Nathan Draken kartoitetut seikkailut
Niin se aika kultaa muistot. Ensireaktioni kutakuinkin jokaisen remasteroidun pelin kohdalla on ollut, että tältähän se alkuperäisversio näytti jo edellispolvella. Todellisuus iskee silmille kerta toisensa jälkeen, viimeistään vanhan pappamallin esille kaivamisen yhteydessä. Siitä huolimatta en odottanut Uncharted-trilogian kohdalla paluun vanhaan olevan kovinkaan merkittävä, mutta väärässähän sitä taas oltiin. Aika jättää jälkensä myös edellispolven virstanpylväisiin.
Alkuperäisten PlayStation 3 -versioiden tekninen kunnianhimo paistaa silti läpi koko trilogian PS4:lle remasteroivassa Uncharted: The Nathan Drake Collectionissa. Vanhan raudan rajoitteiden lisäksi poissa on epätasainen ruudunpäivitys, mikä muuttaa merkittävästi suojapohjaisen räiskeen tuntumaa. Veijarimaisesti hymyilevällä massamurhaaja Nathan Drakella napsautetaan nappi entistä sujuvammin vihollisotsaan, kun tekninen sulavuus parantaa jo tähtäystarkkuuttakin.
Ruudunpäivityksen nostolla ja tekstuurien kohennuksella sarjan myöhemmät osat saavat jokusen nykypelinkin näyttämään pubiruusuilta, eivätkä värikylläiset maisemat enää edes suttaannu kamerakäännöksissä. Pelien julkaisun jälkeen kuluneista vuosista ovat muistuttamassa nykymittapuulla töksähtelevät hahmoanimaatiot.
Parannukset tasapainottavat hitusen alkuperäisten pelien heittelehtiviä vaikeusastepiikkejä. Useista alkuperäispeleissä tuskastuttaneista räiskintäkohtauksista selviytyy astetta inhimillisemmin, minkä ansiosta trilogia tuntuu huomattavasti yhtenäisemmältä kokonaisuudelta. Siksi mukaan lienee ympätty kovaksikeitetyimmille aarteenmetsästäjille suunnattu Brutal-vaikeustaso.
”Pelit peräjälkeen pelatessa voikin havaita sarjan kehittyvän hiuksenhienosti tasapainoisemmaksi kokemukseksi.”
Toki haastetta ja hampaidenkiristystä aiheuttavia tilanteita riittää yhä uudistetuissakin versioissa, omalla kohdallani etenkin sarjan tasapainoisimpana osana pidetyssä Uncharted 2: Among Thievesissä. Sen loppupuoliskon vihollisaallot pääsevät yllättämään kerta toisensa jälkeen, kun taas ensimmäinen peli pysyy kauttaaltaan tasaisena ja Uncharted 3: Drake’s Deceptionin iholle pääseviä vihollisia voi tainnuttaa näpsäkästi monipuolistuneemmalla lähitaistelulla. Nyrkeillä nujakointi tuokin kolmanteen osaan mukavasti vaihtelua räiskeen, hyppelyn ja muinaisten pulmien ratkontaan, ja kunnon nyrkinhumautus toisinaan tehoaa yllättävän hyvin jopa pelin pahimpana vitsauksena tunnettuihin panssarisotilaisiin.
Pelit peräjälkeen pelatessa voikin havaita sarjan kehittyvän hiuksenhienosti tasapainoisemmaksi kokemukseksi. Jokainen osa saa räiskinnän tuntumaan monipuolisemmalta ja vihollistekoälyn tarkkaavaisemmalta. Siksi kolmas osa on aina säilynyt omana suosikkinani, vaikka toinen osa on henkeäsalpaavine ympäristöineen ja räjähdysherkkine tilanteineen sarjan vakuuttavin ja kuvauksellisin. Tämän todistaa jo se, että Uncharted 2:n vaihtelevia ja tappiin asti hiottuja ympäristöjä tulee kuvattua selkeästi eniten mukaan ympätyllä uudella valokuvaustilalla.
Nathan Drake Collection on toimiva remasterointi, sillä sen jokainen osa edustaa lajityyppinsä viime polven parhaimmistoa. Toki Uncharted 3:n julkaisusta kuluneiden neljän vuoden aikana on menty pelillisesti melkoisesti eteenpäin, mutta se ei tunnu mukaansatempaavaa Indiana Jones -tunnelmaa haittaavan. Aarteenmetsästys Nathanin ja tämän nasevasti naljailevien ystävien kanssa on aina viihdyttävää, ja se saa toisinaan puuduttavaksikin käyvän räiskeen tuntumaan siedettävämmältä.
Vahva käsikirjoitus ja monivivahteiset hahmot ovat aina olleet Naughty Dogin vahvuus, ja vuosien varrella tiimi on oppinut kehittämään myös upean elokuvamaista toimintaa. Uncharted 4: A Thief’s Endin häämöttäessä horisontissa The Nathan Drake Collection onkin erinomainen tapa päästä joko sisään tai takaisin kartoittamattomien seikkailujen maailmaan.
8/10
Uncharted-trilogia on yksi niitä pelisarjoja, jotka ovat remasterointinsa ansainneet. Mikä parasta, The Nathan Drake Collection parantaa kokemusta tuntuvasti.
Ville Arvekari