Vanquish / Arvostelut / pelaaja.fi

Vanquish

22.11.2010 // Kirjoittanut: Riot
42

Vanquish on todellinen videopeli ja kokemus, joka muistuttaa siitä, kuinka hieno juttu on täysin uusien ja hyvien pelien kohtaaminen. Kyseessä on PlatinumGamesin ja Segan neljän pelin kustannussopimuksen viimeinen tuote. Vanquishissä on jotakin samaa kuin Rockstarin peleissä – jotakin erikoista, sitä PlatinumGamesin laatua, joka erottaa pelin valtavirrasta muutenkin kuin vain aihepiirillään. Vanquish on peli, jonka haluan löytyvän hyllystäni. Sen takia haluan antaa muillekin Platinumin peleille mahdollisuuden, vaikka MadWorld tai Bayonetta eivät kiinnostaneetkaan.

Kopioidaan, mutta tyylillä

Mistä pelissä on kyse? Joskus lähitulevaisuudessa Venäjä on vielä voimissaan ja kaikkialla maapallolla on pula elämää ylläpitävistä resursseista. Pohjoisamerikkalaiset ovat rakentaneet valtavan aurinkoenergialla toimivan avaruusaseman, jonka venäläiset separatistit kaljupäisen Zaitsevin johdolla kaappaavat. ”Punaiset”, kuten vihollisista pelin aikana puhutaan, käyttävät aseman aurinkoenergiaa valjastavan mikrosädelaitteen tehoa kärventääkseen San Franciscon ja uhkaavat sitten tehdä saman New Yorkille. Jättimäisen avaruusaseman tai pikemminkin siirtokunnan pelastaminen jää pääasiallisesti sotilasryhmä Bravo Sixin ja sen mukaan lyöttäytyvän DARPAn tiedeosaston sotilaan Sam Gideonin harteille. Gideonilla on myös oma salainen tehtävänsä. Sam Gideon on kova jätkä, entinen jenkkifutispelaaja ja nykyinen supersotilas, joka tietenkin kiskaisee röökin huuleen aina, kun tauon paikka ilmenee – tai miksei kesken tulitaistelun, jossa vihollisten sekaan viskattu rööki aiheuttaa hämmennystä. Platinum tietää mitä tekee. Vanquish on pitkälti kuin Gears of War eli hahmon olan takaa kuvattu räiskintä, jossa suojan hyödyntäminen on tärkeätä. Tekijät ovat osanneet valjastaa tapahtumiin parasta japanilaista osaamista ja ideointia. Tämä näkyy ennen kaikkea uudelleenpeluuarvossa ja hiotussa pelimekaniikassa, jossa on tarpeeksi nyansseja, jotta Vanquish eroaa monipuolisuudellaan muista räiskinnöistä. Vanquish on melkein kuin urheilupeli, sillä siinä voi oppia koko ajan paremmaksi, eikä vain siksi että tietää, mistä viholliset tulevat, vaan koska Samia oppii hallitsemaan paremmin.

ARS-puku tuo taisteluun uuden ulottuvuuden

Sam on varustettu (englantilaisittain huvittavasti nimetyllä) prototyyppiasteella olevalla ARS-puvulla, jonka ominaisuuksiin kuuluvat esimerkiksi aseskanneri, AR-tila ja rakettimoottorit. Käytännössä pukuun on liitetty yksi ase, joka muuntuu komean animaation kautta kolmeksi muuksi aseeksi. Aseita löytää kentistä, ja mitä useammin samanlaisen aseen kerää ja sitä käyttää, sitä tehokkaammaksi se muuttuu. AR-tila on hidastettu tila, johon siirrytään, kun puku on hajoamispisteessä. Ideana on se, että toiminnan hidastuessa tiukassa paikassa on helpompi yrittää pysytellä hengissä, kunnes puku on taas täydessä latingissa. Hidastettuun tilaan voi siirtyä manuaalisestikin, mutta tällöin Samin pitää käyttää puvussa olevia rakettimoottoreita. Niiden avulla voi hetkellisesti kiitää hirmuista vauhtia polvillaan, ja kun kiskaisee tähtäimen esille, toiminta hidastuu, jotta polvillaan kiitävä supersotilas ehtii tähdätäkin. Olen melko varma, että todella taitavat Vanquish-pelaajat pelaavat peliä täysin eri tavalla kuin minä. Itse pelasin hyvin paljon suojasta ampuen, mutta puolustavan tyylin sijaan voi kiitää vastustajien kimppuun volttipotkulla, ampua lippaallisen ja kiitää takaisin suojaan. Hienoon pelaamiseen on syytäkin: suorittamisesta kertyy pisteitä, jotka lasketaan yhteen jokaisen kentän lopussa. Lähitaisteluissa ongelmana on, että siinä missä aseet kehittyvät koko ajan tehokkaammiksi, ARS-puku on alusta loppuun melko heikko. Yksi vastustajan lähitaisteluhyökkäys yleensä riittää tappamaan Samin, ja lähitaisteluissa toiminta on sen verran sekavan näköistä, että se johtaa useimmiten pelaajan kuolemaan ilman varoitusta vaarasta. Toisaalta tämä on riskipeliä, sillä iholle ei tarvitse mennä vihollisen tappaakseen, mutta lähitaistelu ja lähietäisyyden hyökkäykset tuovat enemmän pisteitä. Kun puku saa liikaa iskuja, se ylikuumenee, jolloin ei voi kiitää pakoon eikä myöskään suorittaa lähitaisteluhyökkäystä. On välillä todella ärsyttävää lönköttää hitaasti suojaan, kun luoteja sataa niskaan. Punaiset ampuvat lähes aina vain Samia eivätkä täysin statistin rooleihin jääviä muita Bravo-ryhmän sotilaita. Toisaalta erottuuhan Sam valkoisella puvullaan täysin rivisotilaista, joten hän on tavallaan luonnollinen kohde.

Hieno universumi

Välillä AR-tilassa kiitäminen johdattaa pelaajan päin seinää, mutta suurimman osan ajasta pelijärjestelmä ja ohjaus toimivat todella hiotusti. Olisin kuitenkin kaivannut parempaa tuntumaa vastustajiin osumisesta, sillä nyt punaisten niittaamisesta ei saa tuntuvaa palautetta, toisin kuin esimerkiksi Halossa ja Modern Warfaressa. Vanquish on usein upean näköinen. Puku, avaruusasema ja -alukset ovat kautta linjan todella tyylikkäitä, kuten pelin koko visuaalinen ilme. Lyhyehköt välianimaatiot ovat täysin linjassa komean peligrafiikan kanssa. Samin ARS-puku pienine animaatioineen on todella hieno, ja kohtauksissa on usein mieletön skaala ja upeita visuaalisia yksityiskohtia. Taistelu valtavan venäläisten vihollisaluksen jalan kanssa on mieleenpainuva. Japanilaiset osaavat tehdä hienoja juttuja. Eniten pidän siitä, että Vanquishin toiminta on täysin sitä, mihin länsimaissa on totuttu, mutta japanilaisuus loistaa upeassa kuvasuunnittelussa, asenteessa ja hahmoissa. Gears of Warin umpitylsät machot taistelijat ovat niin yksitoikkoisia verrattuna Sam Gideoniin ja kumppaneihin. Platinumin käsikirjoittavat ovat kirjoittaneet dialogia kieli poskessa, mutta lajityypin kliseitä kunnioittaen. Majuri Burns uhoaa jatkuvasti, kuinka jalkaväki on aina valmis uhraamaan itsensä, ja f-alkuisia kirosanoja viljellään runsaasti.

Vielä kerran

Vaihtelua ei ole tarpeeksi. Samoja robottipahiksia joudutaan tappamaan kerta toisensa jälkeen, ja vaikka matka vie ostareista yksiraiteisella pitkin ja poikin avaruusasemaa, tapahtumapaikat ovat hieman itseään toistavia. Rytmitys olisi myös voinut olla parempi – pidemmät suvantohetket olisivat tehneet hyvää, vaikka kiivaasta toimintapelistä onkin kyse. Vaihtelun puute johtuu varmaankin siitä, että uudelleenpeluuarvoon ja pelimekaniikkaan on selvästi upotettu valtavasti aikaa. Peli on jaettu viiteen näytökseen, joista jokaisessa on 5–7 episodia. Pelata voi siis pienissä siivuissa. Jokaisen episodin pistesaaliit lasketaan yhteen, joten ennätyspisteiden tavoittelijoilla riittää syitä pelaamiseen. Kampanjan ohella tarjolla on Vanquish Challenge -pelitila, jossa taistellaan areenoilla toisiaan seuraavia vihollisaaltoja vastaan. Haastetaso on korkea. Segan suunta on ollut jo vuosien ajan täysin hukassa ja julkaisujen laatu sitä sun tätä. Vanquish on vanhaa Segaa omimmillaan, vaikka Platinumin peli onkin. Mahtavan Sega-logon näkeminen tällaisen pelin alussa tuntuu vain ja ainoastaan hyvältä. Pelissä on pikkuvikoja, mutta kyseessä on hieno kokonaisuus, joka toivottavasti menestyy tiukoilla joulumarkkinoilla, sillä haluan nähdä Vanquish 2:n.

Vaihtopelaaja

Kirjoittanut [pelaaja_author:2341]

Jos Vanquishia pitäisi kuvailla yhdellä lauseella, se on Gears of War aineissa. Solid Snaken jälkeen asenteellisin japanilaissankari Sam Gideon rymistelee sellaisella vauhdilla ja tyylitajulla, että Marcus Fenix ja Delta Squad näyttävät rinnalla väsyneiltä nahjuksilta. Vanquish on parhaimmillaan helvetin päästessä irti. Sam kiitää pitkin poikin näyttävää futuristista sotatannerta turbomoottorin avulla ja napsii tyylikkäiden hidastusten kera vihollisia, joita puskee ympärille tuhottomalla syötöllä. Joka suunnalla viuhuu säteitä, raketteja ja luoteja kiivastempoisen teknomusiikin vain lisätessä vauhdin tunnetta. Adrenaliiniryöppy on uskomaton – Vanquish on kuin toimintapelien Wipeout. Vauhdin kääntöpuolena on, että toiminta äityy ajoittain turhan sekavaksi. Hengähdystaukoja on melkeinpä liian vähän, mikä toisaalta palvelee pelin ideaa, mutta turruttaa pidemmillä pelisessioilla pelaajan parhaimman keskittymiskyvyn. Siitä huolimatta pelisuunnittelu tekee parhaansa, että ote pysyy pelaajan hallinnassa ja pahimmat mokailut vältetään hidastusefektien luoman turvan avulla. Poikkeuksena ovat yhden osuman kuolemat, jotka tuntuvat paikoin radikaaleilta ja epäreiluilta. Vauhtihurmoksessa ei aina ehdi rekisteröimään, mihin matka loppujen lopuksi tyssäsi. Raivostuttavaa, mutta tämä on omassa sinkoilevassa pelityylissäni piilevä tietoinen vaara. Onkin hienoa, että peliä voi myös pelata Thomaksen tavoin suojassa kykkien, jolloin tilanteet voi rauhoittaa ja arvioida uudemman kerran. Tässä mielessä Vanquish on loppuun asti harkittu kokonaisuus – toiminta on pelityylistä riippumatta aina äärimmäisen sulavaa. Mikäli tässä olisi epäonnistuttu, lopputulos olisi aivan toista. PlatinumGames on lähettänyt Vanquishilla vahvan viestin länteen: Japanissa osataan yhä.

9/10

Kehittäjä: 
Platinum Games
Julkaisija: 
Sega
Peligenre: 
Toiminta
Julkaisualustat: 
Microsoft Xbox 360, Sony PlayStation 3
Pegi-ikärajat: 
K-18
Pegi-merkinnät: 
Kiroilu, Väkivalta

Kommentit

Käyttäjän finngamer kuva
finngamer

Älytön meininki

Käyttäjän NoeinJ kuva
NoeinJ

Laadukasta toimintaa alusta loppuun.

Käyttäjän Enforcer kuva
Enforcer
Käyttäjän Riepu kuva
Riepu

Hieno, vaikkei hyödynnä mekaniikkojaan täysin.

Käyttäjän Depple kuva
Depple

Vuoden isoimpia yllätyksiä

Käyttäjän Leija_Spede3 kuva
Leija_Spede3
Käyttäjän Misterinenja kuva
Misterinenja

Ei napannut Bayonettan tavoin.

Käyttäjän Drifu kuva
Drifu
Käyttäjän G_amer kuva
G_amer
Käyttäjän vjellu kuva
vjellu

Mainio peli