Top Gun on niitä elokuvia, joiden ”kasarikerroin” on täysin omaa luokkaansa. Tom Cruisen tähdittämä ja Tony Scottin takuuvarmalla vasemmalla kädellä ohjaama, Ronald Reaganin öljyämän yhdysvaltalaisen sotakoneiston ylivertaisuutta toitottava machopullistelu sai ensi-iltansa vuonna 1986, ja tämän jälkeen loppu onkin niin sanotusti ollut todellista populaarikulttuurin historiaa. Elokuvaa on analysoitu ja apinoitu aina vuoron perään. Parhaimman tulkinnan esitti kuitenkin aikoinaan Quentin Tarantino, jonka mukaan Top Gun kuvaa omalla kömpelöllä tavallaan miesten välistä homoseksuaalista suhdetta. Teorian tueksi jokainen epäilijä voi kelata esiin elokuvan rantalentopallokohtauksen ja katsella sitä ”vinosta” näkökulmasta.
Top Gunista julkaistiin lisenssipeli jo vuonna 1987, ja onkin eriskummallista huomata, että Paramount Digital Entertainmentin nyt nikkaroima taskulämmin uudelleenversiointi ei näin vuonna 2010 sisällä ensimmäistäkään omaperäistä ideaa. Peli seuraa suurin piirtein elokuvan alkuperäistä juonta, vaikka tarinankerrontaa on juuri ja juuri sen verran, että se oikeuttaa Top Gunin nimen käyttämiseen. Henkilöhahmot ovat tuttuja, mutta Tom Cruisen, Val Kilmerin tai Anthony Edwardsin kaltaisia näyttelijöitä ei ääniraidalla kuulla. Sen sijaan ääninäyttely on kauttaaltaan niin ala-arvoista, että myötähäpeä haittaa välillä jo ilmasodankäyntiä ja vihulaisten kurmottamista.
Peli on yksinkertainen toimintalentosotapeli, joka ei pelaajan pollaparkaa ryhdy pahemmin rasittamaan lentosimulaattoreista tutuilla muuttujilla ja kaikenmaailman toiminnoilla. Kun osaa painaa liipaisinta ja ohjata lentokonettaan rajatun ilmatilan sisällä, pääsee muitta mutkitta mukaan Yhdysvaltojen ilmasotapoikien eliittiin. Itse hävittäjällä lentäminen on tosin kummallisen ”laiskan” tuntuista. Ensin kone kaartuu varovasti vain vähän, ja yhtäkkiä se lentääkin jo ylösalaisin vihollisen ohjus tiukasti kiinni takalistossa. Neuvostoliiton vihulaisten tekoäly on onneksi sen verran vodkan terästämää, että sotiminen onnistuu tiukemmankin paikan tullen.
Mallikkaasti Top Gunissa makaa moninpeli, joka itse asiassa vaikuttaa silloin tällöin ihan oikeasti hauskalta. Ongelmana on pelaajien vähyys, eli verkkopelien löytäminen oli ainakin vielä tätä arvostelua tehtäessä varsin ikävästi kiven alla. ”Juonellinen” kampanja taas on silkkaa ajanhukkaa, josta kannattaa pysytellä kaukana. Joka tapauksessa herää kysymys, että miksi ihmeessä tämäkin peli on nyt oikeastaan tehty? Kenties parempi veto olisi ollut satsata esimerkiksi rantalentopalloon ja tehdä Top Gunista poikarakkausteemainen versio Dead or Alive: Xtreme Beach Volleyballista.