Pc:n puolella The Sims -pelisarja on, jos nyt ei maailman suosituin, niin ainakin hyvin lähellä. Jumalaa leikkiminen ja oman virtuaaliperheen pyörittäminen ovat vieneet mukanaan jo miljoonia pelaajia. Ovathan ne pelit toki konsoleillakin suosiota saavuttaneet, mutta tiedättekö mitä? Peleinä ne ovat olleet kuin varjoja pc-esikuvistaan.

The Sims 3 tekee tervetulleen pesäeron edeltäjiinsä, sillä siinä on pc-versiosta tutut ominaisuudet pääasiassa hyvin toteutettuina. Näin se tuo sen tappavan addiktiivisen kokemuksensa teollisuus-vahvuisena konsolimiesten ja tietenkin myös naisten ulottuville.

Leiki jumalaa

The Simsin perusidea on petollisen simppeli. Tee virtuaalityyppi tai kokonainen virtuaaliperhe. Istuta ne samanlaisten virtuaalihemmojen asuttamaan naapurustoon ja elä virtuaalielämää. Simeillä on omat toiveensa, haaveensa ja persoonallisuutensa, joiden parissa luovimiseen menee helposti tunti jos toinenkin.

The Sims 3 nostaa tämän seuraavaan potenssiin, sillä kaikkea on enemmän. Hahmonluonti on syvällisempää, erilaisia tavoitteita ja mahdollisuuksia on enemmän ja kaupunkikin on kasvanut. Se, mikä oli aiemmin lukittu lisälevyjen taakse tai kuvattiin vain ohimenevänä tekstinä, on nyt osa peliä. Vie simisi punttisalille, paikalliseen puistoon, treffeille ravintolaan tai vaikka töihin huippusalaiseen laboratorioon. Mahdollisuuksia on reippaasti.

Löytyyhän kaiken tämän jumaloinnin joukosta pelikin. Simejä luodessaan jokaiselle voi joko asettaa tai arpoa ne lopulliset unelmat. Joku haluaa poliisiksi, toinen haluaa vaikka napata maailman suurimman kalan. Pääsetkö tavoitteeseesi ennen kuin aika korjaa simin mukanaan? Todennäköisesti pääset, sillä peli ei ole vaikea, mutta onpa jotain tekemistä.

Konsoliversio lisää mukaan myös hauskan uuden ominaisuuden, karman. Elämällä simin persoonallisuuden mukaan ja täyttämällä tämän toiveita keräät karma-pisteitä, joiden avulla voi suoranaisesti vaikuttaa simin elämään positiivisesti tai negatiivisesti. Haluatko, että jampallasi käy niin sanotusti flaksi? Käytä karma-piste. Haluatko ylennyksen? Karmalla onnistuu. Vai haluatko olla todellinen pas… ilonpilaaja ja polttaa simisi talon maan tasalle? Karmalla sekin käy.

Karma on kuin pelin sisään rakennettu huijauskoodi, josta irtoaa hupia viimeistään siinä vaiheessa, kun peli on muuten nähty. Erittäin tervetullut lisäys.

Konsolielämää

Ilahduttavasti konsoliversio nappaa mukaan myös The Simsin online-ominaisuudet, joiden avulla voi latailla muiden tekemiä simejä ja esineitä, sekä heitellä omiaan jakoon. Vähemmän ilahduttavasti peli ei ole vielä edes ilmestynyt ja ensimmäiset DLC-lisäsisällöt on jo julkistettu. Tämä ei toki ole miljoonaan lisälevyyn tottuneille pc-pelaajille edes yllätys, mutta näistä kekkereistä et selviä yhden pelin hinnalla!

Konsolikäännös tuo kuitenkin mukanaan pari aika tympeää ongelmaa. Ensinnäkin, vaikka kehitystiimi on yrittänyt parhaansa, The Sims 3 ei ole padia varten tehty peli. Kaikki napit ovat käytössä, usein monissa eri funktioissa, ja opetteluun menee aikaa. Sen jälkeenkään pelaaminen ei ole kovin sujuvaa.

Lisäksi peli latailee. Hartaasti ja usein. Tämä on ikävää, sillä pelin aikana joutuu usein hyppimään erilaisissa valikoissa, ja kun jopa uusien tavaroiden ostamiseen ja sijoitteluun tarkoitetun menun avaaminen kestää parikymmentä sekuntia, hiukset harmaantuvat nopeasti.

The Sims 3 on siis hieman sekalainen paketti. Sisältö itsessään on hyvää ja sitä on tarjolla runsaasti. Valitettavasti pelaaminen on rasittavampaa kuin sen ehkä tarvitsisi olla, kiitos laitealustojen tarjoaminen rajoitteiden. Tosin eipä se mitään muuta: The Sims 3 tulee myymään arviolta noin 60 miljardia kappaletta ja valloittamaan pelaajien televisiot näiden naispuolisten lähimmäisten käyttöön. Älkää väittäkö, etten varoittanut.

Kerro myös kaverillesi

The Sims 3 tarjoaa mahdollisuuden hankkiutua kavereistaan eroon Facebook-integraationsa avulla. Syötä tietosi peliin ja hetkeä myöhemmin koko maailma saa tietää, miten simisi sammui vessan lattialle omien jätteidensä joukkoon, kun olit muurannut ovet umpeen. Tai näin siis ainakin, jos pelaat The Simsiä oikein!

7/10
Lisää luettavaa