Aina siitä lähtien kun Titanfallista on puhuttu, on sen tiedetty ilmestyvän tietokoneiden ja Xbox Onen lisäksi myös Xbox 360:lle. Koska kyseessä on Xbox Onen ensimmäisen aallon julkaisujen lippulaivapeli, ei vanhan sukupolven versiota ole ymmärrettävästi juuri esitelty ennen julkaisua. Tälle on arveltu olevan kaksi selitystä: joko Xbox 360 -versio on niin kehno, ettei sitä ole haluttu näyttää, tai sitten se osoittaa, että peli toimii vielä vanhallakin pelikoneella, eikä ehkä ole syytä vielä hankkia uutta konsolia vain sitä varten. Kumpi mahtaa pitää paikkansa?

Xbox 360 -version tehnyt Bluepoint Games on kieltämättä ollut kovan paikan edessä. Koska konetehoja on käytössä vähemmän, on pitänyt päättää, missä säästetään ja mitkä osa-alueet pyritään pitämään ennallaan. Onneksi tekijät ovat tajunneet, mikä Titanfallissa on tärkeintä. Pelattavuus on käytännössä sama kuin uuden sukupolven versiossa. Pilotilla nopea liikkuminen, loikkiminen ja seiniä pitkin juokseminen sujuu aivan yhtä vaivattomasti kuin Xbox Onella, kuten myös itse räiskintä ja titaanien ohjaaminen. Ohjauksen tuntuma on sama, ja pelihakukin toimii yhtä vaivattomasti. Pelikartoissakaan ei ole jouduttu tinkimään, sillä ne ovat identtisiä kooltaan ja muodoiltaan.

Pelattavuus ja pelaaminen ovat siis samaa laatua kuin uudella konsolilla, mutta siitä on maksettu hintaa ulkoasussa. Xbox 360:n Titanfall näyttää hieman karulta jopa verrattuna muihin viimeaikaisiin Xbox 360 -peleihin, mikä nakertaa ikävästi pelin tieteistunnelmaa. Animaatio on edelleen varsin pehmeää, mutta edes titaanien ulkoasun olisi toivonut olevan hieman yksityiskohtaisempi. Jostain oli vanhan pelikoneen versiossa tietenkin karsittava, mutta se tieto ei tee pelin grafiikasta yhtään paremman näköistä. Lisäksi pelissä esiintyy jonkin verran graafisia bugeja, kuten ruudun repeilyä. Pelattavuuteen ne eivät sinänsä vaikuta, mutta pelikokemukseen noin yleisesti kylläkin, kun peli tuntuu ulkoasun suhteen repeilevän liitoksistaan.

Pelkän grafiikan lisäksi on ulkoasussa jouduttu karsimaan myös ruudunpäivityksessä. Siinä missä se pyörii Xbox One -versiossa tasaisen pehmeästi 60 ruutua sekunnissa, on se Xbox 360:llä tilanteesta riippuen jossakin 30:n ja parhaimmillaan 50:n välillä. Räiskintäpelejä pelaavat tietävät hyvin, mikä merkitys nopeammalla ruudunpäivityksellä pelattavuuden osalta on, joten on selvää, että sen osalta on Xbox 360:llä jouduttu tekemään suuri uhraus. Ruudunpäivityksen voi halutessaan lukita pyörimään tasaisesti 30 ruutua sekunnissa, jos sen vaihtelevuus ärsyttää.

Xbox 360:n Titanfall osoittautuu kuitenkin varsin toimivaksi versioksi, joka ei pelattavuutensa osalta kalpene Xbox One -version rinnalla, mikä on itsessään pätevä suoritus. Eikä ulkoasukaan satu silmiin aivan niin pahasti, jos ei vielä ole tottunut uuden konesukupolven grafiikkaan, jonka rinnalla peli kieltämättä näyttää varsin karulta. On selvää, että peli on silti parhaimmillaan Xbox Onella tai tietokoneella, mutta jos pc:stä ei löydy vääntöä eikä ole vielä hankkinut uutta konsolia, kelpaa Titanfallia hyvin pelata vielä myös vanhalla pelikoneella.

8/10
Miika Huttunen

8/10
JulkaisijaEA
PeligenretVerkkosota
Pegi-ikärajatK-16
Pegi-merkinnätOnline, Väkivalta
Lisää luettavaa