Voi noita zombeja! Aina kun silmä välttää, ne nousevat haudoistaan ja kohta pystyssä ovatkin todelliset kannibaaliorgiat. Kuten yleensä tällaisissa tapauksissa käy, vain muutama ihminen säästyy tuholta ja joutuu sitten selvittelemään ongelmiaan runsaan tulivoiman kera elävien kuolleiden täyttämässä maailmassa.
Kuvio on toki nähty jo tuhanteen kertaan, mutta suomalainen Housemarque on löytänyt maailmanloppuun tuoreen näkökulman tekemällä siitä kahdella sauvalla ohjattavan räiskintäpelin. Tämä genre taas onkin Housemarquelle tuttu, sillä he tekivät myös erinomaisen Super Stardust HD:n, joka on mielestäni yhä PS3:n parhaita yksinoikeuspelejä. Valitettavasti Dead Nation ei ole aivan yhtä tiukka tapaus – ainakaan yksin pelattuna.
Teoriassa pelin taustalla pyörii tarina selviytyjästä – tai selviytyjistä – mutta se on pelkkää silmänlumetta. Pohjimmiltaan Dead Nation on nimittäin puhdasta arcadetoimintaa, joka voisi ihan yhtä hyvin toimia kolikkopelihallin nurkkauksessa.
Pelaaja – tai pelaajat – kulkee pitkin kaupungin katuja lanaamassa kumoon entisiä lajitovereitaan sadoittain. Alussa käytössä on vain vaisu rynnäkkökivääri, mutta zombien kaatuessa pelaajan tilille karttuu jatkuvasti lisää rahaa, jolla voi ostella uusia leluja ja parannella entisiä tarkistuspisteiden vieressä sijaitsevilta asekioskeilta.
Asevalikoimasta löytyy nopeaa mutta tehotonta sekä tehokasta mutta hidasta vaihtoehtoa, joista yksikään ei noussut selväksi suosikikseni. Kaikille kun on omat käyttökohteensa, mutta harmittavasti myös heikkoutensa, jonka takia tuntuukin siltä, kuin jatkuvasti valitsisi vähiten huonoa lukuisten huonojen vaihtoehtojen joukosta.
Tarkistuspisteet eivät suinkaan ole se pelin ainoa arcadeominaisuus, sillä kaiken keskipisteessä on kombomittari. Kun pelaaja tappaa zombeja ottamatta itse osumia, mittari kasvaa. Kombomittarin lopullinen lukema yhdessä muiden tekijöiden kanssa ratkaisee pelaajan lopulliset pisteet, ja ne ovat se pelin todellinen juju.
Dead Nationin ympärille on kyhätty kattavat verkon tulostaulukot, joilla pelaajat rankataan toisiaan ja maat toisiaan vastaan. Kuka on kulmakunnan paras zombien tappaja? Kuka pitää huolen siitä, että Suomi pysyy Ruotsin edellä listoilla?
Näin pelin kantavana ideana ei olekaan kokea mitään huisia tarinaa, vaan grindata samoja kenttiä uudelleen parempien pisteiden toivossa. Ja siinä se ongelma onkin: itse en nimittäin oikein moista jaksanut.
Zombeihin keskittyvän pelin pitäisi olla jännittävä, ahdistava ja stressaava. Zombit höökivät päälle, ammukset käyvät vähiin, voiko tästä enää selvitäkään? Periaatteessa kaikki tämä löytyy Dead Nationista, mutta pelin jälkeinen fiilis oli silti enemmän tylsistynyt kuin ahdistunut. Pelimaailma on liian pimeä, zombit puuroutuvat liikaa massaksi eikä peli oikeasti ole niin vaikea – ja täten kiehtova. Ainakaan yksin pelattuna.
Ymmärsin nimittäin pelin hohdon, kun nappasin mukaani kaverin. Zombien määrä tuntuu suuremmalta ja näin pelikin ahdistavammalta, mutta toisen ihmisen kanssa huutelu ja taktikointi tuo peliin sen verran lisää kaaosta, että yllättäen se ahdistus ja kämmenten hikoilu löytyivätkin.
Tämä ei toki ole sattumaa, sillä väittäisin, että Dead Nation on suunniteltu nimenomaan koettavaksi yhteistyönä. Sellaisena se toimiikin mainiosti, ja taistelupareille suosittelen lämpimästi pelin hankintaa. Yksinäisten kannattaa etsiä viihdettään muualta.