Pieniä intohimoja

Olen iloinen, että Wanted: Dead putosi sattumalta käsiin alkuvuoden nimekkäimpien julkaisujen välissä. Olin toki entuudestaan noteerannut sen olemassaolon, sillä onhan peliä mainostettu muutamien entisten Ninja Gaiden- ja Dead or Alive -tekijöiden tuoreimmaksi hankkeeksi. Surkean Devil’s Thirdin jälkeisessä maailmassa yhtälö on omiaan herättämään enemmänkin varovaisuutta kuin intoa, minkä takia en lähtenyt muodostamaan uutukaista kohtaan minkäänlaisia ennakko-odotuksia.

Wanted: Dead ei missään nimessä olekaan se viimeisin maailmaa järisyttävä toimintapelieepos tai edes erityisen näppärä pelitapaus. Se ei silti tarkoita, etteikö se osaisi olla omalla tavallaan hurmaava. Japanilaisstudio Soleilin maltillisen kokoinen kehitystiimi on selvästi päässyt tekemään pelistä melko lailla sellaisen kuin se on halunnut, ilman välitöntä taloudellista painetta. Tässä valossa vahvimmin silmään pistävätkin kehityksen lomassa tehdyt luovat valinnat, jotka eivät todellakaan ole aina hyviä, mutta monin paikoin niissä on kiehtovaa yritystä.

Kevyillä kyberpunkvaikutteilla siveltyyn Hongkongiin sijoittuva peli ottaa suurennuslasinsa alle zombiyksiköksi tituleeratun eliittipoliisiryhmän ja ennen kaikkea sitä johtavan sveitsiläisluutnantti Hannah Stonen. Erikoisten tapahtumien siivittämänä joukon harteille putoaa verisen salaliiton selvittäminen, mutta hirveän helpoksi punaisten lankojen seuraamista ei pelaajalle tehdä.

Wantedin tarinassa ja kerronnassa piisaa yritystä poiketa massasta. Peli sivuaa tapahtumiltaan työväen oikeuksien sekä suuryritysten ylivallan kaltaisia teemoja. Myös sen hahmojen persoonallisuuksien esittämiseen käytetään melkeinpä enemmän ruutuaikaa kuin varsinaisen tarinan edistämiseen. Toteutus on kuitenkin niin vääntämällä väännetty ja epäluonnollinen sekamelska, että välipätkät aina käsikirjoitusta ja näyttelijöiden roolisuorituksia myöten kanavoivat pahimmissa ja parhaimmissa tapauksissa Tommy Wiseaun surullisenkuuluisaa The Room -elokuvaa.

Tuloksena on erikoinen kattaus, jossa varsinaisen toiminnan ulkopuolella huomaa olevansa toistuvassa epäuskon tilassa. Peli haluaisi kovasti luoda Stonelle ja näin myös pelaajalle läheisen suhteen tämän työkavereihin, minkä takia aika kuluu kenttien välillä joko poliisiaseman käytäviä haravoiden tai hahmojen vapaa-ajan hengailuja seuraten. Luvassa on runsaasti väkinäistä huumoria ja erikoisia anekdootteja. Välillä pelataan rytmikästä minipeliä ramenin syömisen lomassa. Toisinaan taustalla kaikuu vielä tunnistettavaa lisensoitua musiikkia ikään kuin alleviivaamaan pelaajalle, kuinka nyt ollaan oikeaan elämään rinnastettavien asioiden äärellä.

Kyseenalaisista osasistaan huolimatta Wanted: Dead ei roihahda tuleen katastrofina. Kehittäjien usko omaan tekemiseensä on sen verran tuntuva, että erikoisia valintoja ja ratkaisuja seuraa jo puhtaasta uteliaisuudesta. Kaikkea kun yhdistää niin eräänlainen arvaamattomuus kuin tietynlainen herttaisuuskin.

Kokonaisuutta auttaa värittämään positiivisemmaksi se, että ydintoiminnaltaan Wanted: Dead on parhaimmillaan oikeasti viihdyttävä peli. Tällä saralla sen heikointa osastoa edustavat löysäksi jäävä ampuminen ja epämääräisesti vihollisia ympäri kenttää ohjastava tekoäly. Ajoituspohjaiseen puolustamiseen rohkaiseva miekkailu on sen sijaan parhaimmillaan jopa menevää, mutta ei missään nimessä takavuosien Ninja Gaidenien veroista.

6/10