Hyviä värinöitä

Rytmipelit ovat lajityyppi, jota vaivaa pelialan pahin ammattitauti. Koska kaava genren ytimessä on niin moneen kertaan nähty ja tehty, on kehittäjien rakennettava sen ympärille muunlaisia vetonauloja – usein mielipiteitä jakavin tuloksin. Pahimmillaan perustekemisen vahvuus hautautuu täysin erikoisten ohjaustapojen ja muun kikkailun alle, eikä teos tällöin erotu joukosta ainakaan edukseen.

Nintendo Switchin julkaisupeleihin lukeutuva Voez on kaikeksi onneksi toista maata. Mobiilialustoilla debyyttinsä tehnyt peli hylkää konsolikierroksellaan mikromaksut ja jättää jäljelle vain oleellisen. Voezin rakennuspalikat lienevät kaikille tuttuja: ruudun yläreunasta satavia nuotteja näpäytellään, painellaan ja liu’utellaan konsolin kosketusnäytöllä, eikä epäselvyyttä tehtävänannosta voi syntyä. Vaikeimmillaankaan peli ei vaadi kuin kahden sormen salamannopeaa käyttöä, joten intuitiivisuus säilyy loppuun asti.

Minimalismi on päivän sana myös pelin ulkonäössä. Käyttöjärjestelmä on pastellivärisine pintoineen ja ohuine viivoineen vähintään yhtä riisuttu kuin pelimekaniikka. Seesteisyys on kuitenkin vain ja ainoastaan positiivinen piirre keskittymistä vaativassa lajissa ja omassa liigassaan tietynlainen harvinaisuus.

Eloakin ruudulle on saatu. Toisin kuin Guitar Herossa tai Dance Dance Revolutionissa nuottiradat eivät ole staattisia, vaan ne sykkivät, liikkuvat ja vaihtavat väriä kappaleen ja pelaajan painallusten mukana. Nuotit leijuvat usein sivuttaissuuntaan jo pudotessaan, ja radat ovat jatkuvassa liikkeessä eritoten ylemmillä vaikeustasoilla. Ennakointikykyä vaativa ratkaisu tekee pelaamisesta miellyttävän haastavaa tuntumatta päälle liimatulta.

Voez -arvostelu

”Voez on lajissaan lähes täydellinen teos.”

Voez -arvostelu

Jykeväkään perusta ei kuitenkaan riitä kasuaalimpien rytmipelailijoiden koukuttamiseen. Pidentääkseen elinkaartaan Voez tarjoaa porkkanaa pelaamalla avattavan päiväkirjamateriaalin muodossa. Kuvat, tekstiviestit ja lappuset avaavat ikkunan itäaasialaisen pikkukaupungin nuorten elämään, ja ne ovat kaikessa arkisuudessaankin todella valloittavia.

Päämäärätön naputtelu ei riitä tarinan paljastamiseen, vaan peli asettaa sitä varten erillisiä tavoitteita, kuten tiettyjä arvosanoja tai pistemääriä. Tehtävät eivät ole monimutkaisia tai edes kovin haasteellisia, mutta ne toimittavat virkaansa moitteettomasti, ja oppimiskäyrä säilyy niiden ansiosta luontevana läpi pelin. Konkreettiset tavoitteet antavat syyn yrittää uudelleen ja uudelleen, ja näin taitojen kehitys tapahtuu pelaamisen ohessa kuin huomaamatta.

Tehtävät paljastavat valitettavasti myös pelin suurimman – ja kenties ainoan – heikkouden. Voez arvottaa suoritukset asteikolla C:stä A:han, ja virheetöntä putkea edustaa spesiaaliarvosana S. Juonen kannalta halutuimmat arvosanat ovat luonnollisesti kaksi ylimmäistä, mutta ero A:n ja B:n välillä on useimmiten yksi pudotettu nuotti satojen joukossa. Koska A:n saa käytännössä vain ja ainoastaan nuottia vaille täydellisestä suorituksesta, tuntuu asteikko melko epäreilulta. Väljyys toisi ehdottomasti mielekkyyttä peliin, joka antaa nyt pelaajalle saman arvosanan riippumatta siitä, jäikö väliin kaksi vai kaksikymmentä nuottia.

Kaikeksi onneksi pelin musiikkitarjonta on laadultaan sellaista, jota ei haittaa kuunnella yhä uudelleen parempia arvosanoja jahdatessa. Omaa sävelkorvaani Voez miellyttää koko rahan edestä, sillä japanilaispainotteiseen kattaukseen mahtuu elektronisen musiikin kaikkien sävyjen lisäksi peruspoppia, Vocaloid-hörhöilyä ja klassisempiakin kipaleita. Vaihtelua on mukavasti, mutta peli onnistuu silti säilyttämään yhtenäisen tunnelman läpi eri musiikkigenrejen.

Epäilyttävää arvosteluasteikkoaan lukuun ottamatta Voez on lajissaan lähes täydellinen teos. Switchin kosketusnäyttöominaisuuksien ansiosta se on kepeästi parhaita konsolirytmipelejä tämän vuosikymmenen puolella, ja sen edustaman askeettisen tyylisuuntauksen toivoisi yleistyvän enemmänkin. A:n arvoinen suoritus, Voez.

9/10
KehittäjäRayark Games
PeligenretRytmipeli
Pegi-ikärajatK-3
Lisää luettavaa