Vampire: The Masquerade – Bloodhunt / Arvostelut / pelaaja.fi

Vampire: The Masquerade – Bloodhunt

3.07.2022 // Kirjoittanut: Janne Pyykkönen
0

Vampire: The Masquerade – Bloodhunt -arvostelu on julkaistu alkujaan Pelaaja-lehden kesäkuun numerossa 234. Tuoreimpien arvostelujen tasalla pysyt tilaamalla lehden täältä!

Makumatkalle Prahaan

Tuntuukohan lisenssipelien tekijöistä usein, että työssä täytyy sovittaa XS-koon farkkuja sumopainijan ylle? Mietitäänpä tuoreimman Vampire: The Masquerade -lisenssipelin tilannetta. Vampire on vanha ja arvostettu pöytäroolipeli, jossa epäkuolleet piileskelevät nykymaailman synkissä nurkissa suojanaan tiukka käyttäytymissääntö, masquerade. Sen mukaan kuolevaisten huomiota ei saa ikinä kääntää verenimijöiden maailmaan kuoleman uhalla. Ja sitten on aiheesta lisensoitu Bloodhunt. Se on battle royale -räiskintä, jossa 45 vampyyria loikkii iloisesti kaupungin katoilla sarjatuliaseita laulattaen. Venytä niitä housuja, devaaja!

Verisen kattohipan näyttämö on Praha, jonka tiivistetty ja synkeä versio toimii Bloodhuntin ainoana karttana. Jos battle royale ei ole genrenä tuttu, kyse on räiskinnästä, jossa pystyyn on tarkoitus jäädä pelitilasta riippuen yksi tyyppi tai joukkue. Bloodhunt on läpeensä perusmallin battle royale -kokemus, joka toistaa esikuviensa kliseet uskollisesti aina aseiden keruusta karttaa hitaasti kutistavaan uhkaan. Osa näistä on otettu mukaan miettimättä, osa kevyesti perustellen. Bloodhuntin versio ”myrskystä” on Vatikaanin erikoisjoukkojen levittämä kaasu, joka tappaa vampyyrit ja saa koko maailman näyttämään verenpunaiselta helvetiltä. Paavia ei taida kiinnostaa, mitä siitä miettii perustšekki.

Vampire: The Masquerade – Bloodhunt

Täyteen ahdettuun BR-genreen tunkeminen vaatii jonkinlaisia pelimekaanisia erottajia. Bloodhuntissa ne tulevat pääasiassa liikkumisesta ja skaalasta. Taistelussa on vain 45 pelaajaa perustyylissä eli Bloodhunt-tilassa ja 15 tiimiä Trios-tiimiottelussa, joten yksittäinen pelaaja ei tunne hukkuvansa massaan. Koska onnistuin pakottamaan pelitestiin vain yhden kaverini, ehdin jo kiristellä hampaita Duos-tilan puutteesta. Koko pelaajayhteisö avautui samasta aiheesta äänekkäästi, ja Sharkmob-studio osoitti kuitenkin lupaavaa reagointikykyä tuomalla duot mukaan vähän päälle viikossa.

Bloodhunt on myös kilpailijoitaan armollisempi. Kaikki vastaan kaikki -matsissa voi saada lisäelämän verta imemällä, ja tiimipelissä muut pelaajat saavat kaverit pystyyn henkiinherätysasemilla. Melkein hengiltä ammuttu vampyyri voi myös ryömiä karkuun ja toivoa, että vihollinen joutuu jonkun muun telomaksi, jolloin pystyyn pääsee tietyn sekuntimäärän päästä. Tuloksena on vähemmän tuijottelua ja jonotusta sekä enemmän itse pelaamista.

Tunnustusta on annettava myös pelin versiolle Prahasta. Se on BR-taistelukenttänä todella pieni, ja kartalla on minimaalisesti tasaista maata. Sen sijaan kaupunki on täynnä korkeita taloja, kapeita kujia, autoja, tunneleita ja muita suojaa tarjoavia paikkoja. Vampyyrit voivat parkourata terävillä kynsillään pitkin mitä tahansa seinää, mikä tekee pelattavuudesta monipuolista ja kilpailijoita pystysuuntaisempaa. Katoilla taivasta vasten pällistely tekee pelaajasta näkyvämmän, mutta vastapainoksi saa paremman kuvan tilanteesta ja pääsee kylvämään lyijyä alhaalla kyykkivien niskaan. Korkeuserojen järkevä käyttö tuntuu oikealta taktikoinnilta.

Vampire: The Masquerade – Bloodhunt

Koska pelaajat ovat vampyyreja, hurmeen kurluttelu on tietysti osa pelimekaniikkaa. Kaduilla palloilee siviilejä, joilla on suonissaan vaihtelevan laatuista verta. Kävelevät ateriat on värikoodattu viiteen luokkaan kuin Pringles-purkit, eikä vain maun vaan tehon perusteella. Esimerkiksi oranssi veri lisää lähitaisteluvahinkoa. Jos ihmisiä imuroi tai lyö liian näkyvästi, pelaaja joutuu ns. bloodhuntin kohteeksi ja valaistuu muiden nähtäväksi. Veribonuksia voi saada aluksi vain muutaman, mutta muita vampyyreja kuoliaaksi hörppimällä niille tulee lisää tilaa. Koko järjestelmä on aivan tarpeeksi pätevä, vaikka monesti verta enemmän hengissä pysymiseen vaikuttaa se, onko päällä kevlaria vai ei.

Ihan kiva pikkulisä ovat Vatikaanin vampyyrimetsästäjät eli tekoälyn hallitsema Entity-ryhmä, jonka sotilaat päivystävät kaupungin eri nurkilla. Niiden lahtaamisesta saa lisäbonuksia, ja parhaat legendaariset aseet on kätketty solttujen vartioimiin kirstuihin. Rohkealla ja aggressiivisella riskinotolla saattaa saada itselleen etua ratkaisun hetkiin, mikä rohkaisee muuhunkin kuin piileskelyyn loppupeliä odotellessa.

Koska Vampire on alun perin roolipeliä, mukaan on tietysti ollut pakko saada siitä muistuttavia aineksia, mutta lähestymistapa on kovin höllä. Tällä hetkellä pelissä on seitsemän hahmoluokkaa, joista kaksi tulee brujah-klaanista, kaksi nosferatuista, kaksi toreadoreista ja yksi ventrue-lahkosta. Luokilla on kolme erikoiskykyä. Liikkumiskyky, kuten superhyppy tai näkymätön hölkkä, tulee klaanista. Joka luokalla on lisäksi passiivinen bonus ja yksi luokkakyky, kuten Muse-toreadorin inspiraatiota henkivä parannusvoima. Näistä on paljonkin naristavaa. Ensinnäkin kyvyt on revitty lähdemateriaalista hyvin löyhästi tulkiten. Lisäksi luokkien tehoerot tuntuvat massiivisilta. Esimerkiksi uusin Enforcer, joka kivettää lihansa hetkellisen haavoittumattomaksi, tuntuu kaksi kertaa hyödyllisemmältä kuin useimmat muut.

Vampire: The Masquerade – Bloodhunt

Bloodhuntista on itse asiassa yllättävän vaikea sanoa mitään kovin negatiivistä, varsinkin kun ottaa huomioon pelin luonteen ilmaiseksi kokeiltavana pelinä. Teknisellä puolella suorituskyvyssä oli täysin mystisiä heittelyjä pelikerrasta toiseen, ja toki heti näkee, että pelin on tarkoitus repiä rahansa vampyyrien naurettavan hintaisista vaatteista. Perusmallin nahkarotsista saa pulittaa 13 euroa, ja jos se ei kiinnosta, joutuu palloilemaan vanhoissa farkuissa maailman ankeimpana vampyyrina. Jostainhan ne rahat on revittävä. Silti isompi tuomio pelille on se, että kaikista mainitsemistani hyvistä puolista huolimatta Bloodhunt on melko unohdettavaa keskitien pelaamista. Ei se huono ole, mutta siitä on mahdoton innostua säkenöivästi. Identtistä ammuskelua ja aseenkeräilyä on genressä nähty pari miljoonaa kertaa.

Vampire-pöytäroolipelin fanina voisin ottaa vielä nihkeämmän kannan. Bloodhunt ei tunnu oikeasti yhtään Vampire the Masqueradelta, vaikka se olisi kuinka naamioitu pintapuolisin viittauksin. Esimerkiksi se, että pelaaja diablerisoi eli imee kuiviin toisia vampyyreja viiden minuutin välein, tuntuu pöljältä, koska lähdemateriaalissa se on suurin ja kauhein rikos. Pöytäpelissä pyssyt ovat myös huonoin tapa vampyyrien tappamiseen, mutta Bloodhuntissa heikot erikoisvoimat varmistavat, että 99 prosenttia taistoista päättyy laukaukseen.

Tulimmekin duokaverini kanssa siihen tulokseen, että Bloodhunt simuloi aivan toista vampyyrifiktiota. Se on täydellinen pelisovitus Underworld-leffoista, joissa iki-ihana Kate Beckinsale pärisyttää konepistooleja vastaavissa maisemissa. Ehkä Bloodhuntin onkin tarkoitus olla jonkinlainen sisäänheittäjä. Jos edes 0,1 prosenttia Fortnite-kansasta tarttuisi Vampire-roolipeliin Bloodhuntin innoittamana, sarjan oikeudet omistava White Wolf saisi myhäillä matkalla pankkiin.

7/10

Kehittäjä: 
Sharkmob
Julkaisija: 
Sharkmob
Peligenre: 
Battle Royale
Julkaisualustat: 
Sony PlayStation 5, Microsoft Windows
Pegi-ikärajat: 
K-18
Pegi-merkinnät: 
Kiroilu, Väkivalta