Tekijä: Robomodo
Julkaisija: Activision
Myynnissä: Nyt
Pelikoneet: Xbox 360 (testattu), PS3
Moninpeli: Kyllä
Samalla koneella: Ei
Verkossa: 2-4
Haukan lento
Tony Hawk -pelisarja vietti kulta-aikaansa 1999–2003, jolloin viisi ensimmäistä osaa julkaistiin. Sittemmin sarja luisui alamäkeen, eikä enää menestynyt kunnolla kauppojen hyllyillä tai pelilehtien sivuilla. Ladattava THPS HD koettaa palauttaa loiston päivät.
THPS HD ottaa nostalgian vakavasti. Peli on täynnä klassisia biisejä kahdesta ensimmäisestä osasta. Mukana on uusiakin kappaleita, mutta parasta on toki vanha tavara, kuten Bad Religion, Goldfinger ja Public Enemy.
Kentät on valikoitu Tony Hawk’s Skateboardingista ja Tony Hawk’s Pro Skater 2:sta. Tehtävät on kuitenkin laitettu uusiksi, joten vanhasta muistista homma ei hoidu.
Tehtävien luonne noudattaa vanhojen Hawkien tyyliä. Jokaisessa kentässä on pistetavoitteet sekä erilaisien asioiden etsimistä: SKATE-kirjaimia, piilotettuja dvd-levyjä ja niin edelleen. Vanhoille peleille uskollinen tehtävärakenne on nykypäivän standardeilla itseään toistavaa ja puuduttavaa pakkopullaa. Myöhempien osien kekseliäämmät tehtävät olisivat maistuneet maukkaammille.
Munat edellä kaiteeseen
THPS HD kasaa hyviä kenttiä ja biisejä kahdesta ensimmäisestä osasta, mutta kombo jää lyhyeksi. Neversoftin kehittämissä peleissä parasta oli pelin äärimmäisen hyvin pyörivä ydin sekä täysin loppuun asti hiottu pelattavuus. THPS HD:ssa skeittaaja liikkuu kuin kaurapuurossa konsanaan.
Kameraakaan ei saa vapaasti käännellä, vaikka tämä on ollut Hawk-peleissä arkipäivää jo yli kymmenen vuotta. Vaikka peli perustuukin ensimmäisiin osiin, ei hyviä ominaisuuksia kannata pois pudottaa. Erityisesti kentän esineitä etsiessä vapaan kameran puuttuminen ärsyttää.
Fysiikkamoottorikin saa omat nurinansa. Vanhoissa osissa fysiikka toimi aina moitteettomasti, joten on uskomatonta, että THPS HD:n räsynukkefysiikka näyttää hölmöltä, bugailee ja saa usein pelaamisen tuntumaan siltä, että kaatuminen oli fysiikan, ei pelaajan virheiden vikaa.
Koska THPS HD ottaa kahdesta ensimmäisestä pelistä vaikutteensa, ei pelissä ole revertejä tai muita THPS3:n myötä tulleita jippoja. Jokainen päättää toki itse, tykkääkö tästä vai ei, mutta suurimmat Haukka-fanit ovat niin tottuneita pyöräyttämään revertin aina rampista laskeutuessaan, että tämä on ainakin aluksi suuri harmituksen aihe.
Ennätystehtailu pelastaa
Vaikka minulla on lukemattomasti valitettavaa pelistä, melkein pääsin kaikesta yli, kun rupesin tehtailemaan piste-ennätyksiä ja vertailemaan niitä maailmantilastoilla [toim. huom. – parhaimmillaan sijalla 8 Venice-kentässä]. Vioista huolimatta pisterumba on koukuttavaa touhua. Ja kun muutamia tunteja on sitä parasta lainiaan hionut, alkaa kankeampaan ja hitaampaan pelattavuuteenkin tottua melko mainiosti.
Nostalgikkojen kannattaa kuitenkin tyytyä pelaamaan aitoja ja alkuperäisiä pelejä.