Puuduttavaa animetoimintaa
Kohta kymmenen vuoden ikäinen Valkyria Chronicles -pelisarja on saanut jatkoa vuosien tauon jälkeen. Valkyria Revolution ei tosin ole varsinaisesti jatkoa toista maailmansotaa mukailevalle sarjalle, vaan kyseessä on fiktiivisen Europan mantereen teollisen vallankumouksen aikaan sijoittuva irrallinen osa. Uuden pelin pitäisikin olla oivallinen tapa tutustua pelisarjaan, eikö vain?
Valkyria Revolution yllättää uuden tulokkaan tarinankerronnan määrällä. Peliä rytmitetään loputtoman tuntuisilla välikohtauksilla, jotka tarjoavat kaikkea poliittisesta pelistä kömpelöön ihmissuhdedraamaan. Välianimaatioiden anti koostuu pääasiassa paikallaan seisovista hahmoista ja tökeröstä dialogista, jonka ääninäyttelijät lukevat ihan yhtä tökerösti. Kaulapartojen waifu-fantasioista muistuttavien hahmojen jorinat voi onneksi ohittaa, sillä kärsivällisyyteni loppui jo muutaman toistakymmentä minuuttia pitkän kohtauksen jälkeen.
Pelisarjan aiemmista osista poiketen Valkyria Revolutionissa taistelut käydään tosiajassa. Tavallaan kyseessä on välimallin ratkaisu, sillä hahmojen on odotettava toimintapalkin täyttymistä ennen hyökkäämistä tai loitsimista. Omaa vuoroaan odotellessa taistelukentällä voi kuitenkin liikkua vapaasti ja hakea sopivaa asemaa seuraavaa iskua varten.
”Ehkä Valkyria Revolution avautuu paremmin Valkyria Chroniclesin ystäville, mutta hyvää peliä siitä ei saa tekemälläkään.”
Taistelut ovat pitkälti läpihuutojuttuja. Vihollishahmot ovat pääasiassa aivotonta peruskauraa pelaajan niitettäväksi. Taktikointi ja kykyjen hyödyntäminen lähinnä nopeuttaa voiton saavuttamista, sillä vastustajat tyytyvät suosiolla maalitaulun asemaan. Tekoälyttömyydestä kertoo esimerkiksi sotilaiden taipumus jäädä paikalleen seiniä ammuskelemaan, vaikka pelihahmot olisivat suojassa esteiden takana. Yleensä yksinkertaisin reitti voittoon on vihollisten viereen juokseminen ja saman perusiskun rämpyttäminen. Vastustajien onneksi tekoälyhahmojen epäpätevyys vaivaa myös pelaajan taistelutovereita. Tekoälykaverit keskittyvät lähinnä päämäärättömään haahuiluun esimerkiksi parannusloitsujen oikea-aikaisen käyttämisen sijaan. Toki koko nelikkoa voi ohjastaa manuaalisestikin, mutta miksi vaivautua, kun voitto on kuitenkin läpihuutojuttu?
Valkyria Revolutionin pelimekanismeissa on kuitenkin paljon syvyyttä. Loitsuvalikoimaa ja varustusta voi kustomoida taistelukentältä saadulla saalilla. Hahmojen vakiovarustukseen kuuluvan lähitaisteluaseen ominaisuuksia voi parantaa ylijäämäloitsuja uhraamalla. Miekkojen ohella valikoimassa on myös kakkosaseen virkaa toimittavia tuliaseita, joista voi kehittää tehokkaampia versioita. Tekoälyn ohjastamille hahmoille voi antaa toimintaa ohjaavia prioriteetteja, mutta kaikki tämä tuntuu merkityksettömältä taisteluiden ratketessa pääasiassa perushyökkäystä toistamalla.
Valkyria Revolution on ruma peli vuoden 2017 standardeilla. Eikä kyse ole vain teknisistä yksityiskohdista, vaikka pelin tekstuurit ja hahmomallit muistuttavatkin lähinnä edellisen konsolisukupolven heikommasta osastosta, vaan visuaalinen suunnittelu on suorastaan luokatonta. Taistelukenttien maisemat ovat mitäänsanomattomia ja itseään toistavia aukioita tai suoraviivaisia tunneleita, jotka on päällystetty rumilla tekstuureilla. Hahmojen liikkeet ovat korostetun töksähteleviä, vaikka taistelut ovatkin pääasiassa sellaista sekamelskaa, ettei yksityiskohtiin ehdi oikein kiinnittää huomiota.
Ehkä Valkyria Revolution avautuu paremmin Valkyria Chroniclesin ystäville, mutta hyvää peliä siitä ei saa tekemälläkään. Suoraan sanottuna Valkyria Revolutionista on vaikeaa keksiä mitään positiivista sanottavaa, joten miksipä vaivautua?