Mikä on yhden elämän arvo?
Torment: Tides of Numenera on muutaman vuoden takaisen joukkorahoitusbuumin satoa. Kuten niin moni muukin Kickstarter-jättimenestyjistä, myös se on henkinen perillinen vanhalle ja rakastetulle pelille. Tällä kertaa inspiraationa on toiminut eräs kaikkien aikojen legendaarisimmista tietokoneroolipeleistä, Planescape: Torment.
Edeltäjänsä tavoin Torment: Tides of Numenera on tietokoneroolipeli, jossa pääpaino on oikealla roolipelaamisella. Peli alkaa hyvin raflaavasti, sillä pelaaja herää vapaapudotuksessa ilmakehästä yllään räjähtävä kuu ja alapuolellaan vauhdikkaasti lähestyvä maa. Muistoja menneistä ei ole, eikä myöskään mitään hajua siitä, miten tähän liemeen päädyttiin.
Toisin kuin olettaa voisi, peli ei suinkaan päädy äkilliseen kohtaamiseen maankamaran kanssa, sillä kuolema ei ole sankarillemme kuin hidaste. Syy tähän on erikoinen: hän on Muuttuvana jumalana tunnetun kuolemattoman olennon entinen tomumaja, jonka jumala on jostain syystä hylännyt. Yhdessä ”tähdenlennon” osumapaikalle saapuneiden uteliaiden kanssa Viimeisenä hylkiönä tunnettu sankari lähtee tutkimaan maailmaa ja etsimään omaa paikkaansa siinä.
Pelaaja taas saa haltuunsa todellisen tabula rasan, tyhjän taulun. Hahmoa luotaessa valitaan toki ne perinteiset hahmoluokat, erikoiskyvyt ja muut, mutta myös hahmon persoonallisuus. Siinä missä valtaosa tietokoneroolipeleistä on puhdasta taistelua ja mättöä, Tormentissa suuri osa ajasta menee pelaajan reagoidessa toinen toistaan hämmentävämpiin tapahtumiin omalla tavallaan ja samalla rakentaen hahmolleen persoonallisuutta.
Kuten arvata saattaa, tekstiä ja keskustelua riittää, mutta myös oudompia ideoita. Vähän väliä pelaaja pääsee sukeltamaan taikaesineiden kautta muiden menneisyyksiin. Näitä osioita pelataan puhtaasti lukemalla ruutukaupalla tekstiä ja tekemällä valintoja. Hyvästä kirjoituksesta ja luovasta menosta pitävät ovat varmasti kuin kotonaan, kuten itse ainakin olin.
Luovuus on muutenkin päivän sana Tormentissa, sillä se ei tyydy tavanomaiseen maailmansa tai mekaniikkojensa suhteen. Peli sijoittuu kaukaisen tulevaisuuden versioon maapallosta, joskaan ei sitä meidän kodiksemme tunnistaisi, sillä lukuisat sodat ja muut katastrofit ovat pommittaneet maapallon kivikaudelle.
Muinaisten kansojen ja aikojen rauniot ympäröivät selviytyjien asutuksia, ja on aivan arkipäiväistä, että joku löytää talonsa takapihalta huipputeknisen artefaktin menneiltä ajoilta. Todellisuuskaan ei ole kovin vakaa, sillä maailmaa täplittävät erilaiset portit toisiin aikoihin, maailmoihin ja todellisuuksiin.
Tällainen maailma antaa tietenkin pelisuunnittelijoille vapauden levitellä luovia siipiään, ja niin on myös tehty. Tormentin maailma on alusta saakka kiehtova paikka, jossa yllätykset seuraavat toisiaan. Välillä kompataan miljoonien huoneiden täyttämää valtavaa katakombiverkostoa, ja toisinaan möngitään valtavan biologisen otuksen sisuksissa olevassa kaupungissa tai avustetaan planeetalle syöksyneen muukalaisavaruusaluksen miehistöä löytämään tiensä kotiin.
”Torment tuntuu kuin unelta, jossa yllättävät ja fantastiset käänteet seuraavat toisiaan. Koskaan ei voi olla varma siitä, mitä seuraavan kulman takana odottaa.”
Pelaajan mukaan lyöttäytyvät seuralaiset ovat yhtä erikoista porukkaa. Tarjolla on seikkailua etsivä sankaripyrkyri, jonka päätä asuttaa myös toinen tietoisuus, sekä elävien tatuointien koristelema miekkamies, joka on hukannut koko kansansa. Ryhmään kuuluvat myös kiven sisään piiloutunutta jumalaa mukanaan kantava pikkutyttö sekä pelaajan sisko, joka on Muuttuvan jumalan aiempi hylkiöruumis ja samalla koko maailman pelätyin palkkamurhaaja. Kaikilla on omat persoonallisuutensa ja tarinansa, joita avataan suhteiden syventyessä. Kaikkiin pääsee oikeasti kiintymään.
Voisi helposti kuvitella, että näin erikoisista ja erilaisista aineksista ei saisi aikaan yhtenäistä pakettia, mutta jotenkin siinä on onnistuttu. Torment tuntuu kuin unelta, jossa yllättävät ja fantastiset käänteet seuraavat toisiaan. Koskaan ei voi olla varma siitä, mitä seuraavan kulman takana odottaa, mitä itse arvostin valtavasti.
Tormentin mekaniikat on lainattu miltei sellaisenaan esikuvana toimivasta pöytäroolipelistä, ja ne eroavat mukavasti perinteisistä Dungeons & Dragons -kopioista. Kaiken keskipisteessä on kolme ominaisuutta, voima, nopeus ja älykkyys, joita käytetään kaikkeen mahdolliseen. Tormentissa ominaisuudet ovat tavallaan varastoja, joista ammennetaan pisteitä erilaisiin testeihin.
Olipa kyse miekan heilautuksesta, laserpyssyllä ampumisesta, lukon tiirikoinnista tai vaikka itsemurhaa yrittävän vastaantulijan rauhoittelemisesta, kaikissa testeissä ynnätään yhteen erilaisia bonuksia kyvyistä ja pelaajan persoonallisuudesta sekä käytetään haluttaessa kykypisteitä, jos todennäköisyydet eivät näytä suotuisilta – ja sitten jännitetään, mitä tapahtuu.
Mekanismi toimii mainiosti, varsinkin kun Torment on suunniteltu pelaajaystävälliseksi. Jos oma hahmo ei ole vaikkapa kovin vahva, voi itse pyristelyn sijaan pyytää toista ryhmän jäsentä käyttämään omaa voimapottiaan.
Todella piristävästi taistelutkaan eivät ole mitään tusinatavaraa. Itse asiassa niitä ei edes kutsuta taisteluiksi vaan kriiseiksi. Se ei ole pelkkää hifistelyä, vaan perustavanlaatuinen filosofinen ero. Miltei kaikkiin tilanteisiin on vaihtoehtoisia ratkaisuja. Taistelun aikana voi puhua vihollisilleen ja yrittää ehkä löytää sovun tai käyttää ympäristöä hyväkseen.
Monet kriisit ovat myös piristävän erikoisia. Eräässä niistä yhden hahmon täytyy yrittää hakkeroida avaruusaluksen navigaatiotietokonetta samalla, kun muu ryhmä harhauttaa vartijoita kiertoajelun avulla tai jeesailee muuten operaation onnistumista.
Toki itse mätkintäkin toimii oikein mainiosti. Kaikki hahmot tuntuvat tehokkailta, taktisia vaihtoehtoja on yllin kyllin, ja taisteleminen on hauskaa aivan pelin loppuun saakka.
Pelailin Tormentia silmät kiiltäen, sillä se on valtavan persoonallinen, laadukkaasti kirjoitettu ja kiehtova roolipeli. Sen suurin ongelma on, että peliä ei ole tarpeeksi. Itse pelasin tarinan läpi 15 tunnissa, ja siihen sisältyi myös suurin osa sivutehtävistä. Tuntuu ehkä hassulta valittaa ”vain” 15 tunnin mittaisesta pelikokemuksesta, mutta raskaiden pc-roolipelien sarjassa se on vain maistiaisen mitta. Ongelmaa pahentaa se, että draaman kaari tuntuu nyt jotenkin kiirehdityltä.
Aivan loppumetreille saakka kuvittelin olevani vasta ehkä pelin puolivälissä. Odotin sitä suurta yllätystä, joka kääntäisi asetelman katolleen ja alustaisi matkan kohti loppuratkaisua, mutta sitten peli jo loppuikin. Ongelma ei silti ole kohtalokas, sillä kokonaisuutena tarina on nytkin tyydyttävä, ja mikä tärkeämpää, pelaajan omat valinnat ja persoonallisuus tuntuvat näyttelevän tärkeää roolia sen kehittymisessä.
Roolipelaamisen ystävät saavat varmasti nytkin rahoilleen vastinetta, varsinkin kun pelistä löytyy varmasti paljonkin uutta sisältöä uusintapelikierroksille. Lopputekstien pyöriessä en voinut silti välttyä siltä ajatukselta, että Torment: Tides of Numenera on noin kolme viidesosaa hillittömän hyvästä roolipelistä. Ei sekään huono tulos ole, mutta mitä se kokonaisuus olisikaan voinut olla!