The Walking Dead: Episode 2

Telltalen puhelias lisenssizombailu oli lupaava alku viisiosaiselle tarinalle. Toiseen episodiin mennessä on jo helppo uskoa, että lupaukset myös lunastetaan.

2.8.2012 21:52

K-18!
Tekijä: Telltale
Julkaisija: Telltale
Myynnissä: Nyt
Pelikoneet: Xbox 360 (testattu), PS3, pc.
Moninpeli: Ei

Syvällä tuntuvaa kauhua

Telltalen puhelias lisenssizombailu (Pelaaja 117, 8/10) oli lupaava alku viisiosaiselle tarinalle. Toiseen episodiin mennessä on jo helppo uskoa, että lupaukset myös lunastetaan.

Tiivistän niille, joilta ensimmäinen osa jäi välistä: murhasta tuomittu Lee päätyy zombivitsauksen alkaessa vankilan sijasta epätoivoiseen selviytymistaistoon, jossa yritetään pitää kasassa monenlaisista ihmisistä koostuvaa riitaisaa joukkoa. Kakkososassa alkuvaikeudet on voitettu, mutta ruoka on lopussa. Saisiko apetta lisää bandiittijengien ja zombien piirittämältä meijeritilalta?

Toiminta on kaukana tästä yksinkertaisesta ja pelattavuudeltaan helposta seikkailusta, mutta jännitystä on sitäkin enemmän. Tutummaksi muuttuvat hahmot inhimillistyvät ja saavat yllättäviäkin piirteitä, ja kun peli-ihmiset alkavat tuntua aidoilta ihmisiltä, niiden kohtalosta alkaa välittää pelottavan paljon. A-luokan kässäri rytmittää kasvavaa katastrofin odotusta ja vainoharhaisuuden tuntua lämpimillä hetkillä ja huumorilla, mutta meno äityy lopulta todella brutaaliksi. Walking Deadin ei tarvitse luottaa useimpien kauhupelien tavoin ”kissa hyppää kaapista” -luokan säikyttelyyn, sillä zombien lisäksi moraalia nakertavat eettiset pulmat ja kasvava ahdistus siitä, että tehdyt valinnat kostautuvat jollain kauhealla tavalla seuraavissa osissa.

Jo kakkososassaan Walking Dead on nykyaikaisten seikkailupelien aatelia, jota kenenkään kauhupelaajan ei kannata jättää väliin. Jos suunta pysyy samana seuraavissa episodeissa, olemme klassikon äärellä.

9/10
Lisää luettavaa