Ennakkoon kohutusta, mutta epäonnistuneesta The Conduit -räiskintäpelistä muistettava High Voltage Software on palannut uudella yrityksellä Wiille. Tällä kertaa tiimi on vastuussa tappelupelistä Tournament of Legends, joka jää omaperäisistä ja tuoreista ideoista huolimatta kovin mitäänsanomattomaksi ja ohueksi kokemukseksi.
Gladiator A.D. -työnimellä kulkenut Tournament of Legends on kolmiulotteinen tappelupeli, jossa antiikin Kreikan taruston jumalat kohtaavat taisteluareenoilla. Myyttisiä hahmoja pelistä löytyy ainoastaan kymmenen, joista kaksi on aluksi piilotettuja. Meno tuntuu siis jo heti alkuun rajoitetulta, eikä asiaa helpota muunkaan sisällön kapeus: pelimuotoja on vain kolme. Yksinpelin arcade- ja harjoittelutilojen lisäksi pelaamaan pääsee kaksinpelissä, joka ihme kyllä rajoittuu pelkästään omalle sohvalle. Nettipeliä Tournament of Legends ei sisällä, mikä on harmillista – etenkin, kun kaksinpelin kuvakulma suosii toista pelaajaa.
Pelattavuus kateissa
Eipä sillä, että laadukkaampi kaksinpeli olisi Tournament of Legendsia pelastanut, koska sisältö on myös pelattavuudeltaan umpimätä. Taistelumekaniikka on yksinkertainen ja turhauttava. Peli erottuu lajitovereistaan kenttään piirtyvillä kaarilla, jotka näkyvät hahmojen edessä. Ne visualisoivat iskujen onnistumista: kaaren ollessa haalea ei kannata hyökätä, kun taas sen hohtaessa tietää jo ennen lyöntiä iskun menevän sisään. Ratkaisu on typerä eikä kuuluisi vakavasti otettavaan tappelupeliin, vaikka aloittelijat saanevatkin siitä kannustusta pelaamiseen.
Simppeli ja tylsä taistelumekaniikka on hetkessä opittu eikä siinä ole kaivattua syvällisyyttä, jotta pelin parissa haluaisi viettää aikaa sen saloja opetellen. Niitä taistelusysteemissä ei suoraan sanottuna ole. Ainoastaan hahmojen valinnaiset aseet kiinnostavat kokeilemaan erilaisia yhdistelmiä. Valitettavasti peli ei kuitenkaan tarjoa mielenkiintoista tai syvenpää sisältöä tässäkään suhteessa.
Taisteluihin on vaikea saada päälle edes pientä innostusta tai positiivista mieltä. Siitä osaltaan pitää huolen tahmea ohjattavuus, joka tekee pelaamisesta jatkuvalla viiveellään ympäripyöreää takertelua. Jos itseään haluaa kiusata oikein kunnolla, voi peliä pelata myös luokattomalla liiketunnistusohjauksella. Ankeudessaan jopa koomisia sävyjä löytävät liikekontrollit eivät istu peliin ollenkaan. Näinpä taloudesta tuleekin löytyä Classic-ohjain, mikäli peliä mielii pelata edes hetken.
Vanhentunut paketti
Tournament of Legends ärsyttää myös kehnolla hahmotasapainollaan, joka on pahasti epäjohdonmukainen. Kun osalla hahmoista on reilusti yläkanttiin mitoitettuja erikoisliikkeitä, kysyy pelaaminen melkoista itsehillintää. Lisäksi ruudulla näkyvien nappien oikea-aikaista painelua vaativat tasokohtaiset vaarat ahdistavat. Nämä quick time event -jaksot eivät sovi lainkaan tappelupeliin, sillä turhalla arpamaisuudella ei ole sijaa kiperissä kamppailuissa. Tuntuu epäreilulta, kun jokaista iskua ei ansaitakaan omilla taidoilla.
Kaiken päälle Tournament of Legends tulee myös esillepanossaan jälkijunassa, sillä tuhruinen grafiikka olisi ollut vanhentunutta jo yli kymmenen vuotta sitten. Ratkaisevampaa on kuitenkin ongelmien löytyminen syvältä pelimekaniikasta. Näin ollen Tournament of Legends jää kauas lajityypin merkkiteoksista, ja sen hankkimiseen on vaikea löytää perusteita. Hyvän tappelupelin toivoisi tuntuvan – toistostakin huolimatta – hauskalta ja kannustavalta, mutta Tournament of Legendsin aikaansaamat ilon hetket ovat lyhyitä ja valitettavan harvalukuisia.