Tomb Raider -sarjan siirryttyä Core Designsilta Crystal Dynamicsin harteille Lara Croft on nähty peräti kolmessa täysiverisessä seikkailussa. Näistä tuorein, vuonna 2008 julkaistu Tomb Raider: Underworld, tuli tasapuolisesti useimmille mieleenjuolahtaville viime- ja nykysukupolven konsoleille, mutta kaksi ensimmäistä peliä jätettiin PlayStation 3:lla kokonaan välistä. Tapahtunutta paikataan näin jälkikäteen kätevän Tomb Raider Trilogyn muodossa. Siinä aiemmin puuttuneet Tomb Raider: Legend ja Anniversary on skaalattu teräväpiirtoresoluutioon lähestulkoon identtisesti Xbox 360 -versioiden tapaan. Skaalatut pelit ovat kestäneet ajan hammasta varsin hyvin verrattaessa vaikkapa teräväpiirtoon päivitettyyn Prince of Persia -trilogiaan. Vanhentumisen merkeistä huolimatta yleisilme, päivitetyt tekstuurit ja Laran sulavat liikkeet ovat yhä miellyttävää katseltavaa, vaikka teräväpiirto saakin varjot ja tietyt reunat näyttämään rosoisilta. Muiden PlayStation 3 -teräväpiirtokokoelmien tavoin jokaiseen on päivitetty trophyt, minkä lisäksi mukaan on ympätty ylimääräistä Home-sälää, taustateemoja, kehityspäiväkirjoja ja trailereita.
Tuhti paketti
Samassa paketissa oleva trilogia on oiva tapa katsastaa, miten sarja on Crystal Dynamicsin käsissä kehittynyt. Legend on hieman suoraviivainen ja ympäristöiltään hyvin vaihteleva, kun taas alkuperäisen Tomb Raiderin Anniversary-uusintaversiolla kehitystiimi on kouluttautunut astetta klassisempaan Tomb Raider -kaavaan. Se poikkeaa graafisesti pienempien ja suljetumpien alueidensa takia, minkä myötä rakennekin on joukon sokkeloisin ja askarruttavin. Molempien pelien erilainen lähestymistapa näkyy vahvasti myös Underworldissa, joka on luonteeltaan jossakin molempien edeltäjiensä välimaastossa. Uusimpana osana se on myös joukon komein peli. Kiipeily trilogian jokaisessa osassa on enimmäkseen sulavaa ja nautittavaa, vaikka ei täysin ongelmatonta. Ajoittaiset kameraongelmat ja niistä johtuvat hyppyjen epätarkkuudet vievät loikkimisesta sen parhaimman terän, mutta kiipeilyn harkitsevampi luonne on yhä omalla tavallaan palkitsevampi kuin Uncharted-pelien astetta automatisoidumpi linja. On mielekkäämpää tutkia ympäristöä ja kokeilla etenemisreittejä, vaikka virhearvioita tulisikin tehtyä enemmän.Tulitaistelut ovat useimmiten akrobatiaa siivittäviä nopeita kahakoita, jotka ajavat asiansa hidastuksineen ja väistöliikkeineen. Tasapaino pysyy kohdallaan lähes koko trilogian, kunnes Underworld nostaa loppua kohden toimintalinjaa esille jo hieman rasittavuuden puolelle. Toimintapuoli kuitenkin tuntuu tyydyttävimmältä Legendissa ja juurikin Underworldissa, sillä Anniversaryn viholliset jumiutuvat turhan usein seiniin tai käyttäytyvät muutoin typerästi. Tomb Raider Trilogy on alehintaisena varsin houkutteleva kokoelma, mikäli sen sisältämät pelit ovat jääneet aiemmin kokematta. Ne osoittavat, etteivät Tomb Raiderit ole aivan yhtä menneen talven lumia kuin usein annetaan ymmärtää, vaikka kolmen pelin hieman erilaiset lähestymistavat eivät täysiä napakymppejä olekaan. Crystal Dynamics on ollut jo pitkään oikeilla jäljillä, ja ponnistelut tuottaisivat vieläkin mielekkäämmän tuloksen pienellä käyttöliittymän hiomisella sekä mielenkiintoisempaan tarinaan satsaamisella.