Susi ulvoo, mutta vain hetken
Telltalen The Wolf Among Us sai ensimmäisellä episodillaan sen verran räjähtävän startin, että se nousi suoraan meikäläisen arvoasteikossa firman parhaiden seikkailupelien joukkoon. Sitten alkoi kuumeinen toisen osan odotus, jota kesti pari päivää vaille kolme kuukautta. Ja ikäväkseni joudun toteamaan, että odotuksen tulos on hieman ristiriitainen.
Tarinaltaan Bill Willinghamin ”satujen hahmot nykypäivän New Yorkissa” -sarjiksiin perustuva peli on yhä täyttä rautaa. Sheriffi Bigby Wolf jahtaa murhaajaa, joka viime kerralla mestasi kaksi satuhahmoa – tällä kertaa henkilökohtaiset asiat mielessään.
Jahti vie Bigbyn taas toinen toistaan ihmeellisempiin paikkoihin, kuten satuhahmojen täyttämään strippikerhoon, jossa Pieni merenneito tienaa vuokrarahojaan. Tällaista menoa tällä kertaa. Panokset kasvavat muutenkin mukavasti, kun salaisuudet mystisten murhien ympärillä alkavat valjeta, tosin tietenkin vain paljastaakseen uusia salaisuuksia ja mysteereitä. Ollaanhan kuitenkin vasta viisiosaisen tarinan toisessa osassa.
Hymyni olisikin todella leveä, mutta Smoke and Mirrorsissa on yksi aika paha ongelma: se on aivan pirun lyhyt. Liekö Telltalella liikaa tekemistä vai onko kyseessä vain rytmityskysymys, mutta kakkosepisodi hurahti minulta läpi vähän yli tunnissa. Se on jopa Telltalen peliltä auttamattoman vähän.
Sopii vain toivoa, että ongelmat ovat nyt historiaa ja että seuraava – pitempi – episodi saadaan jo pian, sillä laadultaan The Wolf Among Us voi yhä hyvin olla parasta, mitä Telltale on ikinä tehnyt. Mutta jos sitä tarjoillaan tällaisina suupaloina, ainakaan oma ruokahaluni ei kyllä tyydyty.