Metallinen bromanssi
Parin vuoden takainen Titanfall sisälsi hyviä ideoita ja taitavaa teknistä toteutusta, mutta ei onnistunut yksinpelin puutteen ja verkkopelin lopulta vähäisen sisällön vuoksi nousemaan suurempaan suosioon. Julkaisun jälkeistä tukea pelille ei myöskään juuri tullut, sillä tekijät laittoivat selkeästi kaikki panoksensa jatko-osan kehittämiseen. Se kannatti, sillä Titanfall 2 on erinomainen räiskintäpeli, josta tällä kertaa monien yllätykseksi löytyy myös tarinallinen yksinpeli.
Yksinpelin juoni itsessään ei mitään palkintoja voita. Pelaaja on titaanipilotiksi halajava perttiperussotilas Jack Cooper, joka taistelee siirtokuntien vapausarmeijassa pahan suuryhtiön hallintoa ja joukkoja vastaan. Kun vapausarmeijan risteilijä putoaa vihollisen hallitsemalle planeetalle, Cooperin toive käy toteen ja hän ajautuu BT-7274-titaanin pilotiksi suorittamaan salaista tehtävää.
BT-7274 ei kuitenkaan ole pelkkä sotakone, vaan sillä on oma tekoäly, joka toimii Cooperin ja pelaajan seurana vihamielisellä planeetalla. Titaanin ja Cooperin välinen suhde nouseekin juonta tärkeämpään rooliin pelin aikana, ja miehen sekä BT:n välistä sanailua kuuntelee mielellään. Pelaaja voi jopa usein valita Cooperin lauseita parista eri vaihtoehdosta, vaikka juonen kannalla sillä ei mitään merkitystä olekaan. Hyvän dialogin ansiosta rautajättiläisen ja Cooperin suhteeseen on oikeasti onnistuttu saamaan sydäntä, ja kaksikosta oppii pelin aikana välittämään paljon perussotapelien hahmoja enemmän.
Kampanja itsessään on pintapuolisesti yhtä suoraviivainen kuin Call of Duty -peleissä, mutta tehtävä- ja kenttärakenne kuitenkin erottavat Titanfall 2:n edukseen. Vaikka kentät eivät mitään avoimen pelimaailman räiskintää olekaan, ne ovat jokainen hyvin erilaisia niin suunnittelultaan kuin ulkoasultaankin. Kukin kenttä perustuu johonkin tiettyyn kikkaan tai pelityyliin, eikä sitä enää sen jälkeen toisteta, joten koko ajan eteen tulee jotain uutta. Yksi voi olla lähes puhdasta tasoloikkaa, toinen taas sissisotaa viidakon keskellä. Myös rytmitys toimii, eikä mitään osiota venytetä liian pitkäksi. Titanfall 2:n yksinpeliä onkin tämän vuoksi verrattu muun muassa Half-Life– ja Mario-peleihin, eikä siinä olla väärässä. Peli saattaa näyttää ja aluksi myös vaikuttaa perustylsältä sotaräiskinnältä, mutta on pelillisesti jotain ihan muuta.
Tässä toki auttavat myös pilotin supervoimaiset kyvyt, sillä rakettirepun ansiosta pelaaja juoksee, liukuu ja tuplaloikkii ketterästi pitkin seiniä ja lattioita samalla sulavasti räiskien. Kun päälle lyödään vielä hetkellinen näkymättömyyskilpi, on pelaaja melkoinen taistelukenttien kuningas, joka iskee määrällisesti ylivoimaisen vihollisen kimppuun lujaa ja yllättäen. Liikkuminen on alun totuttelun jälkeen toimivaa, ja räiskinnässäkin on se vankka tuntuma, jota tekijöiden osaamisella on lupa odottaa. Pelin aihepiirin huomioon ottaen yksinpelissä pelataan enemmän jalan kuin titaanin puikoissa, joskin silläkin koetaan useita varsin mielenkiintoisia kohtauksia. Jos yksinpeliä tylsän juonen lisäksi jostain voi haukkua, se on yllätyksetön tekoäly, joka antaa vastusta lähinnä lukumääränsä ansiosta.
”Titanfall 2 onnistuu nykypäivän valossa melko mahdottomassa asiassa: sen yksin- ja moninpeli ovat kummatkin erinomaisia itsenäisiä kokonaisuuksia omine juttuineen, eikä kumpikaan tunnu vain toisen kylkeen liimatulta.”
Verkkomoninpeli puolestaan jatkaa samalla linjalla kuin ykkösosakin, tosin lukuisilla pienillä parannuksilla ja lisäyksillä varustettuna. Monipuolisuutta ja valinnanvaraa on nyt aiempaa enemmän, kiitos uusien aseiden, niiden lisukkeiden ja erikoisvarusteiden. Tämä näkyy eniten titaaneissa, joita on nyt kuusi hyvin erilaista tyyppiä omine erikoisuuksineen, siinä missä ensimmäisessä pelissä niitä oli vain kolme. Titaaneista pitäisi nyt löytyä ainakin yksi omaan pelityyliin sopiva, ja mukana on jopa valtavalla terällä varustettu lähitaistelutitaani Ronin. Aseilla on tällä kertaa omat kokemustasonsa, joiden kautta niihin avautuu uusia ominaisuuksia. Tämä palkitsee yhteen aseeseen erikoistumista ja antaa lisää tekemistä niiden kaikkien kanssa.
Taistelukenttä vilisee edelleen pelaajien pilotteja, titaaneja ja tekoälyn ohjaamia vihollisia, jotka toimivat tykinruokana taisteluissa. Ne ovat suurempi vaara pelaajien piloteille, siinä missä titaanin ohjaksissa pitää keskittyä enemmän vastustajien titaaneihin. Uusista varusteista yksi mielenkiintoisemmista on tarttumaköysi, jonka avulla pilottien liikkuvuus kasvaa entisestään – ja voipa sitä käyttää myös vihollisiin hilpein seurauksin. Mukana on nyt myös runsaasti visuaalisia lisiä niin aseille, piloteille kuin titaaneillekin. Kaikkiaan pelaamisella kerättävää olisi voinut olla enemmänkin, mutta ainakin sitä on nyt riittävästi.
Pelitilat kattavat kaikki nykyiset suositut muodot, mutta uusista mielenkiintoisin on Bounty Hunt. Siinä joukkueiden tarkoitus on kerätä rahaa, jota voi säilöä ajoittain kentillä sijaitseviin holveihin. Kuollessa menettää puolet keräämistään rahoista ja viholliset voivat tietenkin vaania holvien tienoilla, mikä tekee suuren rahamäärän keräämisestä kuumottavaa.
Titanfall 2:n moninpeli on reilusti paranneltu versio alkuperäisestä, joka ei sekään ollut lainkaan hullumpi. Lisääntynyt monipuolisuus yhdistettynä liikkuvaan ja sulavaan räiskintään pilottina sekä hieman hidastempoisempaan toimintaan titaanina on kokonaisuus, jota mikään muu peli ei tarjoa yhdessä paketissa.
Kokonaisuutena Titanfall 2 onnistuu nykypäivän valossa melko mahdottomassa asiassa: sen yksin- ja moninpeli ovat kummatkin erinomaisia itsenäisiä kokonaisuuksia omine juttuineen, eikä kumpikaan tunnu vain toisen kylkeen liimatulta. Tekijätiimi Respawn Studios koostuu pitkälti Call of Duty -sarjan Modern Warfarella huippusuosioon nostaneen Infinity Wardin entisistä avaintekijöistä, joiden ammattitaito paistaa läpi Titanfall 2:n jokaisesta osa-alueesta.
Studio osoitti ensimmäisellä osalla, että sillä on jotain uutta annettavaa räiskintäpelien saralla, ja jatko-osalla se viimeistään lunastaa kaikki odotukset toden teolla. Niinpä voikin vain ihmetellä EA:n päätöstä julkaista peli lajityypin kahden jättiläisen, sen oman Battlefield 1:n ja uusimman Call of Dutyn, välissä. Niin loistava peli kuin se onkin, nyt se on jäänyt auttamatta näiden kahden suursuosion varjoon. Se on sääli, sillä se on tappio niin pelaajille kuin pelintekijöille itselleenkin.
9/10
Hieman ohueksi jääneen ensimmäisen Titanfallin huikeasti paranneltu ja laajennettu jatko-osa, jonka yksinpeli yllättää todella positiivisesti.
Miika Huttunen