Mainiosta The Maw’sta tuttu indie-kehittäjä Twisted Pixel Games jatkaa erinomaisten latauspalvelupelien linjalla. Vuorossa on tällä kertaa räjähtävää tasohyppelyä, pulmanratkontaa ja huumoria yhdistelevä ’Splosion Man, josta löytyy syvyyttä lähestulkoon minkä tahansa klassisen 2d-tasohyppelypelin verran.

’Splosion Man on outo ja hyperaktiivinen tieteellinen kokeilu, joka pääsee valloilleen tutkimuslaboratoriossaan. Hullunkurisesti animoitu räjähdemies pyrkiikin vapauteen 50 yksinpelikentän ja 50 moninpelikentän halki räjäyttäen kaiken tielleen tulevan. Suoraan lauantaiaamun hulvattomista piirretyistä repäistyn otuksen ainoa ominaisuus on räjähtää kolme kertaa peräkkäin, minkä jälkeen miehen pitää latailla itseään hetken verran. Käytännössä tämä tarkoittaa kolmoishyppytaitoa, mutta tietenkin räjähdyksen alle jääneet esineet ja hahmot poksahtavat ’Splosion Manin mukana romuksi tai grillipihveiksi.

Taidon ympärille kasatut kentät suorastaan pursuavat nokkelia pulmatilanteita, joita ratkotaan räjähtävällä nopeudella. Sivuttain vieriviin kenttiin mahtuu erilaisia tasanteita, ansoja ja vihollisia, joiden ohitse pääsemisessä hyödynnetään muun muassa seinähyppyjä sekä erilaisia räjähdetynnyreitä. Hyvin yksinkertaisen alun jälkeen kentät sekä monipuolistuvat että vaikeutuvat sopivasti, minkä lisäksi uudenlaisia tilanteita ja pomotaisteluita kohdataan erinomaisella syötöllä. Ainoastaan itse ympäristöjen itseään toistava ulkonäkö jää harmittamaan. Moninpelikin toimii hulvattomasti, etenkin saman sohvan ääressä pelattuna, kun useammat ’Splosion Manit pamauttelevat toisiaan eteenpäin hyvin ajoitetuilla räjähdyksillä.

Peli on parhaimmillaan ’Splosion Manin kiitäessä räjähdetynnyristä toiseen pitkin laboratorioita lähes sonicmaisella tahdilla, jolloin pelaaja ehtii hädin tuskin tajuta ratkovansa kekseliäitä ja hauskoja pulmia. Twisted Pixel Gamesin uutukainen on toisin sanoen varma valinta hyvien 2d-tasoloikkien ystäville.

8/10
Lisää luettavaa