Q-Gamesin Pixeljunk Shooter on ollut yksi suosikkipeleistäni PlayStation Networkissa, ja odottelin jatko-osaa kuumeisesti. Valitettavasti Pixeljunk 2 on menettänyt osan alkuperäisen pelin charmista, vaikka laajentaakin konseptia. Siinäpä ongelma piileekin – jo ensimmäisten kenttien aikana pelaajalle sysätään niin paljon tekemistä ja erilaisia härveleitä, että pelaaminen tuntuu enemmän työltä kuin huvilta.

Pelaaja ohjastaa pientä alusta jättimäisen muukalaisotuksen sisuskaluissa, ja tehtävänä on pelastaa sinne joutuneita kaivosmiehiä. Reitti kaivosmiesten luokse on usein estynyt, sillä vastassa voi olla laavaa tai kulun estävää peruskalliota. Laavan voi jäähdyttää vedellä pehmeäksi kiveksi, jonka voi sitten ampua palasiksi, joten veden saaminen tiettyyn osaan kenttää on usein yksi pulmista. Tulen on pitkälti korvannut otuksen mahahapot, jotka ylikuumentavat aluksen, ja ainoa tapa jäähdyttää alus on pulahtaa hetkeksi veteen.

Pelaajan alukseen saa nyt ominaisuuden, joka mahdollistaa tietynlaisen kallion läpi jyräämisen. Samalla pitää varoa kiinteitä kivenmurikoita, jotka voivat tippua pelaajan aluksen päälle, kun se tuhoaa niitä kannattelevaa pehmeää kiveä. On kehuttavaa, että peli ei toista yhtäkään pelimekaniikkaa kovin kauaa, vaan tuo aina jotakin uutta peliin. Loppupuolella pelataan pimeydessä, ja valon hankkiminen esimerkiksi laavaa käyttämällä nousee elintärkeäksi.

Merkittävin uusi ominaisuus on yksi vastaan yksi -moninpeli, johon on todella pistetty paukkuja. Yksi pelaaja yrittää pelastaa kaivosmiehiä toisen estäessä, ja toisella kierroksella roolit vaihtuvat. Käytössä on monia ”tarinatilasta” puuttuvia aseita, kuten laavapommi ja maaliin hakeutuvat ohjukset. Kuten tekijöiltä saattaa odottaa, mukaan on ympätty muutama juju. Puolustavan pelaajan onnistuessa löytämään toisen pelaajan tämän alus pysähtyy hetkellisesti, ja miinojakin voi jättää. Peliseuran löytäminen vain oli julkaisun jälkeiselläkin viikolla todella vaikeaa.

Pixeljunk 2 jatkaa suoraan siitä mihin edeltäjä jäi, siinäkin mielessä, että vaikeustaso on alusta alkaen melko korkea. Toki kyseessä on faneille tehty peli, mutta jatko-osan tylyys ja työteliäisyys eivät miellyttäneet.

7/10
Lisää luettavaa