Tim Burton’s Nightmare Before Christmas: Oogie’s Revenge

Pelin autenttinen, viimeistä vetoa myöten elokuvan tunnelmaa mukaileva graafinen ulkoasu, musiikki ja ympäristöt tuttuine hahmoineen ovat nannaa jokaiselle Painajainen ennen joulua -fanille.

14.9.2011 21:26

Kulttiohjaaja Tim Burtonin Painajainen ennen joulua -elokuvasta on vaikea olla pitämättä. Sympaattisten Halloween-kylän asukkaiden seikkailu on jo toista vuosikymmentä ilahduttanut niin nuoria kuin vanhojakin, ja elokuvan kääntymistä peliksi onkin saatu odottaa hyvä tovi. Nyt odotus on kuitenkin päättynyt.

Capcomin tekemä Nightmare Before Christmas: Oogie’s Revengen länsijulkaisu on viivästynyt pariinkin otteeseen, vaikka Japanissa peli on ollut myynnissä jo vuoden päivät. Pelissä elokuvastakin tuttu Oogie Boogie -pahis on Lock, Stock ja Barrel -noitakolmikon avustuksella palannut Halloween-kylään. Pelin, kuten elokuvankin, päähenkilönä toimivan kurpitsakuningas Jackin on pistettävä Oogie kätyreineen ojennukseen ja palautettava kylään sen rauhallisen kauhea ilmapiiri.

Pelin autenttinen, viimeistä vetoa myöten elokuvan tunnelmaa mukaileva graafinen ulkoasu, musiikki ja ympäristöt tuttuine hahmoineen ovat nannaa jokaiselle Painajainen ennen joulua -fanille. Tutun miljöön ulkopuolella Oogie’s Revenge toimii kuten mikä tahansa toimintaseikkailu. Yhteydet Capcomin erinomaiseen Devil May Cry 3 -toimintapeliin ovat niin räikeitä, että helposti erehtyisi luulemaan peliä samalla moottorilla tehdyksi.

Painajainen Bone Streetillä

Pelaaminen koostuu pääasiassa yksinkertaisten pulmien ratkaisuista, Halloween-kylän asukkaiden jututtamisesta ja tietenkin taisteluista. Jackia vastaan astelee useamman hautausmaan edestä luurankoja ja muita hirvityksiä, joita kuritetaan pääasiassa Soul Robber -nimisellä esineellä. Käytännössä kyseessä on neonvihreä piiska.

Piiskaa voi käyttää myös kuilujen ylittämiseen, ja sillä voi vaikkapa kaapata pahaa-aavistamattoman vihollisen väliaikaiseksi lyömäaseeksi. Jackin muusta asearsenaalista vastaavat astetta pahempien poikien risuja sisältäviä lahjapaketteja viskova Santa-Jack sekä tulta syöksevä Pumpkin King -muoto. Hauskoilta ideoilta putoaa tosin hieman pohja, sillä Soul Robber on muutamia pomotaisteluita lukuun ottamatta paras vaihtoehto.

Pelikokemusta häiritsevät pääasiassa hieman kankeat kontrollit, mikä tällaisessa pelityypissä on anteeksiantamaton virhe. Kankea hyppiminen ja äkkikäännöksissä ilmaantuva ihmeellinen sutiminen ovat ehkä tarkoituksellisia valintoja, mutta eivät silti todellakaan sovi toimintasankarille. Toinen isompi ongelma on kiinteisiin kuvakulmiin luottavan kameran ja kerrasta poikki -luonteisten tasohyppelykohtauksien muodostama armoton yhdistelmä.

Nightmare Before Christmas: Oogie’s Revenge on virheistään huolimatta lisenssipeliksi yllättävän viihdyttävä paketti. Ainakaan kovimpia Painajainen ennen joulua -faneja sen pikku puutteet eivät varmasti lannista. Kannattaa kuitenkin testata ennen ostopäätöstä, mikäli mahdollista.

Painajaisen isä

47-vuotias Tim Burton aloitti ohjaajan uransa jo 13-vuotiaana tekemällään The Island of Doctor Agor -lyhytelokuvalla, mutta todelliseen nousuun Burtonin ura lähti vasta tämän työskennellessä Disney-yhtiön leivissä. Batmanin ja Saksikäsi-Edwardin kaltaiset elokuvat nostivat miehen maailmanmaineeseen, ja vuonna 1993 ilmestynyt Painajainen ennen joulua oli täydellinen menestys. Vuonna 2003 ilmestyneen Big Fishin jälkeen Burton on pitänyt pari vuotta hiljaiseloa, mutta tänä vuonna tilanne korjaantuu peräti kahden elokuvan voimin. Sekä Jali ja suklaatehdas– että Painajainen ennen joulua -elokuvien tuotantoporukan tekemää Corpse Bride -animaatiota tähdittää Burtonin luottonäyttelijä Johnny Depp.

6/10
Lisää luettavaa