Me suomalaiset pidämme mielellämme kansaamme hulluna ja sisukkaana. Jos näille kahdelle luonteenlaadulle etsittäisiin sanansaattajia kotimaiselta pelialalta, olisivat RedLynx ja Trials varmoja valintoja. Helsinkiläisstudion suositun pelisarjan uusimmassa osassa nähdään paljon uutta ja ihmeellistä, mutta sisukkuus ja hulluus ovat edelleen vahvasti läsnä.
Trials Fusion säilyttää pelisarjan perusajatuksen ennallaan. Pelaaja heitetään ajokin selässä esteiden täyttämälle radalle, jonka maaliin pitäisi selvitä erilaisista mielipuolisistakin esteistä huolimatta. Pelkkä mahdollisimman nopea ja virheetön suoritus eivät enää aina riitä, sillä nyt pyörällä pitäisi tehdä temppujakin. Ajatus saattaa silittää sarjan kovimpia faneja vastakarvaan, koska se tuntuu sotivan pelin perusolemusta vastaan. Fanit voivat kuitenkin olla huoleti, sillä Fusion on vähintään yhtä koukuttavan sulavaa pelattavaa kuin aikaisemmat osat, eikä perusmekaniikkaa ole sotkettu millään tavalla. Todellisen virtuoosin käsissä pyörä ja sormet tuntuvat sulautuvan yhdeksi saumattomaksi kokonaisuudeksi.
Uuden mekaniikan sisäistäminen vaatii hetken totuttelua, sillä mielipuolinen tattien vatkaaminen saa kuljettajan vain heilumaan pyöränsä jatkeena kuin epäkypsä nakki. Kaiken takana piilee kuitenkin varsin helppotajuinen logiikka. Siinä missä ajamiseen riittävät liipaisimet ja vasen tatti, kikkailu hoidetaan yksinkertaisesti oikealla tatilla. Kuljettajan tekemät temput riippuvat paitsi tikun liikkeistä myös pyörän asennosta. Laskeutumisen kanssa pitää olla tarkkana, sillä se vaikuttaa olennaisesti pistesaaliiseen.
Temppuilua voi harrastaa millä tahansa radalla, mutta vain erikseen merkatuissa kentissä siitä palkitaan pisteillä. Tämän voi nähdä sekä hyvänä että huonona puolena: touhusta pitäville ratoja on liian vähän, kun taas muut ovat tyytyväisiä perussapluunan pysyessä ennallaan. Sama pätee oikeastaan uuteen mönkijään, joka nelivedollaan ja raskaudellaan sekoittaa hiukan pakkaa. Se on muutamassa kentässä ainut vaihtoehto, mikä ei varmasti ole kaikkien mieleen.
Temppuradat eivät ole teknisesti haastavia, vaan vaativat hieman erilaisempaa lähestymistapaa, jotta tilille napsahtavat maksimipisteet. Trials-veteraanille uuden opetteleminen on vuosien tahkoamisen jälkeen outoa mutta virkistävää. Monimutkaisempi ohjausjärjestelmä tekee pelaamisesta auttamatta vähemmän intuitiivista kuin perusajamisesta. Huippupisteiden perässä hyppiminen koukuttaa, mutta siitä tuntuu puuttuvan tekniikka-ajamisesta tuttu äärimmäinen tarkkuus. Temput tarjoavat kuitenkin todellisille mestareille yhden tavan lisää leijua ylivertaisuudellaan, mikä sopii hyvin yhteen pc:n ja uusien konsolien jakamismahdollisuuksien kanssa.
Niin kummalliselta kuin se kuulostaakin, Fusionissa ajamista säestää myös tarina. Kaikki kerronta tehdään kulisseissa kaahailun ympärillä tai vaikkapa lopputeksteissä, joten tarinan voi jättää kokonaan omaan arvoonsa, mikäli näin halajaa. Selkeimmin juonta kuljetetaan paitsi ympäristöillä myös taustalla sutkauttelevilla tekoälyhahmoilla. Tyyli sopii erinomaisesti Trialsin kaltaiseen peliin, jossa menoa ei saa hidastaa ylimääräisillä välianimaatioilla. Tekoälyjen mölinät saa jopa vaimennettua, mikäli ei halua niiden toistuvan jatkuvasti esimerkiksi uusintayritysten lomassa. Peliin enemmän perehtyneille juonentynkä antaa jälleen yhden uuden salaisuuden ratkottavaksi, mutta muille se jäänee arvoitukseksi.
Ja arvoituksiahan Trials Fusionissa piisaa. Perinteisten ennätysaikojen ja mitalirajojen ohella puurtamista vaativat haasteet, joita on omistettu jokaiselle radalle kolme kappaletta. Tehtävät vaihtelevat selkeän hankalasta suorastaan kryptiseen ja lopputulokseltaan psykedeeliseen pulmanratkontaan. Joskus radan läpäiseminen kaasu pohjassa riittää, toisinaan joutuu ottamaan tennismatsia pingviinin kanssa. Siinä sivussa saattaa tietenkin törmätä kentissä piileskeleviin oraviin. Haasteet kannustavat jälleen kerran lähestymään ratoja uudella tavalla ja tutkimaan niitä hiukan tarkemmin, mutta niiden työstäminen ei ole yhtä vaivatonta kuin tavallisten ratojen.
Fusionin maisemissa kelpaa tonkia. Pelin visuaalinen tyyli yhdistelee mukavasti futuristista teknologiaa ja luonnon kauneutta, eivätkä ympäristöt todellakaan rajoitu pelkästään metallisen harmaaseen. PlayStation 4 -version korkea resoluutio, pitkät piirtoetäisyydet ja komea valaistus tekevät radoista parhaimmillaan suorastaan herkullisen tunnelmallisia. Fiilis on osittain myös hyvin istuvien musiikkiraitojen ansiota, vaikka biisit enimmäkseen unohtuvat taustalle jumputtamaan – samaa ei tosin voi sanoa päävalikossa kailottavasta teemakappaleesta, joka jää takuuvarmasti soimaan päässä.
RedLynx on verrannut Trials Fusionia projektina Minecraftiin siinä mielessä, että heidän peliinsä olisi tarkoitus julkaista paitsi sisältöpäivityksiä myös ilmaisia uusia ominaisuuksia. Näihin lukeutuu esimerkiksi täysin uudenlainen verkkopeli. Sen olisi mielellään nähnyt jo julkaisussa, mutta tällaisenaankin Fusion antaa 20 eurolle vastineeksi kiitettävästi pelitunteja, kun otetaan huomioon pelaajayhteisön erinomaisella kenttäeditorilla kasaamat tuotokset. Evolutionista tuttu yhden konsolin moninpeli on sekin edelleen mainiota viihdykettä illanistujaisiin.
Microsoftin yksinoikeutena aikaisemmin pysytellyt sarja on siirretty kivuttomasti Sonyn konsolille. Xboxin ohjaimilla ajamaan tottuneet ovat DualShock 4:n tattien ja liipaisimien parissa oitis kuin kotonaan. Varsinaista ostopäätöstä tehdessä kannattaa kuitenkin ottaa huomioon pelaajakunnan potentiaalinen laajuus. Se takaa paitsi enemmän kilpailua myös todennäköisesti kosolti lisää ajettavaa yhteisön toimesta.
Trials Fusionin suurimmaksi ongelmaksi koituu ikuinen jatko-osan syndrooma. Sarjan peruspelimekaniikka on jo niin huippuunsa hiottua, että se on säilynyt syystäkin lähes muuttumattomana. Harva peli onnistuu vastaavalla tavalla rakentamaan näin yksinkertaisen pelattavuuden päälle äärimmäisen syvällistä ja taitopohjaista mekaniikkaa. Sarjan ydinajatuksen tajuaminen kestää noin kaksi sekuntia, mutta taitoja voi hioa hamaan tulevaisuuteen saakka.
Mikäli köykäisten analogioiden keskusliitto ei pane pahakseen, voisi Trials Fusionia verrata erinomaiseen jäätelöpuikkoon: kaikenlaiset kuorrutukset saavat herkun maistumaan tuoreelta, mutta niiden alta paljastuu suklaaydin, jonka vuoksi puikko pohjimmiltaan ostetaan. Se on herkullisuudestaan huolimatta kaukana yllättävästä, mutta ei siinä mitään – suklaa on tunnetusti parasta, ja niin on muuten myös Trials.
9/10
Paavo Niskala
Yhteispeliä
RedLynx lanseerasi hiljattain myös Trials Frontierin mobiililaitteille maailmanlaajuisesti. Peli arvosteltiin Pelaajan numerossa 137, mutta sittemmin siihen on tehty rutkasti muutoksia päivityksillä. Valitettavasti tuntuu siltä, että uudistukset eivät ole parantaneet tilannetta ainakaan näin Trials-puristin näkökulmasta katsottuna.
Kosketusnäytöllä ei voi millään ilveellä korvata perinteistä ohjainta, mutta pelimekaniikka toimii silti yllättävän mainiosti. Eniten pelissä harmittavat kaikki varsinaista ajamista häiritsevät järjestelmät, jotka liittyvät lähinnä mikromaksujen ruokkimiseen. Päivitykset eivät suinkaan ole poistaneet näitä systeemejä, vaan pikemminkin lisänneet niitä.
Nyt pelaaja voi ostaa käyttöönsä erilaisia lisäetuja, joilla saa tilapäisesti kerättyä esimerkiksi enemmän kolikkoja taskuunsa radoilta tai ehtymättömän bensatankin hetkeksi. Myös menoveden jakelua ja kulumista on hienosäädetty. Varsinaisen ajamisen oheen on tuotu uutta aktiviteettia, kun kotikylässä voi arpoa uusia haasteita ja palkintoja pelikoneesta.
RedLynxin suuruudenhulluihin suunnitelmiin kuuluu kahden uuden Trialsin yhteen naittaminen. Molemmat pelit sijoittuvat itse asiassa samaan maailmaan mutta eri aikakausilla. Niissä pääsee myös ajamaan samoja ratoja, ja uPlay-tilin välityksellä voi tienata ylimääräistä sälää hahmonsa koristeeksi. RedLynxin tuntien pelien varaan rakennetaan vielä jos jonkinlaista mysteeriä ratkottavaksi.