Punainen lanka katkeaa
Joskus yksi upea idea tai hahmo riittää tekemään pelistä loistavan. Unravelin päähenkilö Yarny on taianomainen punaisesta langasta tehty nukke, jonka liikkeet on animoitu upeasti. Kun se hätkähtää hirveä, huitoo tiehensä hyttysiä tai keinuu ilman halki, voi hetken uskoa sen olevan oikea. Eikä se tällä kertaa riitä.
Jos Unravelia pitäisi kuvailla yhdellä sanalla, se olisi ”ruotsalainen”. Se on ehdottomasti kaikin tavoin ruotsalaisin peli, jonka olen ikinä nähnyt. Se ei ole selkeästi auennut monelle ulkomaiselle peliarvostelijalle. Olen nähnyt Unravelia kutsuttavan tekopirteäksi ja yli-imeläksi. Jenkeille ei ole avautunut, että jos peli tehdään Uumajassa, niin tällainen siitä tulee. Kansankodin aurinko paistaa Unravelissa kirkkaana.
Grafiikka on Unravelin koukku. Yarny liikahtelee hienonnäköisesti maisemissa, jotka voisivat olla jostain grafiikkakikkoja esittelevästä tekniikkademosta. Lähelle tarkennettu kamera hivelee silmiä jokaisella ruohonkorrella, vedenvälkkeellä ja kaarnankololla. Peli esittelee länsinaapurin luontoa saaristosta lakkametsiin ja suonsilmäkkeisiin tavalla, jolle ei ole vertaa. Eikä sekään riitä.
Yarny aloittaa seikkailunsa talosta, jonka valokuviin hyppäämällä hän palaa menneisiin rakastettuihin paikkoihin ja auttaa pelaajaa hiljalleen ymmärtämään pelissä nähtyjen ihmisten elämää. Käytännössä tämä johtaa fysiikkapohjaiseen tasoloikkaan, jossa vedetään ja tönitään esineitä sekä kiipeillään huonekalujen, kivien ja kasvien päällä. Uhkina ovat syvät vedet, koneet ja nälkäiset elukat. Reittien etsimisestä tekee vaikeampaa se, että Yarnyn lanka kuluu edetessä, ja nukke voi jäädä nytkymään ennen maaliviivaa.
Valitettavasti Unravel ei vain ole erityisen hauskaa pelattavaa. Pulmat ovat fysiikkakikkailun perustasoa ja usein rasittavan epämääräisiä. Minne Yarny voi hypätä ja mihin se voi tarrata? Se ei ole aina selvää, sillä grafiikassa on panostettu enemmän näyttävyyteen kuin selkeyteen. Yarny kuolee söpöilyhahmoksi ihmeen helposti, eikä ohjaus ole erityisen tarkkaa. Peli ei erotu edukseen vastaavista tapauksista, kuten Puppeteeristä tai Trinesta. Tarina on lyhyt, mutta jos johonkin kohtaan jumiutuu, taustalla toistuva musiikki alkaa tuntua kidutukselta.
Unravelin iloinen tyyli on tehnyt Coldwoodin pelistä alttiin syytöksille tekotaiteellisuudesta ja imelyydestä, mutta se ei ole oikeasti ongelmana. Pohjoismaisen luonnon tenho on pelissä kuvattu niin vahvaksi, etten tajua, miten siitä voi loukkaantua. Enemmän pitäisi huolestua oikeista ongelmista. Unravelin iloinen kuori kätkee usein turhauttavan pulmapompahtelun, jossa tyyli menee tarkoituksen edellä ja kaunis grafiikka on ristiriidassa tappavan loikinnan kanssa. Yarny joutuu perämoottorin silppuamaksi tai myyrän syömäksi usein ensi kertaa pelkästään siksi, että pelaajan on vaikea tajuta sen olevan edes mahdollista.
En välttämättä arvosta tarpeeksi Yarnya pelisankarina tai Unravelia pelinä, mutta teknisistä ansioista on silti annettava vielä todellista tunnustusta. Kun ensi kertaa astuu pelin mäntymetsään, maanpinnan viereen upotettu kamera laulaa ylistystä pohjoismaiselle luonnolle. Jos se ei jenkeille avaudu, niin suksikoot suonsilmään.
6/10
Korea pulmaloikinta ei ole niin kiva pelikokemus kuin se aluksi antaa ymmärtää.
Janne Pyykkönen