The Walking Dead: Episode 1

Zombivirus on levinnyt peleissä jo jokaiseen lajityyppiin, ja elävä kuolema alkaa tuntua jo pystyyn kuolemiselta. Jotkut raadot ovat kuitenkin eloisampia kuin toiset.

31.5.2012 14:08

K-18!

Tekijä: Telltale
Julkaisija: Telltale
Myynnissä: nyt
Pelikoneet: Xbox, PS3, pc
Moninpeli: Ei

Zombivirus on levinnyt peleissä jo jokaiseen lajityyppiin, ja elävä kuolema alkaa tuntua jo pystyyn kuolemiselta. Jotkut raadot ovat kuitenkin eloisampia kuin toiset. The Walking Dead: Episode 1 on Left 4 Deadien jälkeen viime vuosien kiinnostavin peli liikehtivistä kalmoista. Se onnistuu lisenssipelinä samalla tavalla kuin Arkhamin Batmanit, eli tekijät ymmärtävät, mistä Walking Deadissa on kysymys – ei zombeista vaan elävistä ihmisistä.

Alan Kirkmanin sarjiksesta sovitettu unelias hittisarja pyörii nyt Suomessakin Fox-kanavalla, mutta Telltalen seikkailupelimuotoinen episodipeli pitää lähtökohtanaan alkuperäiset sarjakuvat. Mustavalkoisista ruuduista on sentään siirrytty väreihin, mutta muuten Walking Deadin ensimmäinen episodi, alaotsikoltaan A New Day, on kuin esikuvansa. Pelkistettyä ja vähän karuakin jälkeä sekä ilmeikkäitä, persoonallisia naamoja.

Elävää draamaa

Juuri elävien ja kuolleiden pärstät ovat pelin keskiössä, sillä tätä voisi kai kutsua sosiaaliseksi seikkailupeliksi. Vetäisin kyseisen genren juuri hatustani, mutta vertailukohtia on helppo löytää. Walking Dead on Heavy Rain ilman ihmeellisiä ohjainliikkeitä ja tattien vääntelyä tai Mass Effect ilman räiskettä. Suuri osa pelistä kuluu interaktiivisena draamana pelaajan käydessä monivalintadialogia pelihahmojen lähikuvien täyttäessä ruudun – ja se toimii loistavasti.

Seikkailupeliltä odotetaan perinteisesti hyvää juonta ja haastavia pulmia, mutta Walking Dead panostaa ensimmäiseen jättäen jälkimmäisen vähemmälle. Ostaja varokoon, sillä pelin harvat pähkinät ovat maalaisjärjellä ratkaistavia esteitä – tai pikemminkin vain hidasteita. Niitä maustetaan kauhumuunnelmalla ns. QTE-jaksoista eli reaktiominipeleistä. Yhtäkkiä ruudulle voi törmätä raatojomppa, joka on torjuttava siirtämällä osoitin nopeasti kohdalle ja painamalla nappia.

Ei kuulosta pelottavalta tai raa’alta, mutta sitä peli on. Walking Deadin pelihahmot ovat nimittäin enemmän aidon ihmisen kuin voittamattoman pelihahmon oloisia. Kauhukliseitäkin hyödynnetään huikeasti: kädet hikoavat, kun kuvakulma vaihtuu hahmon silmiin ja elintärkeät avaimet putoavat haparoivista käsistä. Satunnaispelaajillehan tämä sopii mainiosti, mutta ei pidä ”tosipelaajankaan” sylkeä zombien päälle.

Kovia päätöksiä

Tarinapuolella Telltale on ylittänyt itsensä ja aiemmat tuotoksensa. Kauhu- ja zombileffojen kliseitä kierrätetään kyllä, mutta toteutuksen laatu nostaa Walking Deadin aivan omalle tasolleen. Päähenkilö, murhasta tuomittu Lee Everett on moniulotteinen mies. Pelaajan vastuulle jää valita se, millaisia siteitä hän luo tapaamiinsa henkilöihin. Pelin keskusteluissa on liikutukseen johtavaa aitoutta, ja ääninäyttely on lyhyesti sanottuna erinomaista.

Peli kertoo myös kiinnostavasti aina tietyn repliikin jälkeen esimerkiksi, että juttukumppani muistaa tulevaisuudessa mitä tuli sanottua. Se herättää todella vahvoja odotuksia – jotka on parempi lunastaa – seuraavia episodeja kohtaan, mutta jo ensimmäisessä osassa tehdään puolenkymmentä vakavaa isoa päätöstä, jotka pitää tehdä silmänräpäyksessä. Tulee selväksi, että selviytyessä todella koetellaan ihmisluontoa, ja tunneside hahmoihin syntyy todella nopeasti.

Vaikka pelin juoni on sarjikseen ja sarjaan nähden vain tuntematon sivupolku, Walking Deadin faneja hemmotellaan monilla pienillä viittauksilla. Tutulla maatilallakin piipahdetaan, ja olo on kuin olisi tipahtanut keskelle lehden sivua.

Vaikka parin tunnin episodia voisi solvata ohjaukseltaan hieman kömpelöksi ja turhan suoraviivaiseksi, peli jättää päähän vain yhden ajatuksen: seuraava jakso tänne ja heti.

8/10
Lisää luettavaa