Viimeistelemätön taidepläjäys
Sonyn omat latauspelit ovat olleet ajatustasolla poikkeuksellisen kiintoisia. Tokyo Jungle ihmetytti oudolla peli-ideallaan, kun taas Journey viehätti taiteellista silmää ulkoasullaan ja eleettömällä kerronnallaan.
Kokeelliset ja valtavirran peleistä poikkeavat ideat jatkuvat The Unfinished Swanissa, joka sijoittuukin taiteellisten ja pelillisten visioiden välimaastoon. Vai mitä sanotte seikkailusta, jossa läpeensä valkoinen pelimaailma – eli niin sanottu tyhjä paperi – rakentuu ja avautuu pelaajan silmien edessä nakkelemalla ympärilleen mustia maalipalloja?
The Unfinished Swanin ensimmäiset kymmenen minuuttia vahvistavat sen, mitä monet povailivat jo ennakkoon. Niin viehättävää kuin maalipallojen levittäminen ja mustavalkoisen maailman ihastelu voikin parhaimmillaan olla, tekniikkademon siemenistä on vaikeaa kasvattaa täysiveristä peliä. Siksi maalailu on vain ensimmäinen etappi äitinsä menettäneen Monroe-pojan kasvutarinassa, jossa tutkitaan suunnitelmansa puolitiehen jättäneen kuninkaan valtakuntaa.
Maalailusta eteenpäin siirtyessä Monroen löytää itsensä valtakunnan astetta valmistuneemmista osista, joissa mukaan astuvat varjot, värit ja lopulta varsinaiset muodot. Samalla pelimekaniikka vaihtuu kertaheitolla perinteisempään tasoloikintaan ja pulmanratkontaan, joka viihteellisyydestään huolimatta ei varsinaisesti yllätä alkuosion tavoin. Pulmissa lähinnä etsitään ja rakennetaan etenemisreittejä Monroelle, mikä tapahtuu osiosta riippuen joko aseteltavilla tasanteilla tai kasvatettavilla köynnöksillä.
Vehreät köynnökset lukeutuvat graafisesti kauniimpiin etenemistapoihin. Ne luikertelevat automaattisesti pitkin poikin seinillä ja tasanteilla kohti pelaajan nakkelemia vesipalleroita, jotka ovat tässä vaiheessa peliä korvanneet alun maalipallot. Muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta reitti on aina lähes päivänselvä, joten The Unfinished Swanissa tärkeämpää onkin itse kokemus kuin varsinainen haaste.
Tahattomalta vaikeustason heittelehtimiseltä ei valitettavasti vältytä. Köynnöksillä kiipeily ja hyppyjen arvioiminen on nuorukaisen silmin kuvattuna ajoittain jopa töksähtelevää ja epätarkkaa, mikä vie nautinnosta sen terävimmän kärjen.
Symboliikkaa ja metaforia täyteen ympätty The Unfinished Swan haluaa herättää pelaajissaan monenmoisia ajatuksia. Matkalla kohdataan aitoja onnistumisen ja hyvänolon tunteita, mutta myös surumielisyyttä, epävarmuutta ja raivoa niin tarinan kuin ohjauksenkin puitteissa. Onkin sääli, että noin kolmen tunnin mittaiseen kokonaisuuteen on jäänyt viimeistelemättömiä säröjä, jotka vähäisyydestään huolimatta korostuvat muutoin varsin valloittavassa kokemuksessa. Pelin nimestä ja teemasta huolimatta se tuskin oli kehittäjien tarkoitus.