Verkkorintama: Fat Princess / Arvostelut / pelaaja.fi

Verkkorintama: Fat Princess

8.09.2009 // Kirjoittanut: Juha Wakonen
18

Kerrottakoon pääasia heti pois alta. Fat Princess on loistava, valtavan hauska ja poliittisesti hieman epäkorrekti verkkomoninpeli, joka kannattaa ehdottomasti napata omalle kotikonsolilleen PlayStation Storesta. Se kuitenkin edellyttää kärsivällisyyttä ja ennen kaikkea kykyä olla ottamatta ihan jokaista asiaa tässä elämässä turhan vakavasti. Kakun pakkosyöttäminen lihavalle prinsessalle ja lähinnä lapsille suunnatuista naminami-peleistä nostettu visuaalinen ylöspano saivat nimittäin jo viime vuonna internetin aktiiviset naisasia-naisbloggaajat älähtämään. Jäämme toisin sanoen odottamaan ensimmäistä oikeudenkäyntiä, jossa punaiseen tai siniseen ja erilaisiin hattuihin pukeutuneita lapsia syytetään ylenpalttisesta kakulla mässäilystä.

Idea on erittäin yksinkertainen. Kaksi keskenään kinastelevaa valtakuntaa yrittävät perinteisen lipunryöstön hengessä saada haltuunsa vastapuolen prinsessan ja pitää tämän vangittuna tarvittavan ajan. Omaa viehkeää neitoaan täytyy tietysti puolustaa aseilla ja taikuudella, mutta paras keino estää vastustajaa kaappaamasta toisen joukkueen prinsessaa tai pelastamasta omaansa on syöttää valtiattaret mahdollisimman tukevaan kuntoon kermakakulla. Näin prinsessa on raskas kantaa, ja varkaat ehtii helpommin päästää päiviltä.

Kärsivällisyyttä Titan Studiosin Fat Princess kysyy puolestaan siksi, että varsin lapsekkaasta yleisilmeestään huolimatta se on yllättävän monipuolinen ja haastava. Peli vaatii myös kunnon joukkuehenkeä, joten yksinäiset sählärit ja verkkopelejä omilla toilailuillaan tahallaan terrorisoivat pelaajat luultavasti vain turhautuvat sen parissa. Punaisen ja sinisen valtakunnan kamppailussa tarvitaan viittä hahmoluokkaa, jotka ovat pappi, taikuri, sotilas, jousimies ja työläinen. Niillä jokaisella on oma erikoiskykynsä, ja perushahmoluokkia pystyy kehittämään pelin kuluessa kokemuksen avulla. Pelihahmonsa luokkaa voi vaihtaa lennossa yksinkertaisesti pukemalla päähänsä tietynlaisen hatun. Usein pelaajalta kysytäänkin tilannetajua sen ymmärtämiseen, että mikä myssy kannattaa kulloinkin poimia mukaan.

Fat Princess tukee 32 pelaajaa kerrallaan. Se on sarjakuvamaisen värikästä ja veristä hauskanpitoa, jossa yksinkertaisista ideoista on pelintekijöiden toimesta kerrankin onnistuttu repimään jotakin poikkeuksellista. Yksinpelaajalle pelillä ei ole paljoa tarjottavaa, mutta verkossa viihtyvien kannattaa tutustua Fat Princessiin heti.

8/10

Kommentit

Käyttäjän KORN kuva
KORN

kyllästyttää nopeesti mut DLCt varmaa estää t

Käyttäjän JaKuBo kuva
JaKuBo

Pelattavaa..

Käyttäjän SILIK kuva
SILIK
Käyttäjän oscarlol24 kuva
oscarlol24

siisti

Käyttäjän j-urski kuva
j-urski
Käyttäjän Tahvo619 kuva
Tahvo619

Tää on kyllä yks parhaista netti peleistä

Käyttäjän Luxurah kuva
Luxurah

Kelpo viihdettä.

Käyttäjän Jonttutan kuva
Jonttutan

PSN Storen Top 10 pelattavaa :)

Käyttäjän Bilehile-pelaaja kuva
Bilehile-pelaaja

Todella hauskaa ja tätä voi pelata päivät pitk

Käyttäjän Tontsa kuva
Tontsa

Ei voi mitää kommentoida