Lähes täydellinen avioliitto
Yksi suuri ihmetyksen aihe pelimaailmassa on ollut vuosien ajan se, miksi Games Workshopin Warhammer Fantasy Battle -figuuripöytäpelistä on tehty niin vähän videopelejä – aihepiiri kun on suorastaan tehty strategia- ja taktiikkapelejä varten. Tai niin voisi luulla, mutta käytännössä olemme saaneet vain Warhammer: Shadow of the Horned Ratin ja sen jatko-osan Dark Omenin 1990-luvulla sekä Warhammer: Mark of Chaosin 2000-luvulla. Nyt tähdet ovat kuitenkin viimein olleet oikeassa asennossa, ja Total War -strategiapelisarja ja Warhammer ovat viimein löytäneet toisensa. Onko lopputulos kaikkien toiveiden ja unelmien mukainen?
Total War -sarja on ennen tätä perustunut vahvasti historiallisuuteen, jossa eri osapuolet ovat enemmän tai vähemmän samankaltaisia ja joukkotyypit pyörivät kivi–paperi–sakset-tyylillä miekkamiesten, keihäsmiesten ja ratsuväen ympärillä ampujayksiköiden tukiessa niitä kaikkia. Tämä kaikki lentää Total War: Warhammerissa kerralla romukoppaan, sillä luvassa on fantasiaa koko rahalla: loitsuja sinkoavia velhoja, voimallisia sankareita, lentäviä yksiköitä, kääpiöitä, örkkejä, epäkuolleita ja jättimäisiä hirviöitä. Vaikka tämä taatusti kirpaisee Total War -sarjan historiallisia perinteitä kunnioittavia pelaajia, on lopputulos laajin ja monipuolisin yksikkövalikoima koskaan ja kokonaisuus pelillisesti yksi parhaista – ellei jopa paras – Total War -peli.
Muutokset eivät tarkoita sitä, että taistelut olisivat nyt pelkkää kaaosta, sillä vanha kivi–sakset–paperi-asetelma on edelleen läsnä, joskin hieman moniulotteisempana. Esimerkiksi lentävät yksiköt ovat jonkinlainen risteytys ratsuväkeä ja tykistöä, jotka kaatuvat helposti, jos ne jäävät hyökkäyksensä jälkeen maahan taistelemaan. Isokokoisia hirviöyksiköitä vastaan on niiden kaatoon erikoistuneita yksiköitä, aivan kuten ratsuväkeä vastaan on omansa. Mielenkiintoinen lisä on myös ampujayksiköt, jotka kykenevät pitämään puolensa lähitaistelussa. Hurjasti monipuolistuneen yksikkövalikoiman huono puoli on kuitenkin se, että etenkin Warhammer-ummikot voivat olla aluksi hieman hukassa sen kanssa, mikä mikin on ja mitä ne oikein tekevät. Nyt ei edes riitä, että tuntee omat joukkonsa, vaan pitäisi ymmärtää myös vihollisten vahvuudet ja heikkoudet.
Myös taikuus on läsnä taisteluissa velhojen, šamaaneiden ja muiden taikayksiköiden muodossa. Sen käyttöä rajoittaa Taikuuden tuuli eli alati liikkeessä pysyvä taikavoimavirta. Taikuus ei ole lopulta niin tehokasta kuin aluksi luultiin – tai ennakkoon joskus mainostettiin. Edes hyökkäysloitsut harvoin kykenevät tuhoamaan kokonaisia yksiköitä kerralla, joten taikuuden suurin hyöty ovatkin lopulta erilaiset omia joukkoa tehostavat tai vihollisten joukkoja häiritsevät loitsut. On pelitasapainon kannalta hyvä, ettei taikuus ole niin voimakasta kuin asiaan ehkä kuuluisi, mutta nyt velhot ja muut taikurit tuntuvat hieman turhilta. Monasti ottaa mieluummin jonkun taisteluyksikön mukaan velhon sijasta.
Varsinaiset sankariyksiköt ovat kuitenkin aivan eri asia, kuten Warhammerinsa pelanneet hyvin tietävät. Total War -sarjassa kenraalit ovat perinteisesti johtaneet joukkoja takarivistä passiivisten bonusten muodossa ja henkivartiojoukot ovat nimensä mukaisesti olleet pitämässä kenraalin elossa, jos vihollinen jostain syystä iholle pääsisi. Warhammer-sankarit sen sijaan ovat armeijoidensa johtotähtiä, jotka komentavat joukkojaan yksin ja edestä. Sankarit ovat uhka toisilleen sekä vihollisen joukoille, joita ne kykenevät niittämään vaivatta vasemmalla ja oikealla kuin heinänteossa. Kuolemattomia ne eivät silti ole, ja sankarin menetys on kova isku oman armeijan moraalille, puhumattakaan niiden antamien passiivisten bonusten menettämisestä.
"Tämä on se Warhammer-strategiapeli, jota fanit ovat aina toivoneet ja joka samalla piristää kaavoihin kangistunutta Total War -sarjaa tuntuvasti."
Sankarit ovat pelin armeijoiden ytimessä, eikä ole siksi ihme, että niiden kehittämiseen ja paranteluun keskitytään kuin roolipeleissä ikään. Kokemustasojen myötä sankarit saavat kykypisteitä, joita voi jakaa erilaisiin asioihin keskittyvien kykypuiden välillä. Sankarit saavat taisteluista myös erilaisia taikaesineitä, aseita ja seuraajia, jotka antavat monenlaisia bonuksia niin taisteluissa kuin niiden ulkopuolellakin. Pääsankareiden lisäksi pelaajien käytössä on monenlaisia muita sankareita, jotka voivat liittyä armeijoihin tai komentaa niitä sekä toimia omillaan aiheuttamassa ongelmia vastustajien alueilla tai tukemassa omia.
Sankaripeli onkin sen verran uusi asia Total War -sarjassa, että sen omaksuminen vaatii aikansa. Erityisen hyvä on oppia, etteivät sankarit silti pärjää ilman riittävän kokoista armeijaa, vaikka yksinään sen osana taistelemaan kykenevätkin.
Kampanja sisältää käytännössä viisi hyvin erilaista kokonaisuutta, yhden jokaiselle pelin osapuolelle: ihmisten keisarikunta, vihernahat eli örkit ja peikot, kääpiöt, vampyyrikreivit ja lisäsisältöbonus kaaos, joka on alussa ilmainen kaikille pelin ostaneille. Jokaisella puolella on hyvin omanlaisensa joukot, sankarit, teknologiapuut ja omat voittotavoitteet sekä tietyt tarinataistelut. Osapuolista ihmisten keisarikunta on joukoiltaan Total War -sarjalle perinteisin, ja sen kampanjassa pyritään yhdistämään ihmisten erilliset keisarikunnat toisiinsa mieluummin diplomatialla kuin väkipakolla. Kääpiöt taas joutuvat ratkaisemaan vanhoja ja uusia kaunoja Kaunojen kirjastaan tai saavat miinuksia valtakuntansa hallintaan. Kääpiöillä ei myöskään ole lainkaan ratsuväkeä, mutta niiden jalkaväki on raskaasti panssaroitua ja kestävää. Vampyyrien epäkuolleet armeijat taas eivät harrasta ampujayksiköitä, mutta eivät panikoi tai peräänny, vaan hajoavat tappiolle jäädessään paikoilleen.
Hyvin erilaiset osapuolet ja armeijat tarjoavat jokainen omanlaisensa pelikokemuksen, joskin itse kampanjat toistavat vähän samaa kaavaa. Kaikki aloittavat pienestä ja lähtevät siitä laajentumaan taistelusta toiseen. Suvantokohtia ei sotaisessa maailmassa juuri ole, eli kaupunkien ja maiden rakentelu sekä kehittäminen tehdään siinä samalla. Loppupeli ei ole suinkaan silkkaa jyräämistä, sillä siinä pohjoisesta saapuvat kaaoksen joukot tarjoavat todellisen loppukoitoksen joka osapuolelle.
Total War: Warhammer on sen tuntuvien uudistusten vuoksi parempi ja monipuolisempi peli kuin sarjassa koskaan, mutta valitettavasti osa ongelmista on pysynyt myös samoina. Tekoäly toimii miten toimii, ja etenkin strategisella kartalla sen liian usein tyhjästä ilmestyvät superarmeijat jyräävät kaupunkeja vuoro kerrallaan, eikä niitä pysäytä kuin vastaava täysi superarmeija – ja sitten toisaalle ilmestyykin jo toinen. Riesana ovat myös vastustajien strategisella kartalla riehuvat sankarit, joita ei voi tuhota tai estää kuin toisilla sankareilla, mikä on kallista ja vaikeaa.
Teknisiä ongelmia tai bugeja ei arvosteluversiossa esiintynyt lainkaan, joten niiden osalta asia vaikuttaa olevan paremmin kuin Creative Assemblyn peleissä julkaisun aikoihin yleensä. Toisaalta yksi kollega valitti, että pelin ruudunpäivitys takkuillee hänellä pahasti tietyn peliajan jälkeen, eikä pelikone ole suinkaan mikään nuhapumppu.
Sarjalle ominaisista pikkuvioista huolimatta Total War: Warhammer on erinomainen peli ja lähes täydellinen avioliitto Total Warin ja Warhammerin välillä. Tämä on se Warhammer-strategiapeli, jota fanit ovat aina toivoneet ja joka samalla piristää kaavoihin kangistunutta Total War -sarjaa tuntuvasti. Se on lopulta jopa niin paljon enemmän Warhammerin fantasiaa kuin Total Waria, että tervetulleista uudistuksistaan huolimatta se voi olla liikaa pelisarjan historiallisuuteen ihastuneille. Fantasian ja Total Warin faneille se on kuitenkin napakymppi.
9/10
Warhammerin fantasiamaailma piristää ja uudistaa Tota War -sarjaa onnistuneesti, mutta samalla vie sen varsin kauas historiallisilta juuriltaan.
Miika Huttunen
