Historia on täynnä mitä jos? -hetkiä. Millainen maailma olisi tänä päivänä, jos menneisyydessä olisi tapahtunut toisin? Tällaisten pohdiskelujen seurauksena syntyneet vaihtoehtoiset maailmat antavat pelintekijöille mahdollisuuden piristää tuttuja aiheita, kuten toista maailmansotaa. Sitä ovat yrittäneet myös Turning Point: Fall of Libertyn tekijät.
Pelin maailmassa Iso-Britannian tuleva pääministeri Winston Churchill kuolee vuonna 1931, joten hän ei voi vastustaa Hitleriä tai yhdistää liittoutuneita Natsi-Saksaa vastaan. USA jää Euroopassa riehuvan sodan ulkopuolelle, ja Saksa valtaa koko Euroopan Brittein saaria myöten. Peli alkaa, kun Saksa tekee yllätyshyökkäyksen Yhdysvaltoihin vuonna 1953.
Pelaaja on rakennusduunari Dan Carson, joka tietenkin sotii natsivalloittajia vastaan. Tarina ei imaise mukaansa, vaikka lähtökohta on hyvin kiintoisa. Peli on äärimmäisen suoraviivaista räiskintää, jossa maisemat muuttuvat ja kaikki muu pysyy pitkälti samana. Päähahmo jää täysin persoonattomaksi, eikä vaihtoehtoisen historian tarjoamia mahdollisuuksia hyödynnetä tarpeeksi. Välillä vain käytetään ja nähdään natsien kehittämiä kummallisia aseita ja sotakoneita, kuten rynnäkközeppeliinejä.
Pelattavuus on tarinaakin kehnompi. Ohjaus on nykivää ja tahmeaa, eikä sitä saa edes säätämällä kuntoon. Vihollisten tekoäly on täysin rikki, eivätkä ne välillä huomaa edes vieressä seisovaa pelaajaa vaan tähtäilevät onnellisesti jonnekin ihan muualle. Tyhmyys on korvattu lukumäärällä. Kun kuolema koittaa, pelaajaa rangaistaan liian harvassa olevilla välitallennuspisteillä. Vaikeusaste nousee loppupuolella todella jyrkästi, ja samalla nousee pelaajan verenpaine.
Pelin ulkoasu on pohjanoteeraus. On todella vaikeaa uskoa, että pelin käyttämällä Unreal-pelimoottorilla on tehty myös Gears of War ja BioShock. Pahimmillaan Turning Point näyttää edellisen konesukupolven peliltä, eikä tämä ole edes liioittelua. Pinnoissa ei ole juuri minkäänlaisia yksityiskohtia, hahmoanimaatio on nykivää, ja peli vilisee teknisiä bugeja, joiden vuoksi hahmot jäävät nykimään maastoon ja ruumiit leijuvat ilmassa. Ruudunpäivitys hidastuu heti, kun ruudulla alkaa tapahtua enemmän.
Jos yksinpelikokemuksen jälkeen viitsii vielä testata moninpeliä, luvassa on perustappomatseja enintään kahdeksan pelaajan kesken samalla kankealla ohjauksella, nykivällä ruudunpäivityksellä ja ankealla grafiikalla.
Pieni valonpilkahdus
Turning Point ei silti ole täysin ansioton. Pelintekijät ovat keksineet toimivan lähitaistelujärjestelmän, jossa natseja voi napata helposti ihmiskilviksi, täräyttää hengiltä ja kurittaa ympäristön avulla. Sopivissa kohdissa natseja voi esimerkiksi iskeä televisioruudun läpi tai heittää alas rakennuksen reunalta. Myös joistakin aseista on onnistuttu tekemään tavallista kiinnostavampia. Vampir-tarkkuuskiväärin infrapunatähtäimellä esimerkiksi näkee vihollisten tarkka-ampujien lasertähtäinten säteet, jotka paljastavat niiden olinpaikan.
Pelintekijät tuskin ovat lähteneet tahallisesti tekemään näin rikkinäistä peliä, joten jokin on selvästi mennyt pieleen. Loppuiko tekijätiimiltä aika kesken? Lopputulosta ei voi suositella edes kovimmille räiskintäpelien ystäville, joiden on pakko pelata jokaista julkaistua lajityypin peliä. Tämänkin pelin kohdalla täytyy veisata vanhaa virttä: saatavilla on paljon parempia vaihtoehtoja, joten miksi tuhlata rahojaan tähän?