Ihmishenkien riistäminen on peleissä perinteisesti ollut suositumpaa kuin niiden pelastaminen. Edes taannoinen televisiopuolen lääkäribuumi ei juuri poikinut sairaalaympäristöön sijoittuneita pelejä, ja tämän lajityypin tärkeimpänä edustajana on edelleen ikivanha Life & Death -sarja. Euroopassa keväällä 2006 ilmestynyt Trauma Center: Under the Knife todisti kuitenkin kaksi asiaa: lääkäripeleillä on edelleen paikkansa maailmassa ja DS:n ohjausjärjestelmä mahdollistaa oikeasti persoonalliset ja uudentyyliset pelit.
Nyt Trauma Center on saapunut myös Wiille. Second Opinion on pohjimmiltaan täysin sama peli kuin vuoden takainen DS-klassikko, pienin uudistuksin. Pelin animehenkinen tarina kertoo Derek Stiles -nimisestä nuoresta kirurgista, joka uuteen sairaalaan saavuttuaan alkaa pikkuhiljaa nousta paikan arvoasteikossa pelastaen maailmaa veitsenviilto, ommel ja ihmishenki kerrallaan. Sairaalan henkilökunnan ja potilaiden väliset suhteet ovat merkittävässä osassa, mutta suuri osa pelistä ja sen draamasta tapahtuu leikkaussalin puolella.
Trauma Centerin leikkaussalissa tapahtuvaa operointia ei suoraan voi niputtaa mihinkään tiettyyn lajityyppiin. Tarkkuutta, vakaata kättä, hyvää muistia ja tiukkoja hermoja vaativa operointi on pohjimmiltaan kuitenkin varsin pulmailuhenkistä. Derek saa leikattavakseen toinen toistaan vaivaisempia potilaita, eikä nyt poistella tikkuja jalkapohjista tai legopalikoita nenästä. Pelin panoksena on aina potilaan henki, ja leikkauspöydällä makaavan taistelijan oman jaksamisen lisäksi kiirettä piiskaa taustalla jatkuvasti tikittävä, armoton aikaraja.
Tarkkaa työtä
Leikkaussalissa operointi hoidetaan kauttaaltaan Wiin liikkeentunnistinohjaimella, Nunchukalla valitaan ainoastaan kulloinkin käytössä oleva instrumentti. Koska Wiin ohjausmekanismi on huomattavasti alttiimpi esimerkiksi jännityksestä täriseville käsille ja pienille epätarkkuuksille kuin kosketuskynä, peli on normaalilla vaikeustasolla huomattavasti DS:n Traumaa armollisempi. Tarkkuus ja vakaa käsi ovat edelleen kovia sanoja, mutta esimerkiksi ompeleiden teko ei vaadi millintarkkaa suoritusta, vaan haavat umpeutuvat melko karkeillakin siksakeilla ”Cool!”-huudahduksien saattelemina.
Kirurgin työ ei ole pelkkää viiltelyä ja ompelua, vaan pelaajalla on käytössään mitä moninaisimpia apuvälineitä potilaiden vielä moninaisempien vaivojen hoitoon. Monien apuvälineiden toimintaa on kehitetty DS-versiosta, ja täysin uutena välineenä on potilaisiin hädän hetkellä uutta eloa potkiva defibrillaattori eli ne kaksi sähköiskuja antavaa tyynyä, joilla pysähtynyt sydän yritetään käynnistää uudelleen.
Nunchuk- ja liikkeentunnistinohjaimen välinen yhteistyö on saumatonta. Erityisen hyvänä yksityiskohtana itse operointiin tarvittavaa liikkeentunnistinohjainta ei tarvitse siirtää pois toiminnasta uusien instrumenttien valinnan ajaksi, mikä yhden ohjaimen DS-versiossa pääsi usein häiritsemään. Muutenkin kontrollit toimivat erinomaisesti, ja hetken harjoittelun jälkeen operointi sujuu täysin ongelmitta.
Teknisesti Trauma Center on päivittynyt vain osittain. Graafinen ulkoasu on kohentunut huomattavasti ja samalla se on pidetty sen verran verettömänä, että 2000-luvun digitaalisesta lääkärileikistä voivat nauttia myös ne, joilla veren ja sisälmysten näkeminen tekee normaalisti heikkoa. Ääninäyttelyyn olisi Wii-versioinnin myötä tosin toivonut hieman enemmän panostusta, mutta nyt sinänsä hyvin toteutettu näyttely rajoittuu edelleen DS:n varsin rajoittuneeseen repliikkimäärään. Myös tarinankerrontaan olisi toivonut hieman enemmän panostusta pelissä, jossa leikkaussalin tapahtumat ja sen ulkopuolinen tarina ovat lähes yhtä tärkeissä osissa.
Desinfiointi ja haavan sulkeminen
Trauma Centerin DS-versiota pelanneille varmaan tärkeintä on vastaus kysymykseen, onko Second Opinion rahojen arvoinen, jos vanha peli on jo puhkipelattu. Vastaus tähän on hyvin pitkälle kyllä. Second Opinion laajentaa peliä paitsi uusilla ja kehittyneemmillä apuvälineillä, myös täysin uudella tarinan luvulla. Ylimääräistä haastetta kaipaaville pelistä löytyy myös uusi Hard-vaikeustaso. Normaalilla vaikeustasolla peli on haastava olematta epäreilu, ja menestyminen on selkeästi enemmän kiinni toimenpiteiden muistamisesta ja oikeassa järjestyksessä suorittamisesta kuin vakaasta kädestä.
Joka tapauksessa Wiin pelivalikoima kärsii monissa piireissä vielä pienenpuoleisesta uskottavuusongelmasta, ja hyville peleille on todellakin tilausta. Trauma Center: Second Opinion on luonteva lisä kaikkien Wii-pelikokoelmien jatkoksi, jos peli-idea edes jossain määrin kuulostaa kiinnostavalta. Yhdessä Resident Evil 4:n kanssa se toimiikin todisteena kahdesta asiasta: ensinnäkin vanhojen pelien uudelleenlämmittely toimii Wiillä, jos homma on tehty kunnolla. Toiseksi se osoittaa epäilijöille, että Wiille tulee ihan oikeitakin pelejä.
Life & Death, lääkäripelien kantaisä
Vuonna 1992 pc-koneille julkaistua Life & Deathia voi helposti pitää lääkäripelien kantaisänä, ja se onkin pysynyt julkaisustaan lähtien yhtenä lajityyppinsä ainoista ja myös vaikeimmista peleistä. Siinä missä esimerkiksi Trauma Centerin pelaajat saavat eteensä valmiin diagnoosin ja tietyt toimenpideruudut, Life & Death jätti potilaan terveydentilan analysoimisen, diagnoosin ja jatkotoimenpiteiden tekemisen julmasti pelaajan armoille.
Tämä mahdollisti varsin karkeat hoitovirheet, sillä esimerkiksi flunssapotilaat sai tarvittaessa leikkauspöydälle silvottaviksi, ja muutenkin vilkkaan mielikuvituksen tai sairaan huumorintajun omaaville oli lukuisia mahdollisuuksia toteuttaa sisäistä sadistiaan. Sanomattakin liene selvää, että peli oli myös erittäin vaikea, eikä siksi koskaan tavoittanut kovin suurta yleisöä.