Tämä arvostelu on julkaistu alkujaan Pelaaja-lehden joulukuun numerossa 240. Tuoreimpien arvostelujen tasalla pysyt tilaamalla lehden täältä!
Juna kulkee vaan…
Heti kärkeen on pakko myöntää, etten ole simulaattorien suurkuluttaja. Aihepiirin viimeaikainen omakohtainen suosikki on ollut Microsoft Flight Simulator, jonka seesteisiä tunnelmia ja paniikinomaisia kömmähdyksiä jaksan harrastaa yhä kuukaudesta toiseen. Junien maailmaan en ole sukeltanut pintaraapaisua syvemmälle sitten kahden ensimmäisen Railroad Tycoonin, joten oli aikakin kokeilla, mitä veturimiesten elämään nykyään kuuluu. Train Life on Simteract-pelitiimin luomus, jonka valttikortteja ovat kehittäjiensä mukaan uskollisesti mallinnetut kulkupelit ja Euroopan junaverkosto, jonka syövereihin pelin yksinpelikampanjan tapainen sijoittuu.
Train Life ottaa huomioon junaummikon alkukankeuden ja opettaa mainiossa harjoittelutilassa melkeinpä kädestä pitäen, miten liikennöinti raiteilla sujuu. Oman käsityskyvyn ylittäviä pieniä seikkoja kuitenkin löytyy, sillä junan rullaaminen vapaalla vaihteella tuntuu kulkuvälineen koon huomioon ottaen vaikealta hommalta jopa lievässä alamäessä. Jarruttaminen ja voimansiirto tuntuvat varsin loogisilta, mutta en päässyt yli monikymmentonnisten junien olemattomasta liike-energiasta.
Rauhalliseen liikkumiseen on syytä tottua, sillä jatkuva kaasuttelu ja jarruttelu vievät turhaa aikaa junan ohjaamossa tapahtuvalta muulta puuhastelulta. Nappuloiden paikat on syytä opetella nopeasti, sillä hätäjarru ja pakin löytyminen ehkäisevät ajanhukkaa ja onnettomuuksia. Ohjaimen käyttäjät on huomioitu hienosti, sillä tärkeimmät komennot löytyvät suoraan komentonäppäinten alta.
Varsinainen pelaaminen on toteutettu epätasaisesti. Kattavan opettelukurssin jälkeen oma tuore liikennöintiyritys päästetään kiskoille hoitamaan asiakkaiden tarjoamia tehtäviä, kuten rahti- ja matkustajaliikennettä. Useimmiten kuljetukset sujuvat kommelluksitta, mikä on pidemmän päälle tylsää, mutta aika ajoin monimutkaisempi rahtiterminaali tai liikenteen solmukohta voi olla äärimmäisen turhauttavaa navigoida ilman opetuskurssin tapaista tarkempaa ohjeistusta. Pelin sisäinen GPS sekoittaa pakkaa tarjoamalla monitulkintaisia reittivalintoja, varsinkin kun raiteita on vierekkäin lukuisia. Seuraa kiroilua ja kaikenlaista yleisölle sopimatonta elehdintää pelimonitoria kohti.
Junalla ajelun lisäksi Train Life tarjoaa liiketoimintasimulaatiota oman firman kasvattamisella ja lisähenkilökunnan palkkaamisella. Perustehtävien aivottoman toistamisen voi osaksi välttää laittamalla tekoälyn ansaitsemaan voita leivän päälle taustalla, kun itse keskittyy ansaitsemaan palvelemalla tiettyjä kaupunkeja. Saman kaupungin alueella tehdyt keikat kasvattavat työmahdollisuuksia paikallisesti ja laskevat kustannuksia.
Työtä raiteilla riittää, mutta se käy aina uudelle alueelle siirryttäessä varsin uuvuttavaksi. Tiettyjä tehtäviä toistetaan, kunnes päästään käsiksi haastavimpiin erikoislasteihin. Ne taas mahdollistavat seuraavan kiiltävän veturin ostamisen. Onneksi voi kokeilla erilaisia skenaariopohjaisia tehtäviä, jotka nekin kasvattavat oman yrityksen toimintaa hieman riskittömämmällä tavalla, sillä erikoistehtävät eivät rankaise myöhästelystä yhtä rankasti kuin avoimen maailman liikennöinnissä.
Pian alkujännityksen kaikottua aloitteleva junakuski voi jo nostaa silmänsä kartasta ja ohjauspaneelista, jolloin katse osuu tarkemmin ympäristöön ja mainospuheissa korostettuun, aidosti mallinnettuun Eurooppaan. Suurimmaksi osaksi pelissä katsellaan maaseutua, joka on valitettavan autio ja innoton ilmestys. Kaupungit ovat turhan geneerisiä ja persoonattomia, joten niihinkään ei pääse karkuun kaiken keskinkertaisuutta. Junat itsessään ovat ulkoisesti komeita ilmestyksiä ja tekevät vaikutuksen aina äänimaailmaa myöten. Paha vain, että autenttiseen kokemukseen tähdätessäni kyhjötin useimmiten veturien ohjaamoissa, jotka ovat nekin tunnelmallisen sijaan kliinisen riisuttuja.