Neversoft onnistuu hyödyntämään uuden sukupolven konsolin tehoja pelisarjansa elvyttämiseen paremmin kuin monet muut. Tekijät keskittyivät täysin Xbox 360 (ja PS3) -version rakentamiseen ja tekivät kaiken alusta alkaen uusiksi.
Se tuntuu ennen kaikkea valtavassa, viimeinkin täysin latausvapaassa peliympäristössä, johon haasteet ja kaikenlainen tekeminen on sisällytetty orgaanisella tavalla. Se on merkittävä onnistuminen, ja Neversoft on ottanut oppia edellisestä pelistään Tony Hawks American Wastelandista. Nyt avoimen ympäristön tarjoama potentiaali on osattu hyödyntää.
Kovin elävältä nimetön kaupunki ei kuitenkaan tunnu, mutta skeitattavaa lääniä riittää, vaikka kaikille alueille ei heti päästäkään.
Mitä tulee skeittikulttuurin nyanssien ymmärtämiseen ja meidän skeittielitistien miellyttämiseen, Neversoft on aina osannut vedellä oikeista naruista. Nyt mestariveto on legendaarisen Blind-skeittitiimin jäsenen, nyttemmin näyttelijänä tunnetun Jason Leen tuominen kaupungin skeittikaupan vetäjäksi ja pelaajan ensimmäiseksi sponsoriksi sekä neuvonantajaksi. Toinenkin legenda on mukana, sulavasta tyylistään tunnettu Christian Hosoi.
Ammattiskeittaajien ykköskaupunki
Löyhä juoni kertoo Tony Hawkin kokoamasta Project 8 -eliittiskeittiryhmästä, jonka jäseneksi on päästävä. Pelaaja on rankattu kaupungin 200. skeittaajaksi, eikä Project 8:aan ole asiaa ennen kuin ollaan tilastojen ykkönen. Rankkausta nostavat tehtävät liittyvät lähes aina kaupunkiin saapuneisiin ammattiskeittaajiin, jotka on kyetty sisällyttämään luontaisella tavalla osaksi tapahtumia.
Herra Lee kertoo ystävällisesti Nokian N93-videopuhelimen välityksellä uusista kilpailuista tai kaupunkiin saapuneista ammattiskeittaajista. Tehtäviä tarjoavat hahmot erottaa siviileistä keltaisesta ääriviivasta.
Heidän antamiensa tehtävien lisäksi kaupunki on täynnä ns. chalk-haasteita. Nämä erottuvat asfaltista erivärisinä graffiteina. Jos esimerkiksi löytää manual-graffitin, manual-haaste käynnistetään aloittamalla manual-kikka sen kohdalta. Haasteet ovat jaettu kolmeen tasoon: amateur, pro ja sick. Esimerkiksi amateur-tason grindihaasteen suorittaminen ei vaadi kuin muutaman metrin grindaamisen, mutta sick vaatii jo satoja metrejä, komboja ja melkoista sorminäppäryyttä.
Chalk-haasteet on upotettu hyvin ympäristöön, mutta välillä jäi epäselväksi, mitä tarkalleen ottaen pitäisi suorittaa. Useampikin haaste jäi suorittamatta, kun en tiennyt, mihin suuntaan suoritusta olisi pitänyt jatkaa.
Naulaa temppu
Pelimekaniikan vahvuus näkyy siinä, kuinka pelkkä vapaa lautaileminen kaupungin kaduilla on erinomaisen viihdyttävää puuhaa. Ympäristöjen tutkiminen uusien kombolinjojen toivossa on hauskaa. Ympäristössä voi tallustella jaloinkin, mutta ohjaaminen on totutun kömpelöä.
Jalankulkijat hurraavat komeille suorituksille. Tempuista ansaitaan stokeneita, joita voi käyttää skeittikaupassa.
Ainoa merkittävä pelimekaaninen uudistus on Nail the Trick -tila, joka käynnistetään painamalla molemmat analogitikut pohjaan. Tällöin aika hidastuu ja kamera zoomaa lähemmäksi pelaajan jalkoja ja lautaa. Lautaa voi pyöräyttää tikuilla eri suuntiin ja suorittaa hienoja flippitemppuja, jotka voivat olla osana temppukomboa. Nail the Trick on erinomainen lisäys, mutta sitäkin voidaan jatkossa kehittää eteenpäin.
Harmillisesti kustomointimahdollisuudet ovat hyvin rajatut. Itselleen ei voi luoda omaa hahmoa tyhjästä, vaan on tyytyminen yhteen kuudesta valmiista hahmosta ja niiden rajalliseen muokkaamiseen. Omia grafiikoita tai skeittipuistoa ei voi luoda, mutta näiden ominaisuuksien puuttuminen ei tunnu erityisen pahalta. Toisaalta olisi kiva katsella H-Town-grafiikkaa laudan pohjassa, kun pistän Nail the Trick -megatempun kehiin.
Uutta ja vanhaa
Mitä pidemmälle peli etenee ja mitä enemmän ympäristöä avautuu, sitä huonommalta peli tuntuu.
Kaupungin eri osa-alueet, kuten koulu, slummit, tehdas ja muut, on taitavasti yhdistetty hyväksi kokonaisuudeksi. Mutta vastaavanlaisia alueita on nähty jo moneen kertaan sarjan aiemmissa peleissä. Pelialue on laaja, joten sieltä löytyy niin hyvää kuin huonoakin, mutta kokonaisuudessaan kenttäsuunnittelu ei edusta Neversoftin parasta osaamista.
Nettipeli on odotetun erinomainen ja tarjoaa tuttuja pelitiloja, kuten Graffitin. Yksin pelatessakin suoritukset kirjautuvat Liveen, ja niitä voi vertailla maailman muiden THP8-pelaajien suorituksiin.
Project 8 on askel takaisin hieman vakavampaan maailmankuvaan, mutta tekijöillä on ollut vaikeuksia linjan ylläpitämisessä. Huumoria saa ja pitää olla, mutta on pettymys, että osa haasteista on jälleen täysin älyttömiä, kuten osa ympäristöistäkin. Kutsukaa tylsäksi, mutta parhaiten viihdyin kaupungin keskustan alueen betoniviidakossa, en sateenkaaren väreillä kyllästetyssä huvipuistossa tai autotehtaassa. Tällä saralla odotan paljon EA:n Skate-peliltä, joka lupaa realistisia ympäristöjä.
Ohjaus ei toimi niin hyvin kuin pitäisi. Xbox 360:n ohjaimen ristiohjain on täysi susi, mutta analogitikku ei tarjoa aivan vaadittua tarkkuutta. Tässä tapauksessa ongelma on enemmän pelin kuin ohjaimen.
PS2-versio on Shaba Gamesin käsialaa ja se pohjautuu Xbox 360 -versioon. PS2-versio on kamalan näköinen ja kankea. Sulavuus loistaa poissaolollaan, ja teknisessä toteutuksessa ja pelattavuudessa takapakkia otetaan useamman vuoden verran.
Sama pelihän tämä on pitkälti kuin ennenkin, mutta upea grafiikka, osittain erinomaiset ympäristöt ja avoimuus tekevät paljon. Olen yllättynyt, kuinka monella osa-alueella Neversoft on kyennyt parantamaan peliään, mutta mitä syvemmälle peliin pääsee, sitä vähemmän uudistuneelta se tuntuu.