Space is everything

Jeff Minterin (s. 1962) pelinkehittäjäura on jatkunut yhtämittaisesti jo vuodesta 1981 saakka. Sympaattinen herra – myös maailman tunnetuin lammasfarmari – onkin pelialan tosiveteraani, joka on kuitenkin matkannut koko uransa omilla, erikoisilla poluillaan. Nämä polut ovat olleet kovin psykedeelisiä ja erikoisia, mutta kaupallisen menestyksen uupuessa myös usein turhauttavia.

TxK tiivistää Minterin parinkymmenen vuoden ajan kohti täydellisyyttä viilaaman Tempest 2000 -räiskintäkokemuksen niin ytimekkääksi, silkkaa pelattavuuden orgiaa pursuavaksi paketiksi, että sen vetovoima muistuttaa mustaa aukkoa. Se syöksee pelaajansa psykedeelisten värien, jatkuvasti muuttuvan pelikokemuksen ja takovan teknon kurimuskierteeseen.

Räiskinnän kaava on lumoavan yksinkertainen. Ydintoiminta on alhaalta pelaajaa kohti kipuavien vihollisten tuhoamista ruudun yläosassa kieppuvaa alusta ohjaamalla, mutta sitä elävöitetään väriefekteillä ja jatkuvasti muuttuvalla kenttärakenteella. Peruskaavastaan huolimatta toiminta ei missään vaiheessa toista itseään orjamaisesti, vaan ruudulle loitsitaan aina jotain uutta, erilaista ja värikästä. Lisäksi hurjan mainio 90-luvun teknohenkeä pumppaavaa soundtrack sopii toimintaan mahtavasti. Vaikka stillkuvat näyttävätkin muinaiselta vektorigrafiikalta, on se omissa käsissä pelattuna jotain liki hypnoottista.

TxK sopii upeasti Vitalle. Se on tiivis, helposti pelattava räiske, jonka kertaalleen läpäistyihin kenttiin voi palata koska tahansa. Niinpä pelaaminen onnistuu myös lyhyissä mobiiliannoksissa. Parhaimmillaan pelikokemus on kuitenkin silloin, kun siihen voi uppoutua kuulokkeet korvilla, volyymi kovalla ja kotidiskovalojen välkkyessä – sillä lasers, lasers everywhere!

9/10
JulkaisijaSony
PeligenretRäiskintä
JulkaisualustatSony PS Vita
Pegi-ikärajatK-3
Lisää luettavaa