Jumalan kämmenellä
”Minä olen herra, sinun jumalasi.” Jos jo ensisekunneilla matala ääni julistaa tähän sävyyn suoraan taivaasta, tietää kyllä, että tulossa on jotain erityistä. Elohimiksi esittäytyvä luoja käskyttää pelaajaa The Talos Principlessä, joka on Serious Samin tehneen Croteamin yllättävä uutuus. On melkoinen harppaus siirtyä dukenukemmaisesta räiskeestä rauhalliseen, pohdiskelevaan ja älykkääseen pulmapeliin, joka kulkee Portalin ja Mystin jalanjäljissä. Ja miten upeasti tuo harppaus onnistuukaan!
Portal-vertaukset ovat toisaalta sekä pakollisia että epäreiluja. The Talos Principle on Valven pelin tavoin ensimmäisen persoonan pulmapeli, jossa on robotteja, outoja tieteellisiä kokeita ja tekoälyjä. Silti The Talos Principle on aivan omanlaisensa tapaus. Se ei yritä niinkään hauskuttaa kuin saada pelaajan ajattelemaan, eikä vain pulmiensa avulla.
Kuka on epäilyttävästi virtuaalitodellisuudelta vaikuttavaa maailmaa hallitseva Elohim? Miksi pelaaja on metallinen androidi, joka keskustelee chattibottien kanssa siitä, onko hän ajatteleva henkilö vai ei? Kuka on jättänyt seinille kinastelevien QR-koodien rykelmiä? Miksi jumala kieltää meitä kuoleman uhalla nousemasta suureen torniin, jonka huipulla lyövät salamat? Kuka rohkaisee pelaajaa rikkomaan kaikkia sääntöjä? Miksi raunioista löytyvät tietokoneet ovat täynnä filosofisia pohdiskeluja ja surumielisiä viestejä, jotka vihjailevat jostakin kauheasta? Mysteerit ajavat ratkomaan pulmia kuumeisella tahdilla.
Ne pulmat näyttävät, että kuluneistakin aineksista voi taidolla saada aikaan hyvää. Pelaaja siirtelee laatikoita painekytkimien päälle, ohjailee lasersäteitä peilien avulla ja lennättää tavaroita tuulettimien voimalla. Uutta ovat abstraktimpaa ajattelua vaativat terminaalit, jotka antavat pelihahmon olla olemassa kahdessa eri ajassa yhtä aikaa, mutta kaikki muu on nähty jo lukemattomia kertoja, ja silti Talos toimii loistavasti. Räiskinnästä tuttu kuvakulma ei muuta sitä, että pulmien mekaniikka toimii elegantisti ja täsmällisesti, oikean kellokoneiston tarkkuudella. Kuolema uhkaa tykkitornien ja vaeltavien miinojen muodossa, mutta toimintarefleksejä ei vaadita. Hyppelypulmatkin selviävät kompuroimatta, sillä pelihahmo loikkaa tasan siihen, mihin pelaaja tähtää. Tätä pelatessa on helppo tuntea itsensä älykkääksi, oli se sitten illuusiota tai ei.
Vakavan ja fiksuja pohtivan pelin pahin kohtalo olisi päätyä tekotaiteelliseksi teeskentelyksi, mutta The Talos Principle ei sorru siihen. Pulmat monimutkaistuvat hiljalleen, mutta eivät liiaksi, ja tarina avautuu juuri oikeaan, rauhalliseen tahtiin. Kreikkalaisista raunioista, Egyptin pyramideista ja keskiaikaisista katedraaleista rakennetut kentät ovat postikorttimaisia ja ihmeen rauhoittavia paikkoja, vaikka ne ovatkin vankila, jossa meitä pompotetaan diktaattorin oikkujen armoilla. Ankarin kritiikki, jota pelille voi antaa, on hienoinen liikapituus, muttei tässä ole oikeastaan turhaa läskiä. Peliin hurahtaneille on lisäksi nykytyyliä enemmän kätkettyjä yllätyksiä.
Toivottavasti joulukuun lopussa ilmestynyt The Talos Principle ei jää viime vuoden unohdettujen pelien joukkoon. Se ansaitsee enemmän – paljon, paljon enemmän.