Jos olen jostain kiitollinen tämän sukupolven konsoleille, niin siitä, että niiden markkinapaikat ovat antaneet mahdollisuuden pienemmille tiimeille tehdä tavanomaisesta poikkeavia pelejä. Trine on nimittäin ennen kaikkea tavanomaisesta poikkeava peli, useammallakin tavalla.

Kovasti upeaa satukirjaa muistuttava peli kertoo tarinan varkaasta, velhosta ja soturista, jotka kohtalon oikusta joutuvat ihmeellisen Trine-taikaesineen vallan alaisuuteen. Kolmio kietoo heidän sielunsa yhteen ja antaa heille näin mahdollisuuden pelastaa satujen valtakunta epäkuolleiden hyökkäykseltä.

Erikoinen taustatarina on vasta esimakua, sillä itse peli on riemukas yhdistelmä legendaarista Lost Vikingsia, Crayon Physicsiä ja omaperäisiä ideoita. Koostui peli sitten mistä osista tahansa, lopputulos on riemukas.

Fysiikkavelho

Trine hurmaa monella tavalla. Ensimmäiseksi se vetää huomion puoleensa hemaisevalla grafiikallaan, joka yhdistelee tyylikkäitä syvyysefektejä, hienoa valaistusta ja tyylikästä suunnittelua. Tuskin tästä on vielä toivuttu, kun peli on jo riisunut aseista pelattavuudellaan, joka on petollisen simppeliä ja tappavan addiktiivista.

Ideana on, että Trine on fysiikkapohjainen tasohyppely. Pelaaja kulkee vaarojen yli, ali ja joskus myös niiden läpi matkallaan kohti lopullisia vastauksia. Tämä itsessään ei olisi vielä kovin ihmeellistä, mutta Trine antaa fysiikkatyökalunsa pelaajan käsiin ja kehottaa tätä keksimään itse mitä mielikuvituksellisimpia ratkaisuja.

Jokainen pelin kolmesta hahmosta – joiden välillä voi vaihdella lennosta, vaikka kesken hypyn – on hyvä yhdessä pelin osa-alueista. Varas on ketterä hyppelijä ja pystyy heittoköytensä avulla heilahtamaan vaarojen yli. Soturi taas pystyy torjumaan kilvellään kovimmatkin iskut ja on ryhmän paras taistelija. Oma suosikkihahmoni on silti maagi, jonka kyvyillä ratkotaan ongelmat.

Mainio maagimme osaa vain kaksi loitsua. Näistä ensimmäisellä pystyy tarttumaan pelimaailman esineisiin ja liikuttelemaan niitä. Näin vaikka pystyyn juuttunut silta kaatuu tai muurinmurtaja työntyy seinän läpi. Toisella loitsulla voi loihtia esiin maagisia laatikoita, siltoja ja leijuvia kolmioita piirtämällä ilmaan niiden muotoja kuin Crayon Physicsissä konsanaan.

Yhdistelemällä kolmikon taitoja löytää loputtoman tavan ratkoa ongelmia. Yksikään ratkaisu ei ole ehdottoman oikea, ja netissä on näkynyt nyt jo ties minkälaisia oivalluksia, joita oli pakko päästä heti itse kokeilemaan. Trine ei ainoastaan palkitse kikkailusta, vaan suorastaan vaatii sitä. Kaavoihinsa kangistuneiden ei siis kannata vaivautua.

Ostoksen arvoinen

Trine on varsinkin PlayStation 3:lla vuoden selvästi parhaita ladattavia pelejä ja pistää kampoihin jopa monille täysihintaisille peleille. Parin kympin hintaisena se on todella hyvä hankinta, sillä kerättävät esineet, löydettävät salaisuudet ja tietenkin miltei loputtomat ratkaisumallit tarjoavat hyvinkin motivaatiota pariin noin kymmenen tunnin mittaiseen läpipeluuseen.

Konsolikäännös saa niin ikään puhtaat paperit, sillä se pyörii sujuvasti ja ohjaus kahdella analogitikulla on helppoa. Tähtäys sujuu twin stick räiskintäpelien tapaan ja kontrollit ovat tarkat, mutta sen verran anteeksiantavat, ettei niistä tule koskaan ongelmia.

Nipottamistakin toki löytyy. Olisi kiva, jos mainio yhteistyöpeli toimisi myös netin yli, ja kentissä olisi nähnyt mielellään enemmän suoranaisia vaihtoehtoisia reittejä, mutta kaikkea ei voi toki saada. Tämä on joka tapauksessa selvästi hankkimisen arvoinen peli.

Kaverin kanssa komeammin

Trine on hauskaa yksinkin, mutta aivan erilaisen pelikokemuksen saa aikaan kavereiden kanssa. Yksinpelissä pelaaja ohjaa kerrallaan yhtä kolmikosta ja voi vaihdella hahmoja lennosta halunsa mukaan. Moninpelissä kaikki ovat kuitenkin yhtä aikaa ruudulla, kukin kiinteästi yhden pelaajan ohjauksessa. Tiimityö onkin yllättäen avainasemassa, kun kolmikon pitäisi selvittää yhteistuumin kaikki haasteet.

8/10
Lisää luettavaa