen eri tasoon jaettu harjoitusosio ovat turhaakin turhempia lisäyksiä. Tehtävien välillä esitetyt elokuvapätkien sijoittelut ovat osittain epäloogisia, ja tämäntapaisen kikkailun sijasta olisi ehkä kannattanut tehdä välianimaatiot kokonaan pelin omalla moottorilla.

Paria heikommin toteutettua osiota lukuun ottamatta pelin The Matrix -toimintameininki on, jos nyt ei timanttia, niin ainakin helmeä. Erilaisia toinen toistaan näyttävämpiä liikkeitä opitaan pelin edetessä yhä lisää, ja erikoisominaisuuksia löytyy seinillä juoksemisesta klassisiin luotiaikaefekteihin. Muutenkin homma on hoidettu tavalla, joka saa tiimin aikaisemman The Matrix -pelin näyttämään lähinnä esikoululaisten tuotokselta.

Path of Neo on paras The Matrix -peli, joka ei tosin vielä ole paljoa vaadittu. Tekninen puoli on muuten kunnossa, mutta PS2-versio kärsii ajoittaisesta hidastelusta. Ongelma on siirtynyt myös Xbox-versioon, koska hahmoja ei ilmeisesti ole vaivauduttu animoimaan laitekohtaisesti, vaan samaa ruutuja säästelevää animointia käytetään versiosta toiseen.

Pienistä teknisistä ongelmista huolimatta Path of Neo on hyväksyttävä vastaus kaikkien parempaa The Matrix -peliä odottaneiden toiveisiin. Se vangitsee elokuvien näyttävän tunnelman trilogian faneja varmasti tyydyttävällä tavalla, ja vaikka pelillisesti mistään uudesta God of Warista ei olekaan kyse, se tarjoaa myös tällä saralla vähän rennompiotteisen kokemuksen.

Enter the Matrix ? liikaa kiirettä, liikaa hypeä

Enter The Matrix oli suuresti hypetetty kolmannen persoonan toimintapeli, joka seurasi Niobe- ja Ghost-nimisten sivuhenkilöiden suorittamia tehtäviä, joissa nämä avustivat Neon, Trinityn ja Morpheuksen muodostaman pääjoukon etenemistä. Sinänsä hyvä idea pilattiin surkealla ohjauksella, tylsällä taistelulla ja yleisesti viimeistelemättömällä toteutuksella. Peli kuitenkin myi suhteellisen hyvin, ja ilmeisestä tästä saammekin kiittää sitä, että Shiny sai tehdä myös toisen, huomattavasti paremman The Matrix -pelinsä.

6/10
Lisää luettavaa