Viewtiful Joe: Red Hot Rumble

Joku voittaa aina, mutta koska taidolla on osuutta asiaan yhtä paljon kuin RAY:n pokeriautomaateissa, voittajan ei ole helppo hymyillä.

14.9.2011 21:26

Ohjaimen nappien hakkaaminen on tilanteen niin vaatiessa ihan oikein, mutta jos siihen ajautuu turhautuneisuuttaan, pelaaja ja peli eivät ole yhteensopivat.

Capcomin GameCubelle ja PlayStation 2:lle julkaisemat Viewtiful Joe -toimintasekoilut ovat kivan kieroja ja hauskoja pelejä, joissa rikottiin mukavasti elokuvien neljättä seinää ja leikiteltiin muutenkin mahdollisuuksilla. Red Hot Rumble -niminen, moninpelattavaksi tarkoitettu peli ei ole kuitenkaan yhtä loistelias esitys kuin kaksi edellistä Viewtiful Joe -teosta.

Gladiaattorit

Supersankarielokuvien legenda, nappinapa Captain Blue, on siirtymässä ohjaajaksi. Juoni on selvillä, mutta elokuvalta puuttuu tähti. Apuun tulee superseksikäs tuottaja, neiti Sprocket, jonka idea on tulevan ohjaajan mieleen. Järjestetään filmille taltioivat kisat, joiden voittajasta tulee uusi supersankarielokuvatähti!

Voitto vaatii lähitaistelutaitoja, nopeita refleksejä ja tarkat silmät. Taustat ja vastustajat vaihtuvat, mutta tempo ei juuri laske: ruudulla on koko ajan liikettä, tehosteita ja objekteja – ja värejä.

Red Hot Rumble ei ole pelkästään punahehkuinen. Se on värikylläinen oksennus, jonka tutkiminen vaatii liian läheistä tuttavuutta television kanssa. Hahmoissa on eroja, mutta pelin ruudulle sylkemä monivärisekoitus tekee tilanteen tasalla pysymisestä piinaavan vaikeaa ja silmiä rasittavaa.

Pelaajan hahmo hukkuu tykityksen keskelle, ja se tekee harkituista liikkeistä ja nappien painalluksista mahdottomuuden. Sen ansiosta tavoitepainotteinen pelaaminen on raivostuttavaa – ei rentouttavaa.

Sekamelska tekee myös kavereiden kanssa pelaamisesta onnenkauppaa. Joku voittaa aina, mutta koska taidolla on osuutta asiaan yhtä paljon kuin RAY:n pokeriautomaateissa, voittajan ei ole helppo hymyillä.

Rumputuli uuvuttaa

Riehua ja keräillä voi monella tapaa. Onhan se kiva, että on mistä valita, mutta liika kaoottisuus tekee harkitusta toiminnasta hankalaa. Tuntuu paljon helpommalta ja tehokkaammalta tyytyä nappien hakkaamiseen. Se on huonoa pelisuunnittelua.

Pelihahmoissa, joita on yhteensä 20, on myös eroja. Jotkut ovat merkittävästi toisia ketterämpiä ja painottuneet eri osa-alueisiin. Käytännössä nopeammat hahmot tuntuvat mukavammilta pelata.

Viewtiful Joe: Red Hot Rumble yrittää olla Super Smash Bros. Meleen kaltainen moninpeliherkku lisämaustein, mutta ei pääse lähellekään sen käyttömukavuutta tai pelitasapainoa. Pelin paras anti on sen huumori, hahmosuunnittelu ja audiovisuaalisuus. Sitä on kiva katsoa, muttei niin hauska pelata.

Animena

Viewtiful Joe on kääntynyt myös animeksi, jota on nähty tähän mennessä 51 jakson verran. Sen ohjaajana on Takaaki Ishiyama, joka on ollut mukana myös Dominion Tank Police -sarjassa. Joen ääninäyttelijänä on Tomokazu Seki (Initial D: Special Stage, Xenosaga II: Jenseits von Gut und Bose).

Animaation juoni mukailee pelin vastaavaa: Joe on tyttöystävänsä kanssa elokuvateatterissa, kun leffan pahis kaappaa tytön elokuvaan. Joe seuraa perässä supersankari Captain Bluen mechalla ja saa tältä supervoimat. Tämän jälkeen tapellaan.

Animea saa tilattua dvd-muodossa useammastakin paikasta, mikäli tahtoo enemmän kuin mitä saa irti peleistä.

4/10
Lisää luettavaa