Animempi toinen maailmansota
Segan Valkyria Chroniclesin taival on varsin erikoinen. Toista maailmansotaa mukaileva pelisarja debytoi kymmenen vuotta sitten PS3:lla, mutta pari seuraavaa peliä julkaistiin vain PSP-käsikonsolille, eikä jälkimmäistä tuotu lainkaan länsimarkkinoille. Valkyria Chronicles 4:n myötä sarja tekee paluun sekä länteen että isoille ruuduille niin konsoleilla kuin pc:lläkin.
Valkyria Chronicles 4:n tarina on tiivistetysti animehöysteillä varustettu mukaelma toisesta maailmansodasta. Kerronta on jaettu lyhyehköihin kappaleisiin, joita tosin voi olla tehtävien välillä lähes kymmenkunta. Kerronnassa toistetaan animekliseitä ja -stereotyyppejä kyllästymiseen saakka. Pelin kuvasto herkuttelee perinteiseen tapaan nuorten tyttöjen vartaloilla, vaikka ei Valkyria Chronicles 4 ihan limainenkaan ole. Lajityypin ystävät saanevat tarinasta enemmän irti, mutta oma mittani täyttyi jo muutaman kappaleen jälkeen.
Varsinainen peli on erikoinen hybridi vuoropohjaista taktikointia ja toimintaa. Pelaaja saa käyttöönsä komentopisteitä, jotka voi käyttää vaikka kaikki saman hahmon ohjaamiseen ammusten ja liikepisteiden salliessa. Kun hahmo on valittu kartalta, siirtyy kuvakulma taistelukentälle. Komentotilassa vain aktiivinen hahmo liikkuu muiden pysyessä visusti paikallaan. Hyökkäykset on tähdättävä itse, mutta hajonta ja vahinko määräytyvät hahmon kykyjen ja aseistuksen mukaan.
Joukkojen taistelukykyä voi päivittää taisteluiden välillä kokemuspisteitä ja krediittejä käyttämällä. Vaihtoehdot tuovat syvyyttä peliin, vaikka loppujen lopuksi niiden merkitys tuntuu usein vähäiseltä. Pahin osa kehitysjärjestelmää ovat joka hemmetin välissä ruudulle pompahtavat keskusteluikkunat, jotka toistavat joka kerta samoja tyhjänpäiväisiä kommentteja ja venyttävät peliaikaa ihan turhaan.
Taisteluiden dynamiikka ei kuitenkaan ole ihan niin yksinkertainen. Paikallaan pönöttävät hahmot pystyvät nimittäin ampumaan aktiivisia hahmoja, joten vastapuolen asettelu on huomioitava liikkeitä suunniteltaessa. Mekanismi johtaa toisinaan erikoisiin tilanteisiin, joissa hahmo ei ehdi liikkuakaan, ennen kuin henki lähtee. Ampumistila katkaisee kuitenkin vastapuolen tulituksen, joten tietyissä tapauksissa on järkevintä vain kiirehtiä tähtäilemään rauhassa vihollisia. Väijytysten rakentaminen on helppoa, sillä tekoäly ei juuri huomioi tulisektoreita vaan juoksee usein päättömästi kuolemaansa tankkien ja kranaatinheitinten tuleen.
Tehtävien rakenne noudattelee pääasiassa samaa kaavaa. Valtaosassa tehtävistä päämääränä on tukikohdan valtaaminen, mikä edellyttää käytännössä vain lipulle juoksemista, kunhan sen välittömässä läheisyydessä olevat viholliset on ensin päihitetty. Koska tavoite on niin naurettavan yksinkertainen, pelin tasapaino on pahasti vinksallaan. Tehtävät on usein helppo selvittää parhaalla arvosanalla parin vuoron kuluessa vain rynnimällä suoraan lippua kohti vihollisista välittämättä.
Räikeät ongelmat ovat harmillisia, sillä Valkyria Chronicles 4:stä löytyisi ainekset hyväänkin peliin. Vaihtoehdot syvenevät kampanjan edetessä, ja taktikointi on parhaimmillaan kivaa. Syvyydellä ei vain ole juurikaan merkitystä, kun suurin osa tehtävistä on helpointa hoitaa umpipöntön tekoälyn läpi juosten.