Lienee syytä aloittaa tämä arvostelu tunnustuksella: peliyleissivistyksessäni on valitettavasti alkuperäisen Viva Piñatan kokoinen aukko. Kyse ei ole minkäänlaisesta asennevammasta tai paheksunnasta, se nyt ei vain ole jostain syystä sattunut koskaan päätymään Xbox 360:n levylautaselle.
Niinpä en oikeastaan tiedä, kuinka paljon jatko-osa, Viva Piñata: Trouble in Paradise lopulta eroaa edeltäjästään. Yleensä luotettavien lähteiden mukaan kyseessä on peli, joka tarjoaa etupäässä lisää samaa kuin ensimmäinen osa. Jos näin on, ensimmäisen osan täytyy ansaita lukuisat kehunsa, sillä Trouble in Paradise on varsin erinomainen peli.
Suo, kuokka ja siemenpussi
Pelissä ei ole mitään varsinaista päämäärää, paitsi kerätä kaikki lukemattomat piñatat. Muiden hiekkalaatikkopelien tapaan peli keskittyy enemmänkin puuhastelun iloon. Pelaajan tehtävänä on rakentaa puutarha, jossa piñatat viihtyvät. Aluksi viherpeukalointitarkoituksiin on tarjolla vain muutama yksinkertainen työkalu, mutta pelin edetessä niitä tulee lisää.
Eri piñatat haluavat eri asioita viihtyäkseen, ja vaikka yksinkertaisimmillaan puutarhaan saa vilinää vain istuttamalla muutaman horsman, hankalammat eksemplaarit pitää erikseen käydä pyydystämässä luonnosta ja sen jälkeen mairitella tyytyväisiksi. Varsinaisen puutarhan lisäksi tarjolla on myös aavikko ja jäätikkö, joilla asustaa aivan erilaisia piñatoja.
Järjestämällä sopivat kutuolosuhteet piñatat saa myös lisääntymään. Kun piñata on käynyt taloksi puutarhaan, sen voi ladata täyteen karkkia hoitamalla sitä oikein ja lopuksi lähettää sen juhliin, jossa sitä oletettavasti hakataan kepillä, kunnes se repeää ja vuotaa karamelleja lähiympäristöön. (Jostain syystä tätä perinteistä piñata-aspektia ei erityisesti painoteta pelissä.) Taloksi asettuneilla piñatoilla voi myös pelailla minipelejä, ja halutessaan voi suorittaa haasteita, kuten ”lähetä tietty piñata juhliin”.
Peliä voi myös pelata kaksinpelinä kaverin kanssa samalla sohvalla, tai neljään pekkaan Xbox Liven kautta. Moninpeli tapahtuu yhteistyötilassa, jolloin muut voivat auttaa varsinaista pelaajaa.
Riemastuttava tunnelma
Viva Piñata: Trouble in Paradise on tyylikäs tavalla, joka erottaa sen useimmista muista peleistä. Pelin värimaailma on karkinkirjava, muttei kuitenkaan koskaan lipsahda oksettavan räikeän puolelle. Päinvastoin, se on tyylikäs ja hauska! Piñatat itse ovat mielikuvituksellisen näköisiä ja kuuloisia, ja ne onnistuvat olemaan sööttejä ja persoonallisia. Harvoin pääsee pelaamaan peliä, joka näyttää näin vilpittömän hauskalta ja iloiselta.
Narinan aihettakin kuitenkin löytyy. Ensinnäkin joku voisi käydä tirvaisemassa Raren valikkosunnittelijaa tunkinvarrella nenän päälle – onhan se kivaa, että rönsyillään, mutta vielä mukavampaa olisi, jos kaikki paikat eivät olisi niin täynnä vilkkuvia ja heiluvia krumeluureja. Nyt etenkin pelin alkuvaiheessa valikot tuntuvat sekavilta ja hämmentäviltä.
Mitä seuraavaksi, ja miksi?
Isompi ongelma kuitenkin on, että peli tuntuu vähän päämäärättömältä: Viva Piñata: Trouble in Paradise kärsii siitä, että se on oikeastaan enemmän teknolelu kuin peli. Pelin varsinainen eteneminen lakkasi kiinnostamasta minua noin viiden tunnin pelaamisen jälkeen: oli pakko myöntää, ettei pelkkä maisemien katselu riittänyt tekemään pelistä mitään todella järisyttävää kokemusta. Toisaalta on kuitenkin pakko lisätä samaan hengenvetoon, ettei tämä kuitenkaan tarkoittanut sitä, että olisin lopettanut pelaamisen!
Kun puhutaan koko perheen peleistä, yleensä puhutaan keskinkertaisista ja tasapäistetyistä tuotteista. Viva Piñata on selvästi toista maata: se sopii oikeastaan kaikenikäisille, kunhan ohjain vain pysyy kädessä, mutta se ei aliarvioi ketään. Tällaiset hauskat teknolelut eivät ehkä aina täysin tyydytä, mutta ei peliä kai voi oikein haukkua huonoksi siksi, että se tekee yksinkertaisen asian todella hyvin. Hyvä mikä hyvä!
Legenda jaksaa taas porskuttaa
Viva Piñatan takana oleva Rare on pelialan kiistaton veteraani: vuonna 1982 perustettu yritys väänsi ensimmäiset pelinsä ZX Spectrumin ja Commodore 64:n kaltaisille koneille, ja se on vuosien varrella vääntänyt koko joukon melkoisen rakastettuja pelejä etenkin Nintendon pelikonsoleille.
Modernimmalle yleisölle tunnetuimmat pelit lienevät Nintendo 64:lle tehdyt GoldenEye 007 ja Perfect Dark, jotka yhdessä mullistivat konsolien FPS-räiskinnän. Pc-pelaajat kohauttivat olkapäitään, sillä tuolloin teknologiakuilu konsolien ja kotitietokoneiden välillä oli vielä syvä ja leveä, mutta pelikonsoleiden parissa kyseessä oli melkoinen vallankumous. Nykyisin kyseinen kuilu on olemassa lähinnä tarpeettomasti kohkaavien fanaattikkojen päässä – sellaista se on, kun kehitys kehittyy.
Nykyisin Rare tunnetaan Xbox 360:n julkaisun yhteydessä markkinoille tulleista Perfect Dark Zerosta sekä Kameosta. Kumpikaan peli ei valitettavasti ollut mitenkään kovin kummoinen tuotos, vaan ne olivat enemmänkin melko tyypillisen keskinkertaisia uuden konsolin ensimmäisiä pelejä. Onkin hauska nähdä näin molempien Viva Piñata -pelien myötä, että Rare on vaihteeksi päässyt taas vähän paremmin innovaation syrjään kiinni.