The Witcher 2: Assassins of Kings – Enhanced Edition

Noin vuosi sitten pc-roolipelaajat itkivät onnesta ja vahingonilosta, kun The Witcher 2 julkaistiin. Sitä ylistettiin monin sanoin, ja pelin todettiin olevan todellinen moderni tietokoneroolipelaamisen klassikko.

5.4.2012 07:45

Tekijä: CD Projekt RED
Julkaisija: Namco Bandai
Myynnissä: Nyt
Pelikoneet: Xbox 360 (testattu), Windows
Moninpeli: ei

Rautaesiripun toiselta puolelta

Noin vuosi sitten pc-roolipelaajat itkivät onnesta ja vahingonilosta, kun The Witcher 2 julkaistiin. Sitä ylistettiin monin sanoin, ja pelin todettiin olevan todellinen moderni tietokoneroolipelaamisen klassikko. Konsolipelaajat saattoivat vain ihmetellä kateellisina vierestä varsinkin siksi, että pelin väitettiin edustavan pc-pelaamisen kaikkea sitä hyvää, mitä ei ikinä voida nähdä isoissa konsolijulkaisuissa: kauheaa haastetta, riskinottoa, pc:n grafiikan parhaimmistoa.

Jo pc-version julkaisun aikoihin huhuttiin kuitenkin myös konsoliversiosta. Monet arvelivat, ettei peli kuitenkaan koskaan kääntyisi konsoleille, eikä vähiten sen silmiä hivelevän komean ulkoasun vuoksi – nykykonsoleista ei uskottu löytyvän tehoja. Ja nyt peli julkaistiin Xbox 360:lle.

Pelin tehnyt CD Projekt RED on tunnettu siitä, että se jatkaa peliensä hiomista ja ilmaisen sisällön lisäämistä pitkään niiden julkaisun jälkeen. Niinpä nyt julkaistava konsoliversio on niin sanottu Enhanced Edition, joka sisältää kaiken peliin aiemmin julkaistun lisäsisällön, uudistukset sekä korjaukset. Lisäksi mukana on täysin uutta sisältöä, joka paikkaa pelin aiempia pieniä puutteita. Onko tämä jo liian hyvää ollakseen totta?

Noiturin moniulotteiset seikkailut

The Witcher on puolalaisen fantasiakirjailijan Andrzej Sapkowskin luoma hahmo, joka seikkailee räkäisessä keskiaikaisessa fantasiamaailmassa. Tarinoiden päähenkilö on hirviönmetsästäjä Geralt, joka pelissä ajautuu eri kuningaskuntien välisen juonittelun kiemuroihin. Alun tapahtumien jälkeen Geraltia syytetään erään kuninkaan murhasta, ja hän lähtee jahtaamaan oikeaa murhaajaa puhdistaakseen maineensa. Ykkösosan tapahtumien tunteminen ei ole tarpeen, mutta täysin uusille pelaajille pelin alku voi silloin olla hieman sekava.

The Witcher -tarinoiden ja pelien maailmasta tekee mielenkiintoisen se, etteivät ne ole mustavalkoisia. Kaikki on enemmänkin likaisen harmaata ja kuraista. Kansa on köyhää ja tyhmää, haltiat ja kääpiöt ovat kakkosluokan kansalaisia ja asuvat getoissa hallitsijoiden ollessa kieroja ja ahneita.

Geralt itse on varsin perinteinen kyyninen kovis, mutta hänellä on kyynisyyteensä syynsä alkemiaa ja taikuutta taitavana mutanttitaistelijana, johon kaikkialla suhtaudutaan avoimen epäilevästi ja jopa vihamielisesti. Hänen harvoihin ystäviinsä pelissä lukeutuvat kääpiökauppias Zoltan, kaikki maailman ilotalot tunteva bardi Dandelion sekä velhotar Triss Merigold. Yksi pelin mieleenpainuvimmista hahmoista on Temerian kuningaskunnan erikoisjoukkojen komentaja Vernon Roche, joka pelaajan päätösten mukaan on joko Geraltin parhaita liittolaisia tai yksi pahimmista vihollisista.

Pelin aikana tehdäänkin useita pieniä ja isoja päätöksiä, jotka vaikuttavat pelimaailmaan ja tarinankulkuun. Aina ei edes tajua, kuinka pitkäkantoiset seuraukset joillakin päätöksillä voi olla. Valintatilanteita ei välttämättä ole ehkä niin paljon kuin olisi olettanut, mutta toisaalta esimerkiksi pelin keskiosa on aivan erilainen sen mukaan, kenen puolelle tietyssä tilanteessa asettuu. Uudelleenpelattavuusarvoa on siis aidosti todella paljon.

Pelimaailma, hahmot ja dialogi ovat kokonaisuutena kiinnostavia, mutta ehkä aiheensa vuoksi ne käyvät usein myös kuluneiden kliseiden rajamailla. Kaikessa on kuitenkin itäeurooppalaisen särmikäs ja rehellisen oloinen ote, ja koska peli ei kärsi amerikkalaisesta puritanismista, myös väkivaltaa ja seksiä nähdään varsin suorasukaisesti, kuitenkin myös tarinaan sidotusti. Muutoinkin pelin hahmoilla on järkevä motiivi toimilleen, vaikka se useimmiten onkin tyhmyys, ahneus tai himo.

Konehuoneessa kaikki hyvin

Teknisesti The Witcher 2 on kääntynyt pelikonsolille poikkeuksellisen onnistuneesti. Tämä kuitenkin edellyttää pelin asentamista konsolin kiintolevylle, sillä muutoin pelin ulkoasu on varsin keskinkertainen ja latausajat pitkiä. Kiintolevylle asennettuna pelin ulkoasu on konsolistandardein upea, mutta mikä tärkeintä, peli ei nyi tai takkuile missään vaiheessa. Kokonaisuus ja ruudunpäivitys rullaavat pehmeästi, ja vain ajoittaiset lyhyet latausruudut hyppivät silmille. Saavutus on hämmästyttävä, sillä kyseessä on tekijöiden ensimmäinen konsolipeli.

Pelin taistelusysteemi toimii konsoliohjaimella loistavasti, sillä se oli jo pc:llä erittäin toiminnallinen ja tosiaikainen. Geralt pätkii vihollisia niiden alkuperästä riippuen joko teräksisellä tai hopeisella miekalla erilaisten taikojen, taikajuomien, pommien ja ansojen tukemana. Lyöminen, taikojen ja varusteiden käyttö sekä torjunta ja väistely sujuvat vaivattomasti. Vain tiettyyn viholliseen kohdentaminen aiheuttaa edelleen ongelmia, vaikka sitäkin on tekijöiden mukaan hiottu. Itse en eroa kohdentamisen toimivuudessa juuri havainnut.

Pc-versio oli kuuluisa vaikeudestaan ja siitä, että Geralt oli siinä alussa täysin elinkelvoton. Alun vaikeusastetta on konsoliversioon hieman tasapainotettu, ja mukana on uusi harjoitustila-alku, joka opettaa pelaajalle taistelun perusmekaniikat kädestä pitäen ehdottaen lopuksi sopivaa vaikeusastetta. Helpoksi peliä ei vieläkään voi sanoa, ja pelaajan on opittava hyödyntämään Geraltin koko kyky- ja varustevalikoimaa, jos pelissä meinaa menestyä. Etenkin korkeammilla vaikeusasteilla, kuten uudessa supervaikeassa Dark-tilassa, pelaajan on todella ajateltava kuin hirviönmetsästäjä: kerättävä tietoa vihollisten heikkouksista, varustauduttava oikein ja rakennettava ansoja, joihin hirviöt ja vastustajat sitten houkutellaan. Tilanne kannattaa tallentaa tuon tuostakin, sillä automaattitallennukseen ei aina voi luottaa.

Hei, me askarrellaan!

Roolipelimäistä näpertelyä pelissä riittää. Geraltin taitopisteitä voi jakaa kolmeen eri pääsuuntaan: alkemiaan, miekkailuun ja taikuuteen. Panostamalla näistä vahvasti yhteen Geraltista muovautuu todellinen tappokone, mutta jokainen taidoista vaatii oman pelityylinsä, sillä ne muuttavat tapaa, jolla Geraltin kyvyt toimivat. Mitä pidemmälle peli etenee, sitä helpommaksi se muuttuu, mikä on varsin poikkeuksellista nykypeleissä. Loppupelissä onkin mukava tunne siitä, että ohjauksessa on taitava hirviöntappaja, joka tietää mitä tekee.

Etenkin alkemia ja pommien, ansojen sekä erikoisempien varusteiden rakentelu vaatii valtavasti erilaisia rakennusaineita ja yrttejä, joita onkin kerättävä koko ajan. Tällaista näpertelyä rakastavat ovat pelin parissa taatusti haltioissaan ja saavat puristettua Geraltin kyvyistä kaiken irti. Monet saattavat kuitenkin ärsyyntyä kymmenistä ja taas kymmenistä reppua tukkivista eri ainesosista ja resepteistä, sillä tavaran- ja tiedonhallinta ei ole erityisen sulavaa – pc-juuret näkyvät tässä suhteessa huonolla tavalla. Itäeurooppalaisen pc-roolipelin peruja on myös se, ettei peli aina alleviivaa pelaajalle, mitä pitää tehdä tai minne pitää mennä. Pelaajan on luettava alati päivittyvät ja ajoittain sekavat tehtäväkuvaukset ja muut päiväkirjamerkinnät tarkkaan sekä tutkittava paikkoja huolellisesti.

The Witcher 2:n konsoliversio on joka tapauksessa poikkeuksellisen onnistunut, ja koska peli jo alun perinkin oli erinomainen, sen ei tarvitse hävetä lainkaan tietokoneversionsa rinnalla. Parasta on kuitenkin se, että peli on nyt parempi kokonaisuus kuin alkuperäinen. Tekijät ovat lisänneet materiaalia pelin loppuosaan, joka oli alkuperäisen pelin suurin puute. Lopusta löytyy nyt kaksi uutta tarinallista kokonaisuutta ja uusi hahmoja sekä paikkoja, jotka selventävät pelin avoimeksi jääneitä tapahtumia. Muutoinkin peliin on lisäilty sinne tänne uusia välianimaatioita, mukaan lukien Geraltin päävastustajan esittelevä alkuvideo.

Kokonaisuus tarjoaakin yli 30 tunniksi huikeaa kovan linjan fantasiaroolipeliä, jonka kaltaista ei koskaan uskottu nähtävän pelikonsolilla. Konsoliversiota voikin kutsua todelliseksi pelikulttuuriteoksi, joka osoittaa, että rajat pc-pelaamisen ja konsolipelaamisen välillä ovat paljon häilyvämpiä kuin pelaajat antavat ymmärtää.

9/10
Lisää luettavaa