Valkyria Chronicles

Kyseessä on monin tavoin ainutlaatuinen peli, joka on sekoitus roolipeliä, vuoropohjaista strategiaa ja tosiaikaista toimintapeliä.

14.9.2011 22:25

Valkyria Chronicles saattaa ensivilkaisulla vaikuttaa tavalliselta konsoliroolipeliltä, mutta se ei pidä paikkaansa. Kyseessä on monin tavoin ainutlaatuinen peli, joka on sekoitus roolipeliä, vuoropohjaista strategiaa ja tosiaikaista toimintapeliä. Kokonaisuutena se on uskalias yhdistelmä, joka toimii paremmin kuin osaisi odottaa. Pelistä muodostuu enemmän kuin osiensa summa, ja jos se nyt jotenkin pitää määritellä, voidaan sen sanoa olevan vaikkapa tarinallinen taktiikkastrategiapeli.

Valkyria Chronicles kertoo sodasta. Tapahtumapaikka on kuvitteellinen maailma, joka muistuttaa niin paljon 1940-luvun Eurooppaa, että pelin keskeisen konfliktin voi sanoa olevan vaihtoehtoisen historian toinen maailmansota. Jopa tapahtumien maanosa on nimeltään Europa. Onpa mukana vielä etninen ja uskonnollinen vähemmistö, johon valtavirta suhtautuu epäillen ja jopa vihamielisesti.

Sodan kaksi osapuolta ovat imperialistinen Itäisen Europan liittouma (Saksa/Neuvostoliitto), joka hyökkää rauhanomaisen Atlantic-liiton (Ranska/Englanti) kimppuun. Väliin jää pieni ja puolueeton Gallia (Hollanti), jonka yleisenä energianlähteenä käytettyä ragniittimalmia Itäisen Europan liittouma halajaa itselleen.

Pelin päähahmot ovat nuori gallialainen luonnontieteiden opiskelija ja legendaarisen kenraalin poika Gunther Welkin sekä leipomosta kodinturvajoukkoihin ajautunut Welkinin kotikylän asukki Alicia Melchiott. Pelin tarina kertoo näiden kahden kohtalosta sodan aikana Gallian puolustusvoimien ryhmässä 7.

Aktiivista sotaa

Vaikka peli muistuttaakin esitystavaltaan roolipeliä, on kyseessä silti aito taktinen sotapeli. Varsinainen pelaaminen koostuu vuoropohjaisista taisteluista, joissa pelaaja ohjastaa sotilaitaan rajallisten komentopisteiden avulla. Perinteistä kuviota rikotaan kuitenkin ovelasti. Kun sotilaan on aktivoinut, ei sitä liikutella mekaanisesti toimintapisteiden kautta, vaan täysin vapaasti liikkumalla niin pitkään kuin toiminta-aikamittari riittää. Tämä tarkoittaa sitä, että sotilasta – tai Welkinin tankkia – ohjataan kuin toimintapelissä ikään, ja myös ampuminen noudattaa samaa linjaa. Yksikkö voi ampua kerran toimintansa aikana, ja se tehdään manuaalisesti tähtäämällä. Osumiseen vaikuttaa tietenkin käytetty ase, etäisyys ja sotilaan taidot.

Yksikön voi myös aktivoida useita kertoja peräkkäin, mutta niillä on kerta kerralta vähemmän aikaa toimintamittarissa. Kun komentopisteet loppuvat, vaihtuu vuoro vastustajalle. Kaikki tämä tekee pelaamisesta paljon dynaamisempaa kuin perinteisempi passiivinen käskytys.

Aktiivinen toiminta ei kuitenkaan vähennä taisteluiden taktisuutta, päinvastoin. Ne sotilaat ja yksiköt, jotka eivät ole toimintavuorossa, ampuvat automaattisesti tuli- ja näköetäisyydelle tulevia vihollisia. Niinpä toimiva yksikkö ei voi yksinkertaisesti pujahtaa vihollisrivistön ohi, eikä etenkään jäädä sen eteen avoimelle ampumaan ilman rankaisua. Vastaavasti hyviin suoja-asemiin asetettu taistelupari voi hyvinkin pysäyttää vaikka kokonaisen vihollisarmeijan.

Siksi taisteluissa onkin oikean taktikoinnin makua, sillä koukkaaminen, vihollisten asemien tiedustelu ja tankin suojassa eteneminen ovat tapoja, joilla ne voitetaan.

Yksilöiden muodostama kokonaisuus

Taktikoinnin syvyys ei jää tähän. Eri hahmoluokilla on luonnollisesti omat heikkoutensa ja vahvuutensa. Raskaammin aseistettujen ja suojattujen rynnäkkösotilaiden sekä tarkka-ampujien toimintamittari on pienempi kuin nopeiden ja kevyemmin varustettujen tiedustelijoiden tai pioneerien. Panssarintorjunta, eli PST-sotilaat, ovat puolestaan tehokkaita tankkeja vastaan, mutta lähes avuttomia jalkaväen suhteen. Sotilaiden ja hahmoluokkien välillä vallitsee selkeä kivi-sakset-paperi-voimatasapaino, ja taisteluiden voitto vaatii tasapainoisen ryhmän käyttämistä.

Eikä tässäkään vielä kaikki. Hahmoluokkia ja niiden varusteita kehitetään leirissä ja varikolla taisteluista kerättävällä kokemuksella ja rahalla. Yksittäiset sotilaat taas omaavat erilaisia hyöty- ja haittatekijöitä, jotka pitää ottaa huomioon taisteluissa. Toiset toimivat paremmin ryhmissä tai kaupungissa, toiset taas naistovereiden kanssa, luonnon keskellä tai tietyn sotilaan rinnalla.

Näitä erikoisuuksia ei voi vähätellä, sillä helpon alun jälkeen pelin taistelut muuttuvat nopeasti haastavimmiksi, etenkin aikarajojen suhteen. Pelaajalle ei anneta aikaa edetä hitaasti ja varovaisesti. Päättäväisyys ja riskien otto tulee pakolliseksi, kuten myös eri hahmojen ominaisuuksien hyötykäyttö ja ymmärtäminen.

Viimeisen silauksen sotimiseen tuo sen armottomuus. Kun pelihahmo haavoittuu kuolettavasti, on pelaajalla muutama vuoro aikaa pelastaa hänet toisella hahmolla, ennen kuin haavoittunut poistuu lopullisesti muonavahvuudesta. Täydennysmiehiä ja -naisia tietenkin saa, mutta jostain oudon syystä komppanian kaikista 50 sotilaasta on ominaisuuksineen ja omine äänineen saatu niin persoonallisia, että jokaisen menetys kirpaisee.

Taisteluanimetoverit

Valkyria Chroniclesin sodanmakuinen ja taktinen taistelu on kuorrutettu – ehkä jopa hieman hämäävästi – värikkäällä ja karkkimaisella animegrafiikalla. Animetyyli yhdistettynä mannereurooppalaisiin maisemiin ja toisen maailmansodan aikaisia aseita ja teknologiaa muistuttaviin varusteisiin antaa pelille hyvin ainutlaatuisen ulkoasun. Koko komeus on vielä viimeistelty filtterillä, joka saa kaiken näyttämään käsin maalatulta. Ihastuttavassa grafiikassa jää kaipaamaan ehkä vain sodan kauhuja, sillä verta tai suolenpätkiä ei näy.

Ääninäyttely ansaitsee myös suitsutusta, sillä se on kautta linjan pätevää ja tekee hahmoista elävän tuntuisia muutamaa ylilyöntiä lukuun ottamatta. Monille on myös plussaa mahdollisuus käyttää alkuperäistä japanilaista ääninäyttelyä.

Valkyria Chronicles ei siis ole varsinainen roolipeli, vaikka se ulkoasunsa puolesta saattaa sellaiselta vaikuttaakin. Kyseessä on taktiikkapeli, jonka tarina kertoo pienen valtion kohtalosta kahden suuren maan välisessä sodassa yhden komppanian hahmojen näkökulmasta. Tarinan yleissävy on luonnollisesti vakava, mutta mukana on silti japanilaisille roolipeleille ominaista huumoria ja sydäntä. Joka tapauksessa pelin ydin on taktisissa ja monipuolisissa taisteluissa, joihin on onnistuttu saamaan sekä sodan makua että näköä, karkkimaisesta ulkoasusta huolimatta.

Animetyylisen ulkoasun ja japanilaisroolipelimäisen tarinan yhdistäminen kivenkovaan taktiseen sotastrategiaan tekee pelaamisesta välillä myös hämmentävää. On vaikeaa sanoa, miten pitäisi suhtautua, kun 15-vuotias tarkka-ampujatyttö hehkuttaa tekemäänsä pääosumaa tai kun kesken hyökkäyssuunnitelmien ruohikosta löytynyt orpo siivekäs possu otetaan komppanian maskotiksi. Toisaalta, juuri tämä omituisuus lisää pelin vetovoimaa entisestään.

8/10
Lisää luettavaa