Tiny Tina’s Wonderlands -arvostelu on julkaistu alkujaan Pelaaja-lehden toukokuun numerossa 233. Tuoreimpien arvostelujen tasalla pysyt tilaamalla lehden täältä!

Borderlandsia valeasussa

Tiny Tina’s Wonderlands kuulostaa paperilla kiinnostavalta peliltä. Borderlandsin loottipainotteinen toiminta yhdistettynä pöytäroolipelaamiseen voisi tarjota lukemattomia mahdollisuuksia miettiä yhteistyötoiminnan puitteita uudelleen. On miekkoja ja magiaa, vaihtelevia hahmoluokkia ja lauma värikkäitä sivuhahmoja. Käytännössä kyseessä ei kuitenkaan ole ihan niin rohkea irtiotto kuin ensisilmäyksellä näyttäisi.

Borderlands 2:n suositusta Tiny Tina’s Assault on Dragon Keep -lisäosasta itsenäiseksi peliksi kasvanut Tiny Tina’s Wonderlands sijoittuu nimikkohahmo Tiny Tinan johtaman pöytäroolipelin äärelle. Pelaaja yhdessä itsestään liikoja luulevan kapteeni Valentinen ja murhanhimoisen robotti Fretten kanssa jahtaa ilkeää Dragon Lordia, mutta toki vain Borderlands-hahmojen kuvittelemassa Bunkers & Badasses -roolipelin maailmassa.

Ashly Burchin (Tiny Tina), Andy Sambergin (Valentine), Wanda Sykesin (Frette) ja Will Arnettin (Dragon Lord) tähdittämässä roolipelitarinassa irvaillaan tietenkin laajamittaisesti fantasiakuvastolle. Osansa saavat yleisen Dungeon & Dragons -hassuttelun ohella niin noiturit, smurffit kuin kuningas Arthuriin liitetyt legendatkin.

Huumorin osumatarkkuus on vaihtelevaa. Parhaimmillaankin vitsit onnistuvat saamaan aikaan lähinnä teräviä tuhahduksia. Laatua paikataan määrällä, sillä dialogi rakentuu lähes yksinomaan vitsailun varaan. Ja onhan se hauskaa, kun loitsittu Magic Missile osoittautuu oikeaksi ohjukseksi, joka pyyhkäisee pelimaailman uuteen uskoon. The Witcherin nimeäminen The Ditcheriksi taas on vähemmän hauskaa. Ehkä seuraavalla kerralla Sambergin ja Sykesin kaltaisten koomikoiden osaamista voisi hyödyntää myös käsikirjoituksen laatimiseen?

Vitsitykityksen alttarille on uhrattu myös tehtävien juoksutus. Tehtävät koostuvat lähes poikkeuksetta alueen teemaan sopivien vihollislaumojen listimisestä, jonka jälkeen kuunnellaan minuutti tai pari vitsejä, jonka jälkeen tapetaan lisää vihollisia ja kuunnellaan taas vitsejä. Ongelmaa ei välttämättä ole, jos huumori uppoaa. Jos Wonderlandsin hassuttelu kuitenkin tökkii, tulee rutiinista äkkiä yllättävän puuduttavaa.

Kuinka toiminta vitsien välillä sitten toimii? No, tarjolla on tyylipuhdasta Borderlands-räiskintää niin hyvässä kuin pahassa. Peli antaa kyllä ymmärtää, että luvassa olisi hieman fantasiahenkisempää miekkojen ja magian täyttämää toimintaa. Varsin pikaisesti kuitenkin selviää, että fantasiateema on lähinnä pinnoitusta. Suojakilvet ovat suojakilpiä eri nimellä, kranaatit on korvattu loitsuilla, ja aseet ovat aiemmista osista tuttuja. Mukana on tarkkuuskiväärejä, jotka heitetään menemään lippaan tyhjentyessä. On konepistooleja, joista ponnahtaa suojakilpi. On rynnäkkökiväärejä, pistooleita ja sinkoja. Pistooli saattaa näyttää varsijouselta, mutta se toimii silti pistoolin lailla. Toteutus tuntuu kovin mielikuvituksettomalta. Lähitaisteluaseitakin löytyy, mutta ainakin oman kokemukseni perusteella ne soveltuvat lähinnä hahmon ominaisuuksien pönkittämiseen.

Vaikka toiminnan tavanomaisuus on pieni pettymys, ammuskelu viihdyttää. Pääasiassa viholliskohtaamiset tarjoavat voimafantasiaa, jossa lanataan luurankoja, tonttuja, sieniä ja muita fantasiateemaan sopivia vihollisia joukolla matalaksi värikkäiden räjähdysten saattelemana. Ja vaikka loitsut ovatkin käytännössä vain kranaatteja, tuovat ne kuitenkin kivasti vaihtelua peliin. Taian keinoin voi esimerkiksi tuoda taistelukentälle happoa sylkevän hydratoverin tai pomppivan geelikuution.

Etenkin loitsuihin erikoistuneella hahmoluokalla taistelun painotusta pystyy siirtämään pois perinteisestä aseleikistä. Spellshot-hahmoni kykeni ottamaan käyttöön kaksi loitsua yhden sijasta, minkä ansiosta taioilla voi kylvää tuhoa kaksin verroin nopeammin. Vaihtoehtoina on myös lähitaisteluun erikoistunut hahmo sekä muutamakin erilaisten kumppaniolentojen kanssa taisteleva luokka.

Kokemustasojen myötä hahmot kykenevät tietenkin tuottamaan entistä enemmän tuhoa esimerkiksi tulivoimaa, elementtivahinkoa tai latausnopeutta parantamalla. Tietyssä pisteessä hahmolleen voi avata myös toisen hahmoluokan, joka avaa entistä enemmän kustomointivaihtoehtoja. Vaikka hahmojen muokkaus kuulostaa paperilla kattavalta, kaikesta valinnanvarasta ja hienosäädöstä huolimatta peli on kuitenkin ytimeltään räiskintää.

Pelimaailman rakennetta on uudistettu isosti aiemmista Borderlands-peleistä. Wonderlands jakautuu toisistaan irrallisiin alueisiin, joissa tehtävät ja taistelut suoritetaan. Alueiden välillä liikutaan Tiny Tinan pelipöydälle rakennetulla, japanilaisista roolipeleistä muistuttavalla maailmankartalla. Pelimaailmasta voi löytää satunnaisia viholliskohtaamisia, valinnaisia sivutehtäviä ja joukon keräilyhaasteita. Ja koska koko maailma sijaitsee Tiny Tinan pöydällä, koristavat karttaa paikoin jättimäiset juustonaksut, juomatölkit ja pullonkorkit.

Pienet persoonalliset yksityiskohdat eivät kuitenkaan kantaudu varsinaisille pelialueille, vaan ne ovat varsin tavanomaisia fantasiateemalla väritettyjä karttoja. Kirjoa on toki ihan kiitettävästi aavikosta teknologiatukikohtaan ja pavunvarren varassa kasvavaan kylään, mutta mikään alueista ei erotu vahvasti edukseen. Maailmasta löytyvät sivutehtävät taas nojaavat pitkälti irrallisiin areenataisteluihin. Tiiviit areenataistelut ovat suoraviivaista räiskettä ilman ylimääräisiä keskeytyksiä, mutta varsinaiset taistelukentät ovat kovin tympeitä.

Tiny Tina’s Wonderlands olisi paljon kiinnostavampi peli, jos Gearbox olisi uskaltanut tehdä rohkeamman irtioton fantasiaroolipelien suuntaan, vaikka sitten Borderlands– höysteillä. Nyt se on käytännössä puhdas Borderlands– peli fantasiaroolipelin maailmassa, mikä on melko tylsä ratkaisu. Toiminta on kelvollista ja saaliin kerääminen palkitsevaa, mutta sisältö tuntuu ainakin muutamaan kertaan pureskellulta. Wonderlands saattaa olla paras Borderlands-peli, mutta aika tuntuu vain ajaneen jo pelisarjan ohi.

7/10
KehittäjäGearbox Software
Julkaisija2K Games
PeligenretRäiskintä
Pegi-ikärajatK-16
Lisää luettavaa