Tiger Woods PGA Tour 2007 / Arvostelut / pelaaja.fi

Tiger Woods PGA Tour 2007

5.04.2007 // Kirjoittanut: Jarkko Fräntilä
10

Kävelevä rahantekokone Tiger Woods lienee tällä hetkellä noin 20 tsiljoonan arvoinen kokonaisuus. Miehen nimeä kantava uusi golfpeli tulee oikeastaan kaikille mahdollisille alustoille. Wiin ”Tiikeri” on tietenkin ylivoimaisesti odotetuin: eritasoisia golfsimulaattoreita on ollut markkinoilla jo melko kauan, mutta EA:n luulisi hoitavan pallot reikään kilpailijoitaan paremmin, nyt kun palloa saa hutkia miltei aidosti? No ei aivan.

Perusasiat kunnossa

Alussa pelaaja rakentaa oman pelihahmonsa. Hahmon naamasta saa kiitettävän helposti haluamansa näköisen, ja ruumiinrakenteeseenkin voi vaikuttaa – ei mitään uutta auringon alla. Pelin grafiikka on hieman tylsää perusbunkkeria, puita, järviä ja klubitaloja taustalla. Tiger Woods -sarjaan on aina kuulunut realismi niin pelattavuuden kuin grafiikankin saralla.

Pelin pelimuodot ovat tuttuja aiemmista versioista. Mukana ovat pikapeli, PGA-kiertue sekä kaksinpeli. PGA-kiertue on näistä tietysti koukuttavin: pelaaja tahkoaa alatason kilpailuja läpi yrittäen saavuttaa menestystä. Tätä kautta saa sitten kutsuja uusiin ja arvokkaampiin kilpailuihin.

Pelimekaniikka uusiksi

Wiillä pelimekaniikka on vedetty täysin uusiksi. Periaatteessa lyönti tapahtuu aitoa lyöntitekniikkaa simuloiden: kun Wiimoten vetää taakse, myös golffari valmistautuu swingiin. Lyönti tapahtuu sitten Wiimoten avulla lyöntiliikettä matkien.

Wiimoten miinusnappulasta voi mennä harjoituslyöntitilaan, jonka avulla voi treenata swinginsä voimakkuutta. Ruudussa näkyy, paljonko matkaa on viheriölle, ja parin harjoitusswingin jälkeen voimakkuuden pitäisi olla selvillä. Puttaaminen hoituu samalla tavoin, tosin liikeradan pitää olla tuolloin luonnollisesti pienempi. A-nappulaa painamalla voi myös vilkuilla, mihin kohtaa viheriötä lyönti optimisuorituksella putoaa.

Lyöminen toimii muuten hyvin, mutta pelkän Wiimoten avulla tehty swingi on vaikea tehdä, kun ”mailan” päästä puutuu painoa, joka toisi lyöntiin aidon liikeradan. Itse huomasin saavani parempia tuloksia käyttämällä ohjainta kuin tennismailaa rystylyöntiä suorittaessa. Lisäksi ainakin minulla oikeaa swingiä yrittäessä ohjain veti lyönnit jatkuvasti vasemmalle. Ja ei, kyse ei ollut swingivirheestä – useiden tuntien harjoittelukaan ei korjannut ongelmaa.

Puolittain hyvä

Tiger Woods PGA Tour Golf 2007 on varmasti lähimpänä oikeaa golfia, mitä kotikonsoleilla voi tehdä. Wiimotella lyöminen on kuitenkin hieman hankalaa. Lisäksi pelin uratilan pelaaminen vaatii paljon aikaa, sillä 18-reikäistä kenttää ei hetkessä läpi pelata... Tovereiden kanssa viheriöllä tunaroidessa peli onkin hauskimmillaan.

Jotain pelin todenmukaisuudesta kertoo muuten se, että tätä tekstiä kirjoittaessani niskani ja olkapääni ovat täysin jumissa eilisten pelisessioiden takia ja kipu lähes sietämätön. Realismia tämäkin.

Brändi nimeltä Tiger Woods

Tiger Woods on ansainnut pelaamalla ja mainostuloilla jo käsittämättömät määrät rahaa. Golfdigest.com-sivuston mukaan miehen tienestit tulevat kasvamaan yli miljardin dollarin vuoteen 2010 mennessä.

Vuosien 1996–2005 aikana Woods tienasi lähes 550 miljoonaa dollaria. Koska miehen turnauskunto on pienen notkahduksen jälkeen noussut vanhalle tutulle (ylivoimaiselle) tasolle, tämä yhdistettynä miehen järjettömän suuriin mainossopimuksiin tekee hänestä yhden kaikkien aikojen rahallisesti menestyneimmistä urheilijoista.

6/10

Kommentit

Käyttäjän Zirgo kuva
Zirgo

Hyvä peli!

Käyttäjän mazax kuva
mazax

aattelin ostaa tän ku oli alehyllys 5€ ds:lle

Käyttäjän ramse kuva
ramse
Käyttäjän jkh67 kuva
jkh67

Vuosipäivitys joka ei tarjoa uutta.

Käyttäjän 45130 Kouvola kuva
45130 Kouvola

Paras peli jota olen pelannut (360-versio)

Käyttäjän hynde kuva
hynde

-Hole in one-

Käyttäjän Saatana kuva
Saatana

Paras golfpeli, joskin huonompi kun 2005

Käyttäjän FIN-Guerrilla- kuva
FIN-Guerrilla-
Käyttäjän Templar kuva
Templar

Ihan OK golf-peli (PSP)

Käyttäjän redshift kuva
redshift

Todella ala-arvoinen golf peli (xbox).

Nostoja