Tosiaikaiset strategiapelit ovat perinteisesti olleet tietokoneiden valtakuntaa. Kevyimmilläänkin ne ovat sen verran monimutkaisia pelata, että hiiri ja näppäimistö ovat käytännössä niiden ainoa toimiva ohjausmalli. Se ei kuitenkaan ole estänyt pelintekijöitä välillä yrittämästä tuoda tätäkin lajityyppiä myös konsoleille. Pidettiinhän 3D-räiskintöjäkin alun perin vain tietokoneiden yksinoikeutena, kunnes eräs peli nimeltä Halo ilmestyi.
EA on julkaissut Xbox 360:lle konsoliversiot Battle for Middle-Earth II:sta ja Command & Conquer 3:sta. Ne olivat yllättävän pelattavia, vaikka juuri ohjausmalli jättikin paljon parantamisen varaa. Tietokonejuuret näkyivät niissä pahasti. Kuinka tässä pulmallisessa tilanteessa sitten onnistuu Segan Universe at War: Earth Assault, joka suunniteltiin yhtä aikaa sekä tietokoneille että Xbox 360:lle? Sen oli tarkoitus olla se peli, joka lopultakin lyö tosiaikastrategiat läpi pelikonsoleilla.
Hyvät, pahat…
Konsoliversio sisältää kaikki pc-pelin ominaisuudet, niin hyvässä kuin pahassa. Pelissä on kolme pelattavaa osapuolta: Hierarkian vihamieliset muukalaiset valtavine sotakävelijöineen, muinaiset masarit valoteknologioineen ja älylliset Novus-koneet robottiyksikköineen. Jokainen osapuoli on ominaisuuksiltaan kiitettävän erilainen ja ne vaativat aivan oman pelityylinsä. Valitettavasti yksinpelikampanja on äärimmäisen suoraviivainen ja tylsä, eikä hyödynnä osapuolia läheskään niin hyvin kuin ne mahdollistaisivat. Niistä saakin kaiken irti vasta moninpelissä tai erillisissä yksinpelitaistoissa.
Myös kuvakulma on yhtä ahdas kuin tietokoneversiossa. Kamera on liian lähellä tapahtumia ottaen huomioon, että joukkoja voi ruudulla pyöriä lähemmä sata. Hierarkian kävelijätkin täyttävät käytännössä koko ruudun.
Hyvää on konsoliystävälliseksi alusta pitäen hiottu ohjausmalli. Peliohjain ei ehkä koskaan toimi yhtä hyvin tarkkuutta ja nopeaa toimintaa vaativissa tosiaikastrategioissa kuin hiiri ja näppäimistö, mutta Universe at Warin ohjausmalli on yllättävän toimiva. Pitkälti valikoihin perustuva joukkojen valinta ja komentelu toimii totuttelun jälkeen näppärästi, joskin eri yksiköiden valinta joukkojen keskeltä taistelussa on lähes mahdotonta.
…ja rumat
Universe at Warin anteeksiantamattomin ongelma on kuitenkin sen tekninen toimivuus. Peli ei alun perinkään ollut mitään suurta silmäkarkkia, mutta konsoliversiossa grafiikan tasosta on tingitty edelleen. Rumaksi peliä ei silti voi sanoa ja kuvasuunnittelu on kieltämättä hienoa, etenkin monien yksiköiden kohdalla. Ongelma onkin pelin ruudunpäivitys. Heti kun joukkojen määrä ruudulla alkaa kasvaa kourallista suuremmaksi, alkaa peli takkuilla ja hidastella. Se vain pahenee taisteluiden raivotessa ja tekee pelistä välillä jopa täysin pelaamiskelvottoman. On selvää, että pelimoottorin hiomisen vuoksi konsoliversio julkaistiin kuukausia pc-version jälkeen. Sääli vain, ettei sitä saatu oikein toimimaan senkään jälkeen.
Kaiken pelistä saisi irti moninpelissä, jota varten löytyy irtotaisteluiden lisäksi myös strateginen Conquer the Globe -pelitila. Siinä soditaan yhdessä muiden pelaajien kanssa Maapallon hallinasta myös strategisella tasolla alueisiin jaetulla kartalla. Moninpeliä kuitenkin haittaa pelin yleisen taisteluissa tökkimisen lisäksi melkoinen verkkoviive, joka ei tunnu aiheutuvan yhteyksistä. Peliä voi moninpelata myös pc-version pelaajien kanssa, mutta konsolipelin teknisten ongelmien vuoksi konsolipelaajat ovat vain helppoa riistaa pc-komentajille.
Universe at Warissa oli paljon lupausta. Konsoliversion ohjausmalli toimii, mutta peli kompastuu teknisiin vikoihinsa ja pahasti. Konsolipelien tosiaikastrategioiden toivo lepää siis taas kerran tulevan Halo Warsin harteilla. Jos se ei onnistu lyömään lajityyppiä läpi pelikonsoleille, niin sitä tuskin tekee mikään.
Varikolle, mars!