Onnistunut leikkaus
Kun elokuvasta tehdään ohjaajan leikkaus, on projektin takana yleensä joko teatterilevitykseen liian mammuttimaiseksi kasvanut filmi tai ohjaajan kränät studiopäättäjien kanssa. Wii U:n versiossa Trine 2:sta on kyse jälkimmäisestä. Se on selkeästi paras konsoliversio suomalaispelistä, sillä Xbox 360- ja PS3-mallit jäivät jo kättelyssä pc:n matkasta Sonyn ja Microsoftin nihkeän päivitysasenteen takia.
Peli on edelleen sama uskomattoman kaunis ja vapaudessaan helpohko tasohyppely, jota kehuin numerossa 112. Kolme sankaria erikoiskykyineen pomppii ja ratkoo yleensä fysiikkaan eli painovoimaan ja nesteisiin liittyviä pulmia kuvakirjalta näyttävässä ja satukliseiden täyttämässä maailmassa. Ohjaajan versiossa mukana on myös loppuun ympätty Goblin Menace -laajennus, jossa seikkailuilta palanneet sankarit yllätetään baarikierrokselta. Kaupunkiin rynnivä hiisiarmeija muiluttaa kolmikon autiomaahan, jossa nähdään egyptiläisvaikutteisia goblin-raunioita ja Dyynistä luikerrelleita hiekkamatoja. Suuren lieron masussa nähdään Trine 2:n tyylistä eniten poikkeava kenttä, jonka limaiset nystyrät, lonkerot ja kummalliset sisäelimet saavat toivomaan, että taitojaan huimasti Shadowgroundsin ajoista kasvattanut Frozenbyte kokeilisi taas scifiä. Goblin-kentät ovat pulmiltaan muita selkeästi vaikeampia, ja edeltävät kentät saa nuohota todella puhtaaksi kätketyistä aarteista, jos avuksi haluaa uudet voimakkaat mutta kalliit taidot.
Wii U:lla peli on myös grafiikan puolesta heti pc:n jäljessä, ja peli rullaa todella nätisti. Värit ovat aavistuksen hailakat, mutta korjausta on kuulemma jo tulossa. Ainoa ongelma on oikeastaan vain ohjauksessa. Kosketusnäytöllä on helppo ampua nuolia tai liikutella palikoita velhon voimilla, mutta silloin tulee herkästi katseltua ainoastaan kohti ohjainruutua. Niinpä Trine 2:sta tuli Wii U:lla minulle huomaamatta oikeastaan käsikonsolipeli, ja maistui se sellaisenakin. Peliä voi toki pelata myös kosketusnäyttöä käyttämättä.