Verkkorintama: Darwinia+ / Arvostelut / pelaaja.fi

Verkkorintama: Darwinia+

4.03.2010 // Kirjoittanut: Jukka Kauppinen
0

Brittiläinen Introversion on eräs indie-pelinkehittäjien suurista sankareista. Pienestä ponnistanut pelitalo on pysytellyt pinnalla linjastaan tinkimättä, luoden omaperäisiä ja jopa kummallisia pelejä. Eräs pelisarja on kuitenkin noussut firman kestosuosikiksi. 2005 julkaistu Darwinia jalostui Multiwiniaksi (2008), joka evolvoi nyt Darwinia plussaksi. Konsolimuodossaan peli on tuttu, mutta silti erilainen ja ennen kaikkea ihanan omituinen.

Pekka Peruspelaaja tuskin jaksaa Darwinia+:aa yhtä kuvaa pidemmälle. Teos on kuin digitaalista kakofoniaa, joka näyttää kummalliselta ja kuulostaa kamalalta. Samalla se on myös veikeä, jopa ihastuttava peli, jota on vaikea kuvailla. Peluu on kuin yhdistelmä reaaliaikaista strategiaa ja räiskintää, jossa pelaaja komentaa tietokoneiden sisäisessä digitaalisessa maailmassa liikkuvia yksikköjään taistelussa virusepidemiaa vastaan.

Elementit ovat sinänsä tutuhkoja. Pelaajalla on rajoittunut yksikköpaletti, johon tarpeen mukaan läimitään eri yksiköitä digitaalimaailman valtaamiseksi. Samalla pelastetaan virusten saastuttamia darwinialaisten digiolentojen sieluja, muuntaen ne takaisin kunnon työtätekeviksi, pelaajaa auttaviksi biteiksi.

Vaikka idea kuulostaa kummalliselta, erilaisessa outoudessaan peli on kiinnostava, haastava ja viehättävä. Omalaatuisesta pelimekaniikasta huolimatta toiminta on selkeää, vaikka se vaatiikin hieman miettimistä ja suunnittelua. Mokailukaan ei keskeytä peliä, vaan sitkeällä yrittämisellä selviää vaikeammistakin haasteista. Kartan valloittaminen, sen resurssien hyödyntäminen ja tarinan kehittyminen on ideoitu ihanan sekopäisesti. Samalla Darwinia+ on aivan omanlaisensa peli, joka on rakennettu nimenomaan konsoleille ja padiohjaimelle alkuperäisen idean pohjalta. Tässä riittää pelattavaa, myös Multiwinian läpipelanneille. Suosittelen lämpimästi niille, jotka uskaltavat kokeilla muutakin kuin niitä perusräiskintöjä.

7/10

Nostoja