Urheilupelit mielletään helposti tarkoittamaan joko joukkue- tai moottoriurheilua. Ne parhaat pelit tuntuvat kuitenkin löytyvän aivan muiden lajien puolelta. Moniko laji pystyy vastaamaan esimerkiksi tenniksen Top Spin ja Virtua Tennis -parin haasteeseen?
Top Spin 2 nousee verkolle hieman ristiriitaisista lähtöasetelmista. Mainion edeltäjän ansiosta sillä on tukenaan jo valmiiksi hyvä maine, mutta toisaalta huippupeliä on vaikea parantaa. Ehkä tästä syystä peli ei sisällä mitään vallankumouksellista, vaan ainoastaan edeltäjänsä ainesosia hiottuna, kaunisteltuna ja aiempaa tiukempana pakettina.
Syvyyttä löytyy
Perusasiat ovat edelleen kunnossa. Aitoja pelaajia on pari tusinaa ja oikeita kenttiäkin parikymmentä. Tennistä pelataan joko kaksin- tai nelinpelinä, joko tekoälyä tai kavereita vastaan. Moninpeli onnistuu samalla koneella tai Xbox Liven kautta.
Top Spin 2:n pelimoottori on kuin realistisempi versio Virtua Tenniksen vastaavasta. Käytössä on neljä peruslyöntiä, joista yksi on turvalyönti. Vaikka miten survoisi analogitikulla suuntaa, turvalyöntiä ei saa ulos kentältä. Se ei toisaalta ole myöskään nopea, eikä sitä saa käännettyä helposti kulmiin, joten pelkästään sen varaan ei voi rakentaa. Muut lyönnit ovat nopeampia, tarkempia ja riskialttiimpia.
Vasemman olkapäänapin takaa löytyvät kokeneempien pelaajien erikoislyönnit. Esimerkiksi normaalisti loiva roikku muuttuu hirvittäväksi kaareksi, jolla voi saalistaa pisteitä verkolle nousseelta vastustajalta. Erikoislyönnit vaativat kyvyn opettelemisen lisäksi fiilismittarin täyttämistä onnistumisilla ja vastustajan herjaamisella. Hyvä idea, joka tekee pelaajista hieman yksilöllisempiä.
Riskilyönnit kruunaavat valikoiman ja saavat aikaan potentiaalisesti pelejä voittavia superlyöntejä. Ruudulle ilmestyy vauhdikkaasti heiluva mittari, joka pitää pysäyttää huipulle. Muussa tapauksessa pallo päätyy verkkoon tai katsomoon. Onnistumiset jäivät ainakin minulla harvalukuisiksi, sillä pelaajan liikuttaminen, pelin lukeminen ja riskilyönnin toteutus ovat vaativa yhdistelmä. Edistystä on tapahtunut, sillä alkuperäisessä Top Spinissä riskilyönnit olivat liian helppokäyttöisiä ja ylitehoisia.
Treeniputki
Taidoistaan voi ottaa kaiken irti erinomaisessa uratilassa, joka alkaa monipuolisella hahmoeditorilla. Mielihaluistaan riippuen sillä saa loihdittua joko itsensä näköisen pelaajan tai jonkin painajaismaisen sekasikiön Helvetin syövereistä. Itse päädyin jälkimmäiseen.
Ennen kuin voi ottaa osaa räkäisimpäänkään paikallisturnaukseen, pelaaja joutuu harjoittelemaan ahkerasti. Harjoittelu tapahtuu erilaisten minipelien kautta, ja taitojen kasvaessa haasteet muuttuvat miltei turhauttaviksi. Ne ovat kuitenkin hyvää harjoitusta, sillä itse pelaajakin oppii myöhemmin tarvittavia taitoja, kuten tarkkoja palautuksia tai tehokasta verkkopeliä. Oudosti yhteen peliviikkoon mahtuu vain yksi aktiviteetti, joten pelaaja joutuu valitsemaan turnausten ja harjoitusten välillä. Laiskoja nuo tennispelaajat.
Uratila on kattava, joskin ainakin itse huomasin kyllästyväni jatkuvaan treeni/turnaus-rutiiniin melko pian. Osasyy saattaa piillä luvattoman pitkissä ja tiheissä lataustauoissa. Varsinkin lyhyiden harjoitusten aikana puolen minuutin taukoihin hajosi nopeasti.
Kokonaisuutena Top Spin 2 on laatutyötä, joskaan ei miltään osa-alueeltaan erinomainen. Mitään suuria next gen -värinöitä ei myöskään tullut, vaan koko touhusta jää vahva koristellun Xbox-pelin maku. Silmäkarkki sikseen – uratilasta löytyy mukavasti syvyyttä, tekoäly on tappavan armoton ja ottelumoottori vaatii pitkää harjoittelua. Eihän tenniksen pidäkään olla helppoa.