UFO: Afterlight / Arvostelut / pelaaja.fi

UFO: Afterlight

28.02.2007 // Kirjoittanut: Miikka Lehtonen
0

Muukalaiset tulevat taas! Uusimmassa UFO-sarjan pelissä ihmiskunta sotii avaruusmömmöjä vastaan Marsin pinnalla.

Tarinassa tähän asti tapahtunutta... Retikulaaneina tunnetut avaruusolennot hyökkäsivät Maahan ja toivat mukanaan biomassan, joka karkasi hallinnasta ja peitti lopulta koko planeetan alleen. Retikulaanit tarjosivat ihmiskunnan parhaimmistolle tilaisuuden paeta jättimäiselle avaruusalukselle ja jatkaa taisteluaan. Osa ihmisistä valitsi mieluummin Marsin ja perusti punaiselle planeetalle pienen siirtokunnan. Rauhalliset tiedemiehet kokivat tosin ikävän yllätyksen, kun arkeologiset kaivaukset paljastivat pinon vihaisia ja toimivia taistelurobotteja. Sota on tullut myös Marsiin, ja jonkun pitää muokata ihmiskunnan jäänteistä jäntevä sotakoneisto. Arvatkaas, kenen homma se on?

Parannuksia ja oivalluksia

UFO: Afterlight on edeltäjiensä tapaan yhdistelmä taktista ryhmätason toimintaa ja strategista valtakunnan hallintaa. Aiemmat osat kärsivät turhan kunnianhimoisesta resurssienhallinnasta, sekavasta suunnittelusta ja rekka-autollisesta bugeja. Pelin tehnyt Altar ei kuitenkaan ole lepäillyt laakereillaan, vaan aiempia puutteita on nyt korjailtu. Lajityypin kaikkien jalojen perinteiden mukaan Mars on jaettu lukuisiin sektoreihin, joita koristavat erilaisten maamerkkien lisäksi keräystään odottavat resurssit. Edellisosien sekametelisopan sijaan resurssienhallinta on mukavan simppeliä. Kaikessa yksinkertaisuudessaan jokainen vallattu resurssilähde kasvattaa aineen yleistä saatavuutta yhdellä pisteellä. Esimerkiksi singon rakentamiseen voidaan vaatia 3. tason metallivarastoja ja kemikaaleja. Kunhan nämä vähimmäisvaatimukset täyttyvät, pelaajan ei tarvitse huolehtia varastosaldojen mikromanageroinnista, sillä sinkoja voi samalla vaivalla rakentaa loputtomiin – abstrakti ratkaisu, joka osoittautuu mainioksi ja tekee pelaamisesta kertaiskulla reilusti mukavampaa. Mars ei suinkaan ole kultakaivosten ja bensalähteiden täyttämä autiomaa, vaan planeetalta löytyy elämää aivan riittämiin. Mukavasti vihollisrodut eivät odottele pelaajan tekemisiä tyhjiössä, vaan elävät omaa elämäänsä. Pelaajan tulee valita liittolaisensa tarkkaan, sillä jokaisella tuntuu olevan omat piilomotiivinsa ja salaisuutensa. Marsille ihmisten kanssa muuttaneet retikulaanit saavat alkuvaiheissa seuraa rotutovereistaan, jotka julistavat pelaajalle olevansa ristiretkeläisiä, jotka ovat kuulemma tulleet kostamaan Maalle tehdyn vääryyden ja tuhoamaan pahat serkkunsa. Kummat puhuvat totta? Tällaisissa paikoissa tehdyt ratkaisut ja liitot päättävät pelin lopputuloksen.

Se on sota nyt!

Diplomatialla ei lopulta pääse kuin aikaiseen hautaan, sillä Marsin resurssit ovat rajalliset. Kun poliitikot vaikenevat ja aseiden on aika puhua, peli siirtyy taktiseen taistelumoodiin. Pelaajalla on käytössään maksimissaan seitsemän ihmisen, muukalaisen ja robotin täyttämä taisteluryhmä. Pelimoottori on aiempien osien tapaan tosiaikastrategian ja vuoropohjaisen pohdinnan risteytys. Pelin voi pysäyttää milloin tahansa käskyjen jakoa tai siirtojen miettimistä varten, ja lisäksi peli pysähtelee itsestään, kun taistelussa tapahtuu jotain kiintoisaa. Taistelumoottori on kattava. Se mahdollistaa ryömimisen, kyyristelyn ja juoksentelun lisäksi erilaiset tulitusmoodit, räjähteiden asettelun ja heittelemisen sekä pinon muita erityistoimintoja. Pienen harjoittelun jälkeen sota sujuu kuin tanssi. Koska Mars on pohjimmiltaan vaarallinen planeetta, myös kaikki pelin sektorit on luokiteltu niiden vaarallisuuden mukaan. Mitä vihamielisempi alue, sitä kovempaa suojapukua tarvitaan. Parempia pukuja, kuten muutakin teknologiaa, kehitetään tutkimalla taistelukentältä löytyneitä jämiä. Näpsäkkänä yksityiskohtana osumat voivat tehdä pukuihin reikiä, jolloin onneton avaruusjääkäri toivoo läheltä löytyvän paikkaustarvikkeita. Näppärää on myös se, että maankaltaistamisprojektin edistyessä vaarallisuusarvot laskevat. Yllättäen entiselle tappovyöhykkeelle voikin mennä shortsien ja T-paidan avaruusvastikkeissa.

Tekemällä oppii

Vaikka taistelussa pääpaino on pelkällä vihollisten eliminoinnilla, se ei suinkaan ole ainoa tavoite. Mitä pitemmälle peli etenee, sitä useammin edessä on erikoistavoitteita. Näitä ovat tiettyjen vihollisten eliminointi tai sieppaus, vihollisten sotasalaisuuksien varastaminen ja tuotantolaitosten räjäyttely. Taistelukentät ovat vaakatasossa sangen pieniä, mutta niissä on sen verran korkeuseroja, että tilanteet pysyvät mielenkiintoisina. Monet tehtävistä ovat lisäksi moniosaisia ja vaativat useiden tavoitteiden suorittamista. Kaikki käytössä olevat hahmot oppivat tekemällä. Taistelussa kerää taistelukokemusta, laboratoriossa tiedekokemusta ja verstaassa tekniikkakokemusta. Kun tasot nousevat, voi opetella erikoistaitoja ja -kykyjä. Jotkut kyvyt, kuten puvussa kyykistyminen tai juokseminen, tuntuvat hölmöiltä, mutta pääasiassa suuren kykyvalikoiman sisältö on hyödyllistä tavaraa. Hieman oudosti pelaajan sotilaat eivät väsy tai saa pitkäaikaisia vammoja. Tämä johtaa siihen, että usean yhtäaikaisen ryhmän sijaan pelaaja pyörittää yhtä, kivikovaa yksikköä, joka osaa pian kaiken mahdollisen taivaan alla. Rehellisyyden nimissä on myös todettava, että taisteluihin kyllästyy ennemmin tai myöhemmin. 135 petomiesten invaasion jälkeen on kovin vaikea innostua enää siitä seuraavasta. Kehittyvä kalusto ja uudet vihollistyypit piristävät, mutta toivoin silti hartaasti mahdollisuutta ratkoa taistelut automaattisesti.

Toimii kuin avaruusjunan vessa

UFO: Afterlight on mainio peli. Strategista osiota on virtaviivaistettu juuri sopivasti: pelaaminen on mukavaa ja nopeaa, mutta silti haastavaa. Avoimesta pelimaailmasta huolimatta myös juoni jaksaa jatkuvasti yllättää. Miksi kiertoradalla on olevinaan maasta kotoisin olevien mutanttien avaruusalus? Mitä löytyykään petomiesten leirin alla sijaitsevasta teknolabyrintista? On vain yksi tapa ottaa selvää, ja niin ilta vaihtuu aamuyöksi. Ilahduttavinta on se, että sarjan aiempia osia riivanneet bugit tuntuvat vähentyneen reippaasti. Peli ei kaatunut testijakson aikana kertaakaan, enkä törmännyt mihinkään muuhunkaan vakavaan ongelmaan. Lopputuloksena voisikin todeta, että UFO: Afterlight lienee vihdoin se peli, jota Altar on yrittänyt kolme vuotta tehdä. Lajityypin fanit rakastuvat varmasti, ja muidenkin kannattaa testata demoa.

Muukalaisten historia - lyhyt oppimäärä

Vaikka nykyiset UFO-pelit eivät olekaan suoraa jatkoa legendaariselle X-Com-pelisarjalle, ne ovat selkeästi saman sarjan henkisiä jatkajia. Pelisarjan pitkä historia juontaa juurensa vuoteen 1993, jolloin UFO: Enemy Unknown hurmasi pc-pelaajat ympäri maailmaa. Pelisarja sisälsi jo tuolloin kaikki nykypelin elementit. Peli oli täynnä viittauksia ufo-aiheiseen populaarikulttuuriin: isosilmäiset harmaat suhailivat lentävillä lautasillaan leikkelemässä karjaa, abduktoimassa farmareita ja terrorisoimassa kaupunkeja. Vaikka pelissä oli yllin kyllin tyyliä, myös itse pelattavuus rokkasi. Monet muistelevat peliä yhä lämmöllä tai elävät sen vaiheita uudelleen DOS-emulaattorien kautta. Nopeasti ilmestynyt jatko-osa, Terror from the Deep, oli kiistaton pettymys, sillä se ei tehnyt paljon muuta kuin siirsi pelin veden alle. Ufojen sijaan jahdattiin sukellusveneitä ja taisteltiin jättimäisiä etanoita ja merenneitoja vastaan. Alkuperäisen tunnelma oli kateissa ja useimmat jatkoivat vanhan pelinsä parissa. Alamäki jatkui entistä jyrkempänä pelisarjan kolmannen osan myötä. Uusi peli oli täynnä outoja ideoita, ei vähimpänä pelin sijoittaminen vain yhteen, jättisuureen kaupunkiin. X-Com: Apocalypse kärsi ehkä eniten kehitysvarojen loppumisesta, sillä peli julkaistiin täysin raakileena, eikä puoliakaan luvatuista ominaisuuksista ikinä nähty. Jäljelle jäi torso tosiaikastrategian ja vuoropohjaisen taktiikan sekoitus, joka näytti uskomattoman rumalta. X-Com-pelisarjaa yriteltiin lämmitellä vielä myöhemmin uusien aihepiirien peleillä. X-Com: Interceptor oli perustason avaruuslentopeli, jossa pelaajan tehtävänä oli ammuskella alas ufoja. Teknologinen tutkimus ja alkuperäisen X-Comin pulp-tyyppinen meininki eivät riittäneet pelastamaan peliä. Sarjan viralliseksi kuoliniskuksi muodostui X-Com: Enforcer, josta visioitiin ryhmätason räiskintäpeliä. Lupaavia ideoita sisältänyt, mutta kauheita fiiliksiä herättänyt tekele kuopattiin ennen kuin siitä nähtiin muuta kuin kuvakaappauksia – useimpien helpotukseksi.

Alkuperäinen pistemäärä: 88/100

9/10

Kehittäjä: 
Altar Games
Julkaisija: 
TopWare Interactive
Peligenre: 
Strategia
Julkaisualustat: 
Tietokoneet, Microsoft Windows
Pegi-ikärajat: 
K-12
Pegi-merkinnät: 
Väkivalta