Janon vankina
Dontnod Entertainment on tullut tunnetuksi poikkeuksellisen hyvänä tarinankertojana kymmenvuotisen olemassaolonsa aikana. Erityisesti teinitytön saappaisiin hypännyt tarinavetoinen seikkailupeli Life is Strange keräsi runsaasti kehuja samaistuttavilla ihmiskohtaloillaan ja rankkojen aiheiden koruttomalla käsittelyllä. Dontnodin uusin tuotos ottaa uuden suunnan ja sukeltaa vampyyrien mystiseen maailmaan vuoden 1918 Lontoossa.
Vampyr on ennen kaikkea tarina inhimillisyydestä ja siitä, miten muutamme ympäristöämme. Muutoksia käsitellään monelta kantilta, sillä päähenkilö Jonathan on vampyyri, jolla on luontainen kyky tuhota kokonaisia naapurustoja, jos sille päälle sattuu. Toisaalta hän on myös lääkäri ja erinomainen kirurgi, jonka taidot voivat nostaa sairauden runtelemat kaupunginosat uuteen kukoistukseen. Jano ja verenhimo ovat vahvasti esillä, mutta homo sapiensin veren voi korvata yhtä lailla rottavälipalalla tai rehdillä työnteolla.
Jonathanin on aluksi selvitettävä sairaudeksi kokemansa vampyrismin lähde ja tultava sinuiksi uusien kykyjensä kanssa. Pelaaja tunteekin vahvasti olevansa tuoreen vampyyrin saappaissa ja kaiken sen mukana tulevan uuden voiman haltija. Vanhat vampyyrimytologian kliseet ja uudet virkistävät näkökulmat tempaavat mukaansa vahvasti, varsinkin jos verenimijöiden tarustot ja aihepiiri tuntuvat yleisesti kiehtovilta.
Rikkaiden kaupunginosien sulkiessa ovensa ensimmäisestä maailmansodasta palanneet veteraanit ja muut köyhemmän väen edustajat ovat pitkälti omillaan kaupungin synkillä kaduilla. Jonathan saa lääkärin ominaisuudessaan mahdollisuuden auttaa kärsijöitä neljässä eri kaupunginosassa, samalla kun hän etsii vastauksia tilanteeseensa. Kaupunginosien erot ovat räikeitä. Äveriäiden lontoolaisten West End on paratiisi verrattuna sairaala-alueen ruumishuonemaiseen tunnelmaan tai sataman likaiseen toivottomuuteen.
Vampyr onnistuu vakuuttamaan 15–20-tuntisen päätarinansa aikana kauhuteemoillaan, mutta ulkonäöltään peli on useimmiten selkeän vanhahtavaa tasoa. Utuisen Lontoon kaduille on luotu kuvauksellisia näkymiä, mutta tarkempi tarkastelu paljastaa yhtä lailla utuiset tekstuurit. Nopea liikkuminen ja taisteluiden efektit notkauttavat testiversion ruudunpäivitystä jatkuvasti PS4 Prolla.
Jonathan tutkii ympäröivää maailmaa rauhallisten turva-alueiden puitteissa käyskennellen, asuntoja nuuskien ja vastaantuleville sivuhahmoille jutellen. Kaupunkilaiset paljastavat itsestään ja toisistaan tärkeitä lisätietoja, jotka avaavat jälleen lisää keskustelunaiheita. Hahmojen kiinnostavuutta lisäävät hyvästä erinomaiseen vaihteleva ääninäyttely ja mielenkiintoiset salaisuudet, joita riittää paljastettavaksi maailman tutkimisen ja keskustelun kautta.
Vihjeitä voi löytää myös vampyyrikatseella, joka kohdistaa Jonathanin aistit veren ja erinäisten vihjeiden suuntaan. Vampyyriaistien avulla myös Lontoon asukkaiden puheet ja verenkiertojärjestelmän äänet voi astia kadun toiselta puolelta asti kirkkaanpunaisten sydänten paistaessa läpi heikosta lihasta.
”Vampyr on ennen kaikkea tarina inhimillisyydestä ja siitä, miten muutamme ympäristöämme. Muutoksia käsitellään monelta kantilta.”
Harmikseni törmäsin pariin tilanteeseen, jossa ilmiselvän oikea ja perusteltu keskusteluvaihtoehto aiheutti tietyn keskustelusuunnan lukittumisen lopullisesti – ilman mitään järkevää vihjettä siitä, missä vaiheessa tein virheen. Ajoittain Vampyr paljasti muuten kovin luonnollisesti etenevässä rakenteessaan kourallisen tilanteita, joiden perusteella peli ei ollut ihan vielä valmis julkaistavaksi.
Vampyrin taistelut käydään usein kaupungin hämärillä laitakaduilla partioivia vampyyrinmetsästäjiä tai vihamielisiä alempia vampyyrilajeja vastaan. Yleisin hyökkäystapa on käyttää lähitaistelussa lyömäasetta ja jonkinlaista tukiasetta, kuten revolveria tai vampyyrientappoase vaarnaa. Vihollisten osumapisteiden verottamisen lomassa Jonathan voi myös purra pökertyneitä vastustajiaan ja siten kartuttaa käytössä olevaa verivarastoaan. Tätä verta käytetään vampyyrikykyihin, kuten vihollisen jähmettämiseen tai verikeihäiden viskomiseen.
Taistelujärjestelmä on rakenteeltaan hyvin looginen ja toimiva, mutta sitä leimaa loppuun asti tietynlainen tahmeus ja hitaus, eikä vihollisten liikkeisiin ole aina luontevaa reaktiota. Tehokkain tapa selvitä taisteluista voittajana onkin luottaa erikoisliikkeiden ylivoimaan ja liikkua pois tuliaseiden tai nopeiden vihollisten iskuetäisyydeltä.
Tehtäviä tekemällä ja vihollisia voittamalla Jonathan kerryttää kokemuspisteitä, joilla voidaan ostaa uusia kykyjä ja parantaa vanhojen tehoa. Useimmilla kymmenistä kyvyistä on myös kaksi kehityssuuntaa, joiden avulla lähitaisteluun tai salakavalampiin hyökkäyksiin erikoistunut torahammas voi edelleen hioa omia taktiikoitaan.
Jonathan voi halutessaan juoda tyhjiin kenet vain pelimaailman asukkaasta, kunhan on ensin muodostanut tarpeeksi vahvan henkilökuvan hahmosta. Pimeälle kujalle ohjattu sivullinen tuottaa tietyn määrän kokemuspisteitä, joita saa tietenkin eniten yhteisöjen tärkeimmiltä hahmoilta, kuten ylilääkäreiltä tai papeilta. Näiden hahmojen tappaminen aiheuttaa vastareaktion ympäröiviltä ihmisiltä ja merkitsee kyseisen asuinalueen rapistumista. Tilanteen huonontuminen houkuttelee paikalle vahvempia vihamielisiä vampyyrejä, kuten ihmissusimaisia volkaneita tai vahvemmin varustettuja vampyyrinmetsästäjien partioita.
Hahmonkehitys rauhanomaisena lääkärinäkin on täysin mahdollista, mikä vie tehokkaasti pohjan sivullisten tappamiselta. Tasaisesti työpenkeillä päivitettävät aseet ja tehtävistä kertyvien kokemuspisteiden käyttäminen varmistavat tarinan jatkumisen ilman ongelmia. Toisaalta erään viisaan hovimestarin sanoja mukaillen ”jotkut haluavat väin nähdä maailman palavan”. Vampyrissä sekin onnistuu, jos vain antaa sadistisen puolensa ottaa vallan. Pelaaja ei vain koskaan joudu aidosti tekemään tätä valintaa hyvän ja pahan välillä.
Vampyyrin epäelämän vaiheet ovat kaikesta huolimatta aina klassisen traaginen tarina, joten hyväntahtoinenkaan yön lapsi ei tule näkemään onnellista loppua. Pelin pääkirjoittaja Stéphane Beauverger kuvailikin aiemmassa haastattelussani Jonathanin matkaa ”laskeutumiseksi helvettiin”, ja onkin yksin pelaajan päätettävissä, edetäänkö määränpäähän liukumäkeä vai portaita pitkin.